Taukoon on kaksi syytä.

1. Inspiraation puute

Yleensä minulla on aina meneillään jokin musiikkivaihe, jonka myötä elämässäni on joku musiikillisen intohimon kohde, josta olen niin innostunut, että siitä kirjoitettu teksti kirjoittaa käytännössä itsensä. Tällä hetkellä sellaista vaihetta ei kuitenkaan ole meneillään, vaan fiilistelen paljon vanhoja suosikkejani ja tutkiskelen hiljalleen monia eri musiikkityylejä.

Omaan edelleen erittäin vahvat mielipiteet musiikista, mutta tuntuu siltä, että olen blogissani pitkälti käynyt läpi tuntemani positiiviset tunteet, ja kaluttavaa löytyisi enää negatiivisten musiikkimielipiteideni puolelta. Vaikka tekstit otsikoilla “Power metal on paskaa” ja “Artistin X uusi levy nimeltä Y on ihan perseestä” nousisivatkin todennäköisesti hyvin nopeasti blogini luetuimpien tekstien joukkoon, en koe, että niiden kirjoittaminen olisi mielekästä yleisen musiikkidiskurssin tason kohottamisen kannalta.

Legendaarinen Anthony Bourdain, joka oli useita suuruusluokkia parempi kirjoittaja kuin allekirjoittanut tulee koskaan olemaan, tiivisti hienosti omat tuntemukseni vuoden 2010 kirjassaan Medium Raw, luvussa Alan Richman Is a Douchebag:

People who write professionally about food—to the exclusion of all other topics—are
painfully aware of the limitations of the form. There are only so many
ways to describe a slow-roasted pork belly before you run into the word
“unctuous”—again. Trying to conjure a descriptive for salad must be like
one’s tenth year writing “Penthouse Letters”: the words “crunchy,”
“zing,” “tart,” and “rich” are as bad as “poon,” “cooter,” “cooz,” and
“snatch” when scrolling across the brain in predictable, dreary
procession.

Suomeksi: Sanavarastoni on täysin tyhjä. Minulle lähetetty biisi joltain tuntemattomalta rokkarilta voi sisältää kivan kuuloista kitaransoittoa, mutta miten monta kertaa ihmiset jaksavat lukea, kun kuvailen soundia sanoilla rouhea, möyheä tai mehukas? Ja ehkä vielä tärkeämmin, miten monta kertaa minua itseäni kiinnostaa kuvailla kitarasoundia noilla sanoilla?

Jopa todella mahtavan, ajattoman musiikin kohdalla ylisanat loppuvat kesken. Jossain vaiheessa ihmisiä ei enää kiinnosta lukea “Tämä on historian paras levy”-tyylisiä tekstejä, eikä minua puolestani kiinnosta niiden kirjoittaminen. Uusien näkökulmien löytäminen vaatii niin vahvasti ulkomusiikillisiin asioihin huomion kiinnittämistä, että blogitekstien taustatutkimuksen tekemiseen kuluva aika valuisi yli aikabudjettini. Kyllähän monet minulle musiikkiaan lähettävät indieartistit tarjoavat avokätisesti mahdollisuuksia haastatteluihin, joilla musiikkiin saisi lisää kontekstia, mutta se vasta aikaa veisikin.

Siitä pääsemmekin tauon toiseen syyhyn:

2. Aikarajoitteet

Olen yksityisyrittäjä, tai tarkemmin yksityinen elinkeinonharjoittaja. Käännösalan ammattilainen, jolla on asiakkaita neljästä eri maanosasta. Läpi viikonloppujen työskenteleminen ei ole minulle mitenkään harvinaista, enkä myöskään pidä juurikaan lomaa, sillä aina on joku asiakas, jolla on tarve työlleni. Pidän työstäni, sillä se ei häiritse unirytmiäni, se altistaa minut mitä monipuolisimmille aloille ja kulttuureille ja saan kaiken lisäksi työskennellä etänä. Kääntäminen on myös parhaimmillaan kuin pulmapelin ratkaisemista, mitä pidän mielenkiintoisena.

Lyhyenkin blogipostauksen luominen alusta loppuun vie yleensä vähintään neljä tuntia. Siihen sisältyy itse musiikkiteoksen kuuntelu useita kertoja, taustatutkimus, kirjoittaminen, tekstin oikolukeminen, tekstin viilaaminen, sen muotoilu (hyperlinkit paikoilleen, lihavointi, fonttikoot), WordPress-postauksen taustaominaisuuksien konfigurointi (hakutägit mukaan, kansikuva oikean kokoiseksi jne.), kansikuvakomposiitin luominen tapauksissa, joissa mukana on useita musiikkiteoksia, Instagram-postauksen kuvan luominen ja lyhyen tekstin kirjoittaminen sekä IG-tarinapostauksen tekeminen. Joskus mukaan mahtuu vielä sähköpostitteluakin.

Yllä kuvatuista vaiheista mikään ei ole aidosti vaikeaa paitsi kirjoittaminen – muut ovat jo totutulla rutiinilla etenevää manuaalista työtä, joka täytyy kuitenkin tehdä joka kerta. Kirjoittaminenkin soljuu parhaimmillaan tosi mukavasti, ja tarjoaa aivoja terveellä tavalla stimuloivan luovan haasteen, mutta välillä se on kyllä aikamoista tervassa juoksua.

Lisäsanoja

Pidän edelleen blogin pystyssä (tämän vuoden webhosting on maksettu jo marraskuussa), sillä tämä on kiinnostava aikalaiskuvaus etenkin korona-ajasta, ja olen tietysti myös ylpeä monista teksteistäni. Haluan myös ajatella, että blogini saattaa olla useille uransa alussa oleville muusikoille paikka, jossa heidän musiikkinsa huomioitiin ensimmäistä kertaa ajatuksella julkisesti, ja että he saattavat aika ajoin palata tekstieni pariin. Kuten jo otsikossa siis mainitsinkin, tämän on ainakin tarkoitus olla todella tauko, eikä täysi lopetus. Olen sen verran ärsyttävä tyyppi, että jossain vaiheessa poliittinen turhautumukseni varmasti kiehuu taas yli, ja palaan tänne kera äkäisen, päättäjille vittuilevan tekstin, johon liitän vihaista musiikkia. Löydän myös jälleen jonain päivänä jonkin musiikkiteoksen, johon hurahdan niin täysillä, että siitä on pakko kirjoittaa.

Siihen asti kiitän suuresti kaikkia lukijoitani.

Kiitos.