Noin kolme vuotta sitten brittiläinen drum and bass -tuottajaduo Fred V & Grafix päätti pistää rakastetun yhteismusiikkiprojektinsa jäihin ja jatkaa soolouriaan. Molemmat ovat julkaisseet singlejä ja EP:itä, mutta tänään käsissämme on vihdoinkin duon toisen jäsenen, Fred V:n, debyyttisooloalbumi. Grafix jatkoi soolourallaan musiikillisesti synkempään suuntaan, kun Fred V taas valitsi rennomman liquidin. Eiköhän kuunnella!
Albumin soundia voisi kuvailla suurelta osin hieman tavallista energisemmäksi liquid drum and bassiksi. Se on popahtavampaa kuin perus North Quarter tai Integral -kama, muttei toisaalta niin dancefloor-pohjaista kuin Wilkinsonin, Sub Focuksen tai Dimensionin tuotanto.
Albumi käsittelee paljolti ihmissuhteita, tosin ei kovinkaan yksityiskohtaisesti, nojaten enemmänkin “Olet jossain kaukana ja kaipaan sinua”-tyyppiseen lyriikkaan kuin mihinkään spesifiin “Oltiin perjantaina puistossa ja lauantaina sängyssä”-tyyliseen tarinankerrontaan. Monien kappaleiden lyriikat ovat myös jokseenkin monitulkintaisia. Kuuntelija voi itse päättää kertovatko ne juuri rakkauden tunteesta, ja siinäkin tapauksessa kertovatko ne rakkaudesta joka kohdistuu johonkin ihmiseen, vaiko johonkin abstraktimpaan.
Albumin aloittaa pirteä Glockenspiel Riddim, jonka pääosassa on nimessä luvattu kellopeli. Kellopeli instrumenttina on omasta mielestäni hieman aliarvostettu ja alikäytetty modernissa musiikissa, joten olikin ilo kuulla sitä tällä kappaleella. Se tekee toisen esiintymisensä myöhemmin kappaleella Atmosphere.
Albumilta löytyy useita kappaleita, joissa on mukana joitakin Hospital Records-faneille jo ennestään tuttuja vokalisteja, kuten Vonné, Lottie Jones ja Zara Kershaw. Mukana on myös muita, itselleni vähemmän tuttuja ääniä, kuten SAYAH, ja Already Disappeared -kappaleen nimeämätön vokalisti. Kaikki albumin lauluosuudet ovat soundiltaan erinomaisia, mutta albumin ihmissuhdetematiikka alkaa tuntumaan hieman kuluneelta kymmenennen biisin kohdalla. Lauluäänet ovat kohdallaan, sanoitus ei. Onneksi albumin yhdestoista kappale, 12 Years Ago, pelastaa tunnelman.
12 Years Ago, jonka nimen oletan viittaavan Fred V:n uran alkuun, on nostalginen viittaus 2010-luvun alun drum and bass -soundiin. Tuon ajan soundi oli mahtipontinen, ja sitä voisi nyt kymmenen vuotta myöhemmin halutessaan kutsua jopa hieman korniksikin. 2010-luvun alun drum and bass on kuitenkin todella lähellä omaa sydäntäni, sillä silloin minusta itsestäni tuli drum and bass -fani.
Minulla on kultaisia muistoja tämän UKF Drum & Bass -vuosimiksin kuuntelemisesta nappikuulokkeissani kävellessäni koulusta kotiin yläasteen alussa. Olin kirkassilmäinen kolmetoistavuotias, ja drum and bass oli kuin uusi musiikillinen ulottuvuus, jonka vain minä olin löytänyt. Toki Suomesta löytyi tuohon aikaan paljonkin drum and bass -faneja, ja tunnettuja tuottajiakin, mutta omassa lähipiirissäni sitä ei kuunnellut käytännössä kukaan. Netskyn ensimmäinen albumi, Fred V:n ja Grafixin varhainen soolo- ja yhteistuotanto, sekä Pendulum olivat kuin jumalten soonista nektaria korvilleni. Minulla ei ole tuosta ajasta muuta kuin hyviä muistoja, joita kaikkia taustoittivat juuri luettelemani artistit.
12 Years Ago on kunnianosoitus ja rakkauskirje tuolle ajalle, ja siksi se onkin tämän albumin paras biisi.
Ennen kuin käsittelen albumin viimeisen kappaleen, haluan luetella muut suosikkikappaleeni albumilta. Icarus on energinen ja kaunis instrumentaalikappale, Program And Control on menevää jungle-soundista fiilistelyä, ja Glockenspiel Riddim on pirteä annos laadukasta liquidia.
Albumin viimeisen kappaleen nimi on yksinkertaisesti Outro. Kyseinen kappale ei ole edes genreltään drum and bassia, se on vain rauhallinen ja optimistiselta kuulostava pianokappale, jossa on mukana myös hieman jousisoittimia ja pitkiä ambient-pädejä. Tässä meillä on toverit aivan helvetin kaunis biisi, ei tuota oikein muuten voi kuvata. Kappale ei tunnu vain outrolta pelkästään tälle albumille, vaan mielestäni koko pandemialle. Tiedostan, että olemme vieläkin hyvin konkreettisesti pandemian keskelle, eikä missään “post-pandemic”-ajassa, mutta ainakin nyt tunnelin päässä alkaa jo näkyä valoa. Vielä pitää olla varovainen ja käyttää järkeä, mutta normaaliin elämään paluu ei tunnu enää mahdottomuudelta. Siihen on vielä matkaa, mutta ainakin liikumme koko ajan eteenpäin.
Nauttikaa tästä kauniista albumista, ja käykää hakemassa piikki hihaan, niin saadaan potkaistua tätä kulkutautia hampaisiin lopullisesti. Vilpittömästi kiitoksia.
Ai niin, albumi saa arvosanaksi
7.
