KIMBE – Sekoon (2023)

Tänään varsinaista sähköpostilaatikkooni lähetettyä musiikkia on tarjolla vain yhden singlen verran, mutta kyseinen single on harvinaisen mukavaa kuunneltavaa, ja piristää varmasti tätä perjantaipäivää – ainakin se piristi omaani. Kyseessä on helsinkiläisen KIMBE-yhtyeen uusi single Sekoon. Remmissä on mukana Matias Eskola, Mikko Pajukallio, Matti Korhonen ja Ilari Kontio – sitä, kuka soittaa mitäkin, ei spesifioitu.

Sekoon on kolmen minuutin kuuri loistavia optimistisia kitaralickejä, 80-luvun mieleen tuovia mahtipontisia rumpusoundeja, elämäniloisia syntikoita ja kauniilla äänellä laulettuja samaistuttavia lyriikoita. En oikeastaan osaa edes kuvata kappaletta paremmin, biisissä yksinkertaisesti yhdistyy monta loistavaa soundia yhdeksi onnistuneeksi kokonaisuudeksi tavalla, jonka hienouden ymmärtäminen ei vaadi musatieteilijän syväanalyysiä. Kappaleen korkealaatuisuutta ei tarvitse perustella tai puolustella, sillä sen vain yksinkertaisesti kuulee heti ensimmäisten nuottien pärähtäessä soimaan.

En taida olla velvollisuuksieni tasalla musiikista kirjoittavana henkilönä, kun en keksi tästä mitään negatiivista sanottavaa. Blogini eetokseen kuuluu toki muutenkin juuri biisien hyvien puolten löytäminen ja esiin tuominen, mutta myönnän, että joidenkin kappaleiden ja albumeiden kohdalla se vaatii enemmän työtä kuin toisten. Tämän biisin kohdalla se ei vaatinut ollenkaan työtä. KIMBE:n Sekoon on yksinkertaisesti laadukasta indierockia, joka sopisi mielestäni helposti suurtenkin radiokanavien soittolistoille optimismia levittämään.

Kappaleen elämään rennosti suhtautuva filosofia tiivistyy hyvin näissä lyriikoissa:

Mun kavereina pölypunkkiarmeija
Ihan kivoi, kunhan oppis pelaa Unoa

Kertosäe:

Öisin sen huomaa, kun unta en saakkaan
Ja maailma mua valvottaa
Kun pahat unet ei pelota, aamulla seota
Vois muttei kuitenkaan kokonaan

Jos edes painajaiset eivät pelota, tietää elämän kulkevan positiivisesti raiteillaan. Biisiä pääsette kuuntelemaan alhaalta:

Postaus jäisi muuten hieman lyhyeksi, joten lisään tähän loppuun vähän musiikkia, jota olen itse luukuttanut viimeaikoina paljon.

Eric Johnson – Friends (1986)

Ensimmäisenä tahdon osoittaa spottivalon tähän kitaralegenda Eric Johnsonin vuoden 1986 Tones-nimiseltä debyyttialbumilta löytyvään timanttiseen kappaleeseen nimeltä Friends. En käsitä, miten tällä biisillä on vain reilu 200 000 kuuntelukertaa Spotifyssa, eikä se edes ole miehen kymmenen kuunnelluimman kappaleen joukossa samaisessa palvelussa. Tämä on todellinen hidden gem, jonka kuuntelua en ole voinut viimeaikoina lopettaa. Kappaleen rauhallinen äänimaailma tuo mieleen hieman savuisen, mukavan himmeästi valaistun 1980-luvun kattohuoneiston, jossa kaksi pitkään toisensa tuntenutta ystävystä nautiskelee myöhään yöllä illan viimeisiä viskejä. Tämän kappaleen soidessa ja kuun mollottaessa taivaalla he reflektoivat menneiden vuosikymmenten tapahtumia ja yhdessä kuljettuja teitä ja selvittyjä myrskyjä. Kuten Johnson kappaleessa yllättävän hyvällä ja usein aliarvostetulla lauluäänellään laulaa, ystävät toteavat illan lopussa toisilleen: “I have in you / Such a good friend.” Perfection.

Jackson Dean – Greenbroke (2022)

Päätän blogipostauksen vinkkaamalla teille erinomaisen vuonna 2022 julkaistun countrylevyn, jonka itse löysin vasta hiljattain. Kyseessä on Marylandin Odentonin kaupungista kotoisin olevan, nykyään Nashvillen countryskenessä vaikuttavan Jackson Deanin debyyttialbumi Greenbroke. Tässä levyssä tunnelmallisine kitaroineen vain on sitä jotakin, ja suosittelen albumilta erityisesti kappaleita Trailer Park, Fearless ja Don’t Come Lookin’.

Suureksi yllätyksekseni huomasin juuri tätä blogitekstiä varten Jackson Deanin Wikipedia-sivua selatessani, että hän on syntynyt vuonna 2000 – MITÄ HELVETTIÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU? Ukon äänessä kuuluu nelikymppisen elämänkokemus ja kypsyys, vaikka tyyppi on allekirjoittanutta 24-vuotiasta musabloggaria vuoden nuorempi – ei saatana. Sinänsä albumin nimi “greenbroke” avautuu nyt paremmin, sillä termi tarkoittaa vasta hiljattain kesytettyä hevosta, jossa on vielä jäljellä eläimellistä sielunvapautta. Jackson Dean tykittää Nashvillessä erinomaista countrya, minä kirjoitan vuoden vanhempana vastavalmistuneena työttömänä musablogia. Huhhuh, there’s levels to this shit. Silti, kaikki kunnia Jackson Deanille, miehellä on loistava ääni ja hänen musiikkinsa on todella osaavasti tuotettua. Kappaleissa yhdistyy asiantuntevasti luotu äänimaailma ja tietynlainen autenttisuutta kommunikoiva rosoisuus. Tästä miehestä tullaan vielä kuulemaan. Levy löytyy alhaalta:

Ei mulla muuta, jatkakaa!