Perjantainen postilaatikkopyrähdys: Väkevää suomenkielistä thrashia Mikkelistä ja railakasta nuorisorockia Oulusta: Nitrik – KESKIPISTE N2, The Southgates – Citrus Tree (2023)

Nitrik – KESKIPISTE N2 (2023)

Tumpin Musablogi jatkaa kolmatta viikkoa putkeen kotimaisella thrash metal -linjalla, ja tänään on luvassa vieläpä suomeksi laulettua tavaraa. Nitrik on Mikkelistä lähtöisin oleva bändi, jonka kokoonpano on seuraavanlainen: Roope “RP” Parkkinen (kitara ja laulu), Topias “Topsu” Nylen (rummut ja laulu), Vesa “Vesku” Jumppanen (kitara), Julius “Julle” Rietz (basso).

KESKIPISTE N2 on yhdeksän biisin puolituntinen tehoannos armotonta thrash-jytinää. Levyn miksaus on lauluraitaa lukuun ottamatta kaikin puolin onnistunut ja itselleni mieleinen. Lauluraita on harmillisesti miksauksessa aivan liian hiljainen, mikä on sääli, sillä bändin laulajalla on todella hieno thrash metallille sopiva ääni, joka kuulostaa ikäistään vahvemmalta – ainakaan promokuvien perusteella bändin jäsenet eivät vaikuta juuri itseäni vanhemmilta, ja oma 24-vuotias ääneni ei todellakaan kuulosta yhtä möyheältä kuin Nitrikin laulajan mylvintä. Noh, you live and you learn. Muuten miksaus on onnistunut, sillä se onnistuu thrash metallille tyypilliseen tapaan keskiössä olevien kitaroiden lisäksi tuomaan selkeästi esiin myös bassoraidan ja rumpukerroksen.

Kappaleiden sanoitukset niiltä osin, kun niitä pystyy instrumentaation seasta erottamaan, ovat laadukkaita. Levyn Myrkynsilmä-nimisen aloitusbiisin kertosäkeessä huudettu sana myrkynsilmä on hauskaa metallille ominaista sanakikkailua, jossa jostain jo olevasta sanasta (myrskynsilmä) väännetään vielä hieman synkempi versio, joka sopii genren tunnelmaan. Rust In Peace -kauden Megadethin kitaratonen ja Holy Wars… The Punishment Due-kappaleen riffityylin mieleen tuovan levyn nimikkokappale Keskipisteen osalta lyriikat huudetaan jo niin vauhdikkaasti, ettei niistä välttämättä saisi täysin selvää oikealla volyymillakaan, mutta kappaleen tahtiin ja meininkiin ne sopivat erinomaisesti. Samaa ilmiötä löytyy paikoin esimerkiksi legendaarisen Slayerinkin diskografiasta, joten ei kyseessä mikään genrelle tuntematon ilmiö ole – ei ne Show No Mercy -levyn lyriikat mitään kaikista selkeintä kuunneltavaa ole.

Tahdittomaan Elämään -biisissä sanoista kuulee vähän enemmän, ja niillä kommunikoidaan antikonformistista viestiä materian päättömän tavoittelun vaaroista (Ikkunat särjemme, kaaoksessa kärsimme / Sullon tavarat autooni, otan ilmaiseksi vaikken saa!) maailmassa, jossa rahalla saa ja hevosella pääsee. Onnistuneen varkauden aiheuttama hedonistinen päihtymystila tehdään harvinaisen selväksi lyriikoilla Lennän korkealla / Olen kuningas, jonka jälkeen kappale pamauttaa kuulijan korviin vastustamattoman mehukasta kitarajyrinää. Kyseessä on yksi levyn parhaista kappaleista, jonka kruunaa lyhyt, mutta messevä kitarasoolo. Levyn parhaat soolosektiot löytyvät kuitenkin vasta kappaleesta M.V.J.T, jossa taitaa kuulua jopa kahden eri kitaristin soolo kitaran tone-eron perusteella, ellen kuule aivan omiani.

Levyn loppupuolelta löytyvä Siluetti-kappale eroaa soundiltaan albumin muusta tuotannosta. Vaikka mukana on edelleen thrashiakin, on kappaleeseen sisällytetty myös hienosti tunnelmaa rakentavia hitaampia osuuksia, joita on ilo kuunnella. Yksi henkilökohtaisia lempi-ilmiöitäni metallilevyillä on se, kun bändi muuttaa soundiaan yhden kappaleen ajaksi erilaiseksi, eli joko täyttä jyystöä tekevä bändi sisällyttääkin hitaamman ja melodisen kappaleen levyllensä (esimerkiksi Floods Panteran The Great Southern Trendkill-albumilla tai saman bändin lumoava Planet Caravan-coveri Far Beyond Driven-levyllä), tai hiljaisempaa fiilistelymetallia tekevä yhtye lasauttaakin biisilistaan yhden armottoman sarjatulitusbiisin (tämä taitaa olla hieman harvinaisempaa).

Levyn päättää osuvasti nimetty Viimeinen Sävel, joka yhdistää bläkkistä, punkkia ja thrashia. Toimiva lopetus, jonka myötä tuntuu siltä, että levyä kuunnellessa on saanut päästää energiaa pois ja pystyy taas jatkamaan kuuliaista laiduntamista tässä saatanan hektisessä kulutusyhteiskunnassa.

Erinomainen levy, joka saa toivottavasti vielä tulevaisuudessa uudelleenmiksatun version, jossa lauluraita kuuluu selkeämmin. Check it out:

The Southgates – Citrus Tree (2023)

Tämän viikon postauksen viimeistelee uusi sinkku oululaiselta The Southgates -yhtyeeltä, jonka debyytti-EP:stä kirjoitin huhtikuussa. Uuden biisin myötä lähetetty promomeili paljasti myös yhtyeestä lisää, nimittäin jäsenten nimet. Kokoonpano tällä sinkulla on siis seuraavanlainen: Olli Holmi (basso), Valle Forsman (lead-kitara), Aapo Rautio (rummut, taustalaulu), Eeli Rautio (laulu, kitara), Onni Björnholm (kosketinsoittimet). Biisin äänitti ja miksasi Jarkko Säkkinen oululaisella Clock Studiosilla, tuotti Säkkinen & Jukka Takalo, ja masteroi Alho Masteringin Jarno Alho.

Kappaleen tunnelma on energiatasonsa puolesta samalla linjalla kuin bändin aikaisemmat teokset, mutta tempo ei ole enää aivan yhtä tapissa kuin Sensation Presentation EP:llä. Biisissä on jonkinlaista rentoa “swaggeriä”, tunnelmasta tulee mieleen Californication-sarjan Hank Moodyn tapa saada itsensä surullisenkuuluisan koomisiin tilanteisiin, joista mies kuitenkin onnistuu selviämään karismaattisuutensa avulla. Biisi on eräänlaista nuorison vapauttavaa rellestysmusiikkia, riehakkaan baari-illan tai kotibileiden soundtrack. Ryhmänä huudetut sanat ja rosoinen kitarasoundi ovat omiaan saamaan adrenaliinin liikkeelle ja tunnelman nousemaan. Tämä nuorista miehistä koostuva yhtye on todella lupaavalla tiellä, ja kuulen heissä potentiaalia nousta vauhdikkaalla soundillaan listoillekin muutaman vuoden sisällä. Tässä linkki biisiin:

Viikonloppuja, tämä musabloggari loikkaa nyt terassille nauttimaan todennäköisesti vuoden viimeisestä aurinkoisesta kahdenkymmenen asteen lämpöisestä päivästä usean käsityöläisoluen kera. Cheers!