Tämän kuun blogipostauksen kohdalla kävi aidosti niin, että meinasin unohtaa kirjoittaa koko tekstin. Istahdin tietokoneeni ääreen kuten joka aamu ja vilkaisin päivämäärää – Hmmm, 27....
Indistinct – Heart Prince Tänään kattauksessa on yksi albumi ja kaksi singleä, ja päivä lähtee käyntiin Tampereelta kotoisin olevan Indistinct-yhtyeen uudella Heart Prince-albumilla. Kyseessä on...
Viime viikon täyteen pakatun postilaatikkopyrähdyksen jälkeen on hyvä laskea hieman kierroksia kevyemmällä kattauksella musiikkia. Tender Lakes – Nocturnals Ensimmäisenä on luvassa debyyttialbumi turkulaiselta Tender Lakes...
Tämä taitaa olla Tumpin Musablogin tähän mennessä täyteen pakatuin Perjantainen postilaatikkopyrähdys, sillä luvassa on musiikkia peräti viideltä eri artistilta. Toinen Antti – Alien Pyrähdyksemme alkaa...
On jännä fiilis, kun omistaa julkaisualustan, muttei mitään sanottavaa. Spottivalotekstini kirjoittavat itsensä tiettyyn pisteeseen asti lähes automaattisesti, mutta niidenkin kirjoittamisesta on jo tulossa hankalaa. Luulen,...
Tähtien asento on tänään synkronoitunut, sillä kuun 27. päivä osui perjantaille, mikä on kuukausittaisen blogipostauspäivän lisäksi Perjantainen postilaatikkopyrähdyspäivä. Luvassa on siis kaksi postausta samana päivänä,...
Vilma Talvitie – Mistä mihin (2023) Ensimmäistä artistia kuvattiin promomeilissä seuraavasti: “Vilma Talvitie on laulaja, säveltäjä-sanoittaja ja multi-instrumentalisti, jonka musiikissa suomenkielinen folk-estetiikka ja akustiset instrumentit elävät...
Oulun_Keskusta – Putket (villit) 2023 Tämän aurinkoisen perjantain aloittaa kepeä kolmetoistaminuuttinen EP Oulun Toppilassa kotkalaisen, tamperelaisen ja kempeleläisen perustamalta Oulun_Keskusta-yhtyeeltä. Projektilla ei kuulla tavallisia tuubeja,...
KIMBE – Sekoon (2023) Tänään varsinaista sähköpostilaatikkooni lähetettyä musiikkia on tarjolla vain yhden singlen verran, mutta kyseinen single on harvinaisen mukavaa kuunneltavaa, ja piristää varmasti...