Sain vihdoin viimeisenkin arvosanani, ja viimeiset opintopisteeni ensimmäiseltä lukuvuodeltani yliopistossa. Siksi voinkin nyt postata tänne yhden esseistäni, jonka kirjoitin käymälleni elektronisen musiikin historiaa käsitelleelle kurssille lopputyöksi. Linkit esseessä mainittuihin teoksiin löytyvät upotteina esseen lopusta.
Johdanto
Tässä esseessä tarkastelen drum and bass-genren syntyä, historiaa, kehitystä, ja suhdetta populaariin. Teen tämän tarkastelun analysoimalla genrelle tärkeitä kulmakivialbumeita, ja kontekstualisoimalla niiden aseman genren sisällä ja suhteessa muihin genren teoksiin. Esittelen myös drum and bassin alagenrejä, ja niiden ominaispiirteitä.
Esseen lopusta löytyy esseessä käsitelty musiikki jaoteltuna esseen lukemista tukeviin kuunneltaviin, ja valinnaiskuunneltaviin. Kun esittelen albumin, nostan siltä esille yksittäisiä kappaleita. Näiden kappaleiden kuuntelu riittää esseen lukemisen tukemiseksi. En oleta lukijan kuuntelevan noin viittä tuntia musiikkia esseetä lukiessaan, eikä esseen näkemysten ymmärtäminen sitä vaadikaan.
Drum and bassin synty
Drum and bass, usein myös D’n’B, DnB tai D&B , on nopeatempoisiin (150-200 BPM, tosin useimmiten 160-174 BPM) synkopaatiota hyödyntäviin rumpubreikkeihin (drum) ja vahvoihin bassolinjoihin (bass) perustuva elektronisen musiikin genre. Se syntyi 1990-luvulla Isossa-Britanniassa, etenkin Bristolin ja Lontoon alueilla, ja on vain kasvanut suosiossa 2000- ja 2010-luvuilla. Sen juuret ulottuvat kuitenkin jo 1960-luvulle. Vuonna 1969 amerikkalainen funk- ja soulbändi The Winstons äänitti kappaleen nimeltä Amen Brother. Kappale ei herättänyt aikanaan pahemmin huomiota, mutta se jäi kuitenkin historiaan bändin rumpalin, G.C. Colemanin soittaman rumpusoolon takia. Kappaleen keskellä kohdassa 1:26-1:32 soitettu rumpubreikki nimittäin muodostui tärkeäksi osaksi musiikillista historiaa, kun sämplättävää etsivät hip-hop tuottajat löysivät sen 1980-luvulla (Harrison, 2004, 2:49-2:53). Breikin mahdollisesti tunnetuin sämpläys tehtiin osana pohjoisamerikkalaisen rap-yhtye N.W.A.:n vuoden 1989 kappaletta Straight Outta Compton.
1990-luvun alussa, eli samoihin aikoihin, kun Straight Outta Compton teki tämän sittemmin nimellä amen break tunnetun kuuden sekunnin rumpubreikin kuuluisaksi, reivikulttuuri Isossa-Britanniassa alkoi kasvaa räjähdysmäisesti. Teknologinen kehitys loi monimutkaisempiin musiikillisiin suorituksiin kykeneviä sämplereitä. Tämän teknologisen kehityksen, ja reivaajien nopeatempoisemman musiikin tarpeen johdosta 1980-luvun tyyliselle sämpläykselle, jossa amen-breikkiä soitettiin kokonaisena monta kertaa peräkkäin, tuli seuraajaksi tuotantotekniikka, jossa breikki pilkottiinkin pienempiin osiin, eli yksittäisiin bassorummun, hi-hatin ja virvelin lyönteihin. Näitä yksittäisiä osumia voitiin järjestellä uudestaan lukemattomilla tavoilla, ja näin luoda toinen toistaan monimutkaisempia rytmejä. Näin syntyi drum and bassin esimuoto, eräänlainen ”proto-drum and bass”, eli jungle.
Jungle seisoi genrenä vahvasti omilla jaloillaan, mutta siitä hieman myöhemmin kehittynyt drum and bass kasvoi edeltäjäänsä suuremmaksi. Jungle ei ole kadonnut nykypäivänä mihinkään, mutta sitä tehdään ja soitetaan vähemmän kuin drum and bassia. Onkin mahdollista argumentoida, että drum and bassin suosion valtavan kasvun johdosta jungleen voisi nykyään viitata drum and bassin alagenrenä, ja niin monet tekevätkin. Jungle tuli kuitenkin ennen drum and bassia.
Genressä oli tärkeää musiikin luomisen ja julkaisemisen matala kynnys. Jungle-singlejä tallennettiin vinyylien testipainoksille, eli asetaattilevyille, joita kutsuttiin nimellä dubplate. Nämä dubplatet eivät olleet kovinkaan kestäviä, saati pitkäikäisiä, mutta niiden etuna oli se, että artisti saattoi tuottaa kappaleen aamupäivällä ja saada sen soitettavaksi dubplatelta jo samaksi illaksi (Harrison, 2004, 6:30-7:02). Asetaattilevyjä oli helpompaa ja halvempaa painaa verrattuna vinyyliin.
Genressä vallitseva yhteisöllisyyden tärkeys tuli erityisesti esille genressä tapahtuvan tiskijukkien ja tuottajien välisen kollaboraatioprosessin kautta. Tuottajat antoivat tiskijukille vielä levy-yhtiöille kiinnittämättömiä kappaleita dubplateilla, ja tiskijukat soittivat näitä kappaleita reiveissä (Fraser & Ettinger, 2008, s. 1648-1649). Tiskijukat tarkkailivat yleisön reaktioita kappaleisiin, ja antoivat palautteen taas tuottajille. Tämän palautteen perusteella tuottajat tekivät tarvittaessa muutoksia kappaleisiinsa, ja kun tuli aika kiinnittää ne jollekin levy-yhtiölle, tuottajat tiesivät kappaleiden menestyvän tanssilattioilla, koska ne oli jo hiottu toimiviksi reivaajien palautteen perusteella.
Junglen synnystä puhuttaessa on tärkeää ottaa huomioon sen synnyn aikaiset jännitteet Isossa-Britanniassa. Jungle oli monikulttuurisen nuorison vastalause ja turhautumisen ilmaisu 1990-luvun Britanniassa kasvaville luokkaeroille ja sosioekonomiselle epätasapainolle. Mixmag-lehdessä vuoden 1993 kesäkuussa julkaistu kirje ilmaisi asian näin: ”It’s recession music, it prepares you for life in the nineties, not hands in the air, way-hey we’re all such wonderful people, were not. We’re just off our heads.” (Collin, 2010, s. 292). Tämän takia myös dubplate-kulttuurin merkitys drum and bassin synnyssä oli suuri – Fraserin ja Ettlingerin (2008, s. 1649) mukaan dubplatet olivat juuri halpuutensa takia yhteiskunnallisesti marginalisoitujen ja ekonomisesti epävarmoissa tilanteissa olevien musiikkiurien mahdollistaja, halpa musiikin levitysmekanismi. Dubplateja käytettiin kuitenkin myös sen takia, että junglen syntyyn vaikutti suuresti jamaikalainen reggae- ja ragga-musiikki. Yksi junglen tunnusmerkeistä on reggaemusiikin ja ragga-musiikille tyypillisen DJ:n lyyrisen improvisoinnin sämpläys kappaleissa. Monissa drum and bass-konserteissa on vielä nykypäivänäkin mukana MC, joka improvisoi hyvin raggamaiseen tyyliin lyriikoita kappaleille lavalla, ja pitää myös yleisön mielentilan korkealla. Dubplateja ei siis käytetty pelkästään siksi, että ne olivat halpoja ja helposti saatavilla, vaan myös siksi, että oli ”coolia” pitää kiinni genren historialle tärkeästä mediumista. Dubplaten nimihän tulee siis dubista, reggaesta 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa kehittyneestä elektronisen musiikin genrestä.
Esimerkkejä junglesta
Ennen kuin aloitan ensimmäisen kokonaisen albumin esittelyn, tuon esille muutamia jungleklassikoiksi miellettyjä singlejä. Koska jungle alkoi ennen kaikkea reivimusiikkina, aluksi genressä tehtiin pääasiassa singlejä kokonaisten albumeiden sijaan. Tähän vaikutti myös rahoitus: Kun jungle oli alun jälkeen kasvanut suosiossa, levy-yhtiötkin alkoivat kiinnostumaan genrestä, ja budjetteja kokonaisten albumienkin tekoon alkoi tulla saataville. Alussa rahaa tai tarvetta kokonaisten albumien teolle ei kuitenkaan ollut.
Metalheadz – Terminator (1992)
Tämä nykyisin nimellä Goldie tunnetun artistin kappale oli ensimmäisiä junglekappaleita. Sitä pidetään merkittävänä siksi, että se pioneerasi junglessa myöhemmin paljon käytetyt time stretch ja pitch scaling-tuotantotekniikat, jossa äänen nopeutta, pituutta tai sävelkorkeutta muutetaan vaihtelevissa suhteissa toisiinsa. Helpoiten tekniikan voi huomata kappaleen kohdassa 2:36-2:48. Kappaleen tekijä, oikealta nimeltään Clifford Joseph Price (MBE), kuvailee kappaleen luontia vuoden 1996 maaliskuun Mixmag-lehdessä: ”I started fucking around with this equipment and realised I could change the music, I could take a breakbeat, make it seem like it was speeding up and changing tone but it was actually still at the same speed,“ he says. “I finished the project and EQ’d it on three Es. And you know what Es do to you, you start hearing shit that no one else is hearing, and I really used it as an artist. I pushed myself to the limits artistically.” (Collin, 2010, s. 291). (toim. huom. “Es” viittaa ekstaasipillereihin.)
Origin Unknown – Valley of the Shadows (1993)
Kappaleen erityispiirre ovat siinä käytetyt puhesamplet BBC:n avaruusdokumenttiohjelmista, jotka luovat kappaleeseen mystisen ja epämääräisen tunnelman. Myös syntetisaattorimelodiat ovat sävelkuluiltaan melko epätavallisia verrattuna genrelle tyypillisiin sävelkulkuihin. Kappaleen tapa käyttää puhesampleja jäi kuitenkin elämään genreen, ja siksi tämä kappale onkin niin merkittävä.
Deep Blue – The Helicopter Tune (1993)
Kappale toimii erinomaisena esimerkkinä yhdestä junglelle tyypillisestä rumpurytmistä. Kappaleen läpi jatkuvasti puskeva ja etupainoinen rytmi on läsnä lukemattomissa junglekappaleissa. Kappaleessa tulee myös esiin monille junglekappaleille tyypillinen minimalismi ja rumpujen ja bassolinjan tärkeä suhde, jotka ovat ajoittain ainoat kappaleessa soivat elementit.
UK Apache, SHY FX – Original Nuttah (1994)
Kappale on hyvin selkeä esimerkki junglen raggapiirteistä. Yksi kappaleen pääelementeistä on rumpujen päälle improvisoivan MC:n karismaattinen laulu- ja puhetyyli. Juuri kappaleen kaltaista junglea kutsutaankin myös nimellä ragga jungle. Esseessä myöhemmin käsiteltävää drum and bassin sisäistä pirstaloitumista alagenreihin ja ala-alagenreihin voidaan siis huomata esiintyvän jo junglessakin, sillä kaikki jungle ei suinkaan ollut ragga junglea, mutta ragga junglea kuitenkin tehtiin tarpeeksi merkittävissä määrin, että sille syntyi oma nimensä.
DJ Zinc – Super Sharp Shooter (1995)
Kappale on fuusio hip-hoppia ja junglea. Kappaleessa ehkä merkittävin elementti on sen ajoittain jopa acid housea muistuttava bassosoundi. Kappale on myös hyvin minimalistinen, koostuen suurilta osin sektioista, joissa rumpujen ja basson lisäksi kuuluu vain satunnainen vokaalisample nopean huudahduksen muodossa.
Edellä mainitut kappaleet antavat myös hyvän kuvan tiettyjen rumpubreikkien merkittävyydestä genren synnylle. Neljä viidestä yllä mainitusta kappaleesta käyttää jotakin genrelle merkittävimmistä rumpubreikeistä: Terminator käyttää James Brownin vuoden 1970 Funky Drummer-kappaleesta sämplättyä rumpubreikkiä, joka on junglen ja drum and bassin ulkopuolellakin yksi maailman eniten käytetyistä rumpubreikeistä. Breikki on niin kuuluisa tuottajayhteisössä, että siihen viitataan usein pelkästään sanoilla funky drummer. Valley of the Shadows käyttää Lyn Collinsin vuoden 1972 Think (About It)-kappaleesta sämplättyä breikkiä. Tämä breikki on amen breakin ohella niin yleisesti genressä käytetty, että se tunnetaan drum and bass-yhteisössä nimellä think break. Original Nuttah taas käyttää tämän esseen alussakin jo esiteltyä amen-breikkiä, ja niin tekee myös Super Sharp Shooter.
Varsinkin amen-break ja think-break ovat genressä niin ikonisessa asemassa, että niiden käyttäminen tuotannossa voidaan jopa nähdä eräänlaisena initiaatioriittinä genren tuottajayhteisön sisälle pääsyyn. Ne voidaan jopa rinnastaa esimerkiksi klassisiin jazz-standardeihin, jotka jazz-muusikoiksi haluavien on opeteltava niiden yleisyyden ja historiallisuuden takia. Rock-vertauskuvana voisi toimia Deep Purplen klassikkokappale Smoke On The Water. Kuten lukemattomat ihmiset ovat opetelleet kyseisen kappaleen ensimmäisenä aloittaessaan kitaransoiton, niin ovat myös aloittelevat drum and bass-tuottajat sämplänneet amen-breikkiä opetellessaan käyttämään musiikinteko-ohjelmiaan ja laitteitaan.
Albumiesittelyt
Nyt kun erittelin, miten jungle syntyi, siirryn esseen albumiesittelyihin. Pyrin valitsemaan esiteltäviksi albumeita, jotka edustavat drum and bassin evoluutiota ja pirstaloitumista monenlaisiin alagenreihin. Esiteltävät albumit on valittu esseeseen siksi, että ne ovat joko vaikutusvaltaisia ja oman alagenrensä synnylle tärkeitä kulmakivialbumeita, tai toimivat oppikirjaesimerkkinä alagenrensä soundista.
Kun jungle löysi valtavirran: Goldie – Timeless (1995)
Musiikkiteollisuuden reaktio jungleen muistutti alussa sen aikaisempia reaktioita hip-hopiin ja houseen. Junglen annettiin kasvaa omassa rauhassaan musiikkiteollisuuden reunoilla, marginaalisessa asemassa. Tämä johti pakolla itsehallinnolliseen mediaan junglen sisällä, eli itsenäisiin levy-yhtiöihin ja piraattiradioon. (Collin, 2010, s. 296.) Skenen artistien itse perustamat levy-yhtiöt tulisivat olemaan hyvin yleinen ilmiö drum and bassille tulevaisuudessakin. Näistä merkittävimpiä ovat nykyään esimerkiksi London Elektricityn perustama Hospital Records, Andy C:n ja Ant Milesin perustama RAM Records, Frictionin perustama Shogun Audio, BCeen perustama Spearhead Records, ja Futureboundin perustama Viper Recordings.
Junglen yhteys valtavirtaan ja populaariin sen massakulutukseen viittaavassa merkityksessä alkaa Goldien vuoden 1995 albumista Timeless. Jungle oli alkanut kasvaa merkittävästi suosiossa jo vuonna 1994, mutta Timeless oli ensimmäisiä jungle-albumeja, jonka oli tehnyt artisti, jolle iso levy-yhtiö oli tarjonnut levytyssopimusta. Se myös möikin lopulta 100 000 kappaletta ja nosti tekijänsä Goldien, eli Clifford Pricen, kansainväliseksi tähdeksi. (Collin, 2010, s. 297.) Näin Goldie kuvailee musiikkiaan: ”In my music … is everything I’ve learned, everyone I’ve met, everything I’ve experienced, and a lot of other pressures that are going on socially, like girls having kids young, guy’s left them, no money, guy’s doing drugs, no way out of it, the whole pressure you’re living with in that inner city situation. Jungle isn’t black or white, it’s everybody below a certain level that has socially been fucked by drugs or living in the inner city.” (Collin, 2010, s. 297.)
Kun otetaan huomioon Goldien selityksen mukainen kuvaus junglen aiheista, tekijöistä ja kuluttajista, ei ole mikään ihme, että jungle-skenessä oltiin aluksi skeptisiä valtavirran skeneä kohtaan osoittamasta huomiosta. Vaikka junglea teki ja kuluttikin hyvin monipuolinen ihmisjoukko, se kiinnosti ja veti puoleensa erityisesti mustaa nuorisoa. Tämän takia genreä olikin alun perin demonisoitu mediassa, kunnes kriittinen massa valkoista nuorisoa kiinnostui genrestä, ja valtavirran kelkka kääntyikin junglelle myönteiseksi, jonka myötä marginalisoitujen ihmisryhmien genreä alettiinkin paketoimaan valtavirran kulutettavaksi musiikkituotteeksi. Skenen johtavat tiskijukat muodostivat popularisaation vastalauseena jopa ”junglekomitean” tarkoituksenaan suojella genren soundin puhtautta. (Collin, 2010, s. 297.) Tämänkaltainen asenne popularisoitumiseen, valtavirtaan ja ”selling out”-ilmiöön tulisi jäämään vaihtelevin vahvuuksiin eloon genressä nykypäiväänkin asti.
Timeless saavutti kuitenkin laajan suosion sekä kuluttajien että kriitikoiden silmissä ja se jäikin historiaan yhtenä junglen tärkeimmistä teoksista. Albumi on sinänsä melko epätavallinen jungle- albumiksi, eikä esimerkiksi sisällä monia ragga-vaikutteita. Se saattaakin olla yksi syistä albumin menestykseen; se toi genreensä jotakin uutta. Albumilta nostan esiin poikkeuksellisesti vain yhden kappaleen, mutta se onkin kahdenkymmenenyhden minuutin pituinen. Kyseessä on albumin nimikkokappale, eli albumin aloittava Timeless. Kappaleessa on itseasiassa sisällä toinen kappale nimeltä Inner City Life, joka on lyhyempi, ja julkaistiin myös erillisenä singlenä. Timeless-kappaleen lyriikat ovat siis peräisin Inner City Life-kappaleesta.
Timelessissa tiivistyvät kaikki ne ominaisuudet, jotka tekivät albumista aikanaan menestyksen. Kappaleella Goldie osoittaa, että jungle voi pyrkiä kohti, ja myös saavuttaa, muitakin taiteellisia tavoitteita kuin tanssilattian viihdyttämisen. Kappaleen sielukkaat vokaalit, jotka laulaa drum and bassissa sittemmin muitakin kollaboraatioita tehnyt brittiläisvokalisti Diane Charlemagne (1964-2015), tuovat kappaleeseen painoa ja merkitystä. Charlemagnen vokaalit yhdistyvät Goldien psykedeeliseen ja rytmikkääseen taustoitukseen, joka koostuu junglelle hyvin ominaisesta rumputyylistä. Kappaleella kuultavat ääniefektit ja ajoittain hyvin hitaaltakin tuntuva tempo ja Charlemagnen aavemaiset pitkät nuotit luovat kappaleelle jopa ambient-musiikkia muistuttavan hypnoottisen äänimaiseman. Kappale on 21 minuuttia pitkä, mikä on todella epätavallista jungle-kappaleelle, mutta se ei kuitenkaan tunnu missään vaiheessa ikävystyttävältä.
Kun drum and bass saapui
Drum and bass-nimen käytön aloittamiselle voidaan osoittaa useita syitä. Nimen voidaan nähdä syntyneen musiikkiyhteisön sisällä omaehtoisesti, tai sen syntyä voidaan pitää seurauksena valtavirran vaikutuksesta marginalisoitujen ihmisryhmien alun perin ylläpitämään genreen. Iowan yliopiston tiedotusopin professori Kembrew McLeod ilmaisi näkemyksensä vuoden 2001 artikkelissaan (s. 72) näin: ”As jungle became less associated with ”Blackness”, it took on different subgenre names-such as “drum ‘n’ bass,” a less identity-specific and more universal name. Although “intelligent jungle”-a name to describe a more cerebral and “White” form of jungle-may not have been used intentionally in a racist way, it certainly has disconcerting undertones.” Kulttuurin sosiologi Sarah Thorntonin (1996, s. 75) huomiot acid housen nimenmuutoksesta teknoksi soveltuvat myös drum and bass-nimen syntyprosessiin. Hän tuo esiin, että acid house-nimen huonon maineen ja huumekonnotaation takia levy-yhtiöt, klubit ja media kävivät läpi noin kahdenkymmenen nimi-iteraation prosessin ennen kuin osuivat tekno-nimen kohdalle, joka jäikin sittemmin käyttöön. Myös jungle-skenessä alkoi esiintymään ikäviä lieveilmiöitä, kuten reiveissä ekstaasipäissään ja autuaan tietämättöminä tanssivien ihmisten ryöstetyksi tuleminen opportunististen rikollisten toimesta. Siirtyminen junglesta drum and bassiin antoi medialle mahdollisuuden viitata musiikkiin ilman sen edellisen nimen maineeseen liittyvää taakkaa.
Tässä vaiheessa on tärkeää muistuttaa, että jungle, kuten sen nimenvaihtajatoveri acid housekaan, ei sinänsä ole kadonnut mihinkään. Molempia tuotetaan vielä tasaisesti, tosin ei ainakaan junglen tapauksessa siinä määrin kuin genren kulta-aikana. Tämä huomio toimii myös tapana tuoda esiin toinen, positiivisempi tapa käsittää drum and bassin syntyprosessi, eli nimen syntyminen genren sisällä omaehtoisesti. Drum and bass-nimen syntymisen ja sen käytön alkamisen voidaan nähdä johtuvan myös junglen ragga-tyyliseen MC-improvisaatioon verrattuna tyylillisesti eroavien tuottajien halusta antaa omalle musiikkityylilleen oma nimensä, joka erottaisi sen junglesta. Ei siksi, että he olisivat pitäneet jungle-nimeä jonkinlaisena taakkana mediassa, tai että he eivät olisi pitäneet jungleskenestä lieveilmiöineen, vaan yksinkertaisesti siksi, että heidän soundinsa ei enää kuulostanut samalta kuin jungle.
Jungle ja drum and bass ovat kukin omat käsitteensä ja genrensä, mutta niiden hierarkkisesta suhteesta toisiinsa syntyy joskus hämmennystä. Yritänkin tässä vaiheessa pikaisesti selventää junglen ja drum and bassin nimien suhdetta. Itse tunnistan nimien suhteeseen liittyvässä diskurssissa esiintyvän kolme pääkantaa, joista voi omaksua minkä vain oman ajattelunsa mukaan, koska mikään niistä ei ole väärä tapa ajatella genrejen suhdetta:
- Koska drum and bass genrenä on kasvanut suuremmaksi ja tunnetummaksi kuin jungle koskaan oli, ja musiikillisten ominaisuuksien selkeä rajanveto genrejen välillä voi usein olla hankalaa, jungleen voi viitata drum and bassin alagenrenä.
- Koska jungle tuli ennen drum and bassia, ja drum and bass kehittyi junglesta, tulisi jungleen viitata omana ylägenrenään, ei drum and bassin alagenrenä. Joskus, tosin harvemmin, tämä kanta saattaa sisältää myös oletuksen drum and bassiin viittaamisesta junglen alagenrenä, eli nimien suhde nähdään päinvastaisena suhteessa ensimmäiseen esittelemääni näkökantaan.
- Jungle on drum and bassia, ja drum and bass on junglea. Käsitteet ovat synonyymeja, kumpikaan ei ole toista korkeammalla ylägenre-alagenresuhteessa.
Oma kantani on kanta numero 1, mutta lukija on täysin vapaa valitsemaan tai olemaan valitsematta kantaa. Loppujen lopuksi kannalla ei ole kriittistä merkitystä, mutta nimien suhteesta toisiinsa esiintyy tarpeeksi hämmennystä, että koin tarpeelliseksi esittää näkemyksen, joka toivottavasti selventää asiaa.
Kantani drum and bass-nimen syntyprosessista nojaa enemmän kohti nimen synnyn omaehtoisuutta, eli uuden nimen tarpeellisuutta junglen muuttuvan soundin ja siitä pirstaloitumassa olevan uuden genren, drum and bassin, kuvaamiseksi. Todennäköisesti nimen syntyprosessi on kuitenkin vaihtelevissa suhtein yhdistelmä sekä genren sisäisten musiikillisten muutosten aiheuttamaa tarvetta uudelle nimelle, että valtavirtasuosion ja sen tuomien kaupallisten ilmiöiden, kuten median, vaikutusta genreen.
Drum and bass vakiinnuttaa asemansa erillään junglesta: Roni Size & Reprazent – New Forms (1997)
Roni Size & Reprazent oli kaksiosaisesta nimestään huolimatta New Forms-albumin aikaan kuusihenkinen drum and bass-yhtye. Siihen kuuluivat vuonna 1997 Roni Size (Ryan Williams), Onallee (Tracey Bowen), Dynamite MC (Dominic Smith), DJ Die (Daniel Kausman), DJ Suv (Paul Southey) ja Krust (Kirk Thompson). Tämä kuusikko, sekä muutamat albumille musikaalisia kontribuutioita tehneet studiomuusikot, ovat vastuussa yhdestä drum and bassin historian arvostetuimmasta, kriittisesti ja kaupallisesti menestyneimmästä, sekä palkituimmasta albumista. Albumi on myynyt Isossa-Britanniassa platinaa, ja tähän päivään mennessä 300 000 kappaletta, ja se on myös palkittu Mercury-palkinnolla. Tuon albumilta erityisesti esiin kappaleet Brown Paper Bag ja New Forms.
Brown Paper Bag on tähän päivään asti yhtyeen menestynein kappale. Se on myös erinomainen esimerkki drum and bassin jungleen tekemästä pesäerosta. Yhdeksän minuutin pituinen kappale alkaa noin kahden minuutin pituisella introlla, ja basso tulee ensimmäisen kerran merkittävästi esiin vasta kahden minuutin jälkeen. Noin kahden minuutin ja neljänkymmenen sekunnin kohdalla kappale todella alkaa, ja drum and bassin soundi alkaa kuulumaan. Junglelle ominaiset reggaevaikutteet eivät enää kuulu, ja rummutkin kuulostavat jokseenkin erilaisilta verrattuna junglerumpuihin. Ehkä suurin ero jungleen kuuluukin juuri rummuissa. Ne soivat jatkuvasti, kuin eteenpäin liikkuva kone. Vaikka tässäkin on kyse breakbiiteistä, ne eivät kuitenkaan kuulosta yhtä katkonaisilta kuin junglekappaleiden rummut. Ne kuulostavat siltä, että niitä soittaisi koko ajan oikea ihminen, niin kuin monissa albumin kappaleissa soittaakin. Vaikka junglessakin rummut on sinänsä joskus soittanut oikea ihminen, sämpläyksen pystyy kuitenkin useimmiten kuulemaan. Kappaleen taustalla kuuluu mitä omituisempia tunnelmaa luovia ääniefektejä ja syntetisaattorin kilahduksia. Kappale kuulostaa jopa enemmän jazzilta kuin reggaelta, mikä on merkittävä ero junglen soundiin. Kappaletta alkavat taustoittaa kohdassa 7:10 pitkät pad-äänet, jotka ovat ominaisia drum and bassille, mutta joita ei usein junglessa kuulu. Bassolinja on myös ihmismäisempi, eikä selkeän koneellinen, ja se koostuu enemmänkin toistuvasta riffistä kuin pitkään pohjassa pidetystä bassonuotista, joka vaihtaa säveltä konemaisesti, kuten monissa junglekappaleissa.
Toinen kappale, jonka nostan albumilta esiin, on New Forms. Se on albumin ainoa kappale, jossa on mukana vieraileva artisti, yhdysvaltalainen naisräppäri Bahamadia. Albumin rummut kuulostavat taas erilaisilta kuin junglerummut. Ne ovat minimalistisemmat ja siistimmät, ja kuulostavat suurilta osin ohjelmoiduilta tai soitetuilta, eivät sämplätyiltä. Niistä puuttuu sämpläyksen ihmisyys, mutta tiukka kvantisointi ei ole haitaksi, vaan tuo kappaleeseen tasaisen rytmin. Se on myös yksi drum and bassin tunnusmerkkejä. Genressä, varsinkin nykyaikana, ohjelmoidaan usein itse rummut lyönti lyönniltä täysin eri lähteistä tulleista rumpuäänistä. Tämä saattaa olla merkittävimpiä eroja jungleen, joka perustuu käytännössä pelkästään sämplättyihin looppeihin, joita pilkotaan. Drum and bassissakin harjoitetaan joskus myös samanlaista sämpläystä kuin junglessa, mutta yhtä usein, ellei jopa useammin nykyajan kehittyneiden musiikinteko-ohjelmien johdosta, eri lähteistä tulevat rummut ohjelmoidaan siten, että ne kuulostavat yhdeltä yhtenäiseltä rumpubreikiltä.
Kappaleen vokalistin räppääminen on myös huomattavasti rauhallisempaa kuin junglen MC-kulttuurin ”toastaus” ja improvisointi. Bahamadian lyriikat kuulostavat harkituilta, ja räppärin ulosanti on hienovaraista. Kappaleen hillitty tunnelma eroaa merkittävästi junglekappaleista. Yksi syistä drum and bassin synnylle olikin juuri se, että osa tuottajista alkoi tuottamaan hillitymmällä soundilla kuin junglen reggaeen perustuva kaoottinen rumpubreikkien pilkkominen ja MC:n hyperaktiivinen huutoimprovisointi.
Sinänsä jungle-genren esimerkkialbumiksi valitsemani Goldien Timeless-albumi saattoi olla huono esimerkki, koska se on hyvin lähellä drum and bassin soundia rumpuja lukuun ottamatta, mutta sitä edelsi toisaalta viisi esimerkkikappalettani hyvinkin tyypillisestä junglesoundista. Timeless oli ehkä juurikin siksi niin menestynyt, että se rikkoi genrensä muottia pysyen kuitenkin samalla juuri tarpeeksi sen sisällä voidakseen kantaa junglen genreleimaa. Vaikka Timelessin ja New Forms-albumin erot eivät ole niin räikeät kuin New Formsin soundin ja vaikkapa esittelemäni Original Nuttah-kappaleen ragga jungle-soundit, Timeless todistaa, että jungle oli muutenkin jo muuttumassa. Se oli rikkoutumassa kuorestaan, ja oli vain ajan kysymys, milloin joku tekisi albumin, joka olisi tarpeeksi erilainen, että sitä ei enää voisi kutsua jungleksi. Se albumi oli tässä tapauksessa New Forms, ja sitä kutsuttiinkin drum and bassiksi. Toinen albumi, joka olisi myös voinut toimia esimerkkinä New Formsin tilalla, on Photekin Modus Operandi. Sekin julkaistiin vuonna 1997. Päädyin kuitenkin esittelemään New Formsin, koska se oli levyistä tunnetumpi, ja siksi mitä todennäköisimmin myös vaikutusvaltaisempi.
Drum and bassin uudet muodot: liquid ja neurofunk
Esittelen seuraavaksi kaksi drum and bassin alagenreä, jotka edustavat kahta ääripäätä, joihin drum and bass kehittyi. Valitsin esiteltäviksi albumeikseni kaksi albumia, joista kumpikaan ei ollut alagenrensä ensimmäisiä, mutta jotka kumpikin edustavat hyvin selkeästi genrensä soundia ja toimivat siksi erinomaisina esimerkkeinä.
Liquid: Etherwood – Etherwood (2013)
Liquid drum and bass (myös liquid funk tai pelkkä liquid) on drum and bassin alagenre, joka syntyi 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Sen tunnistaa kappaleiden rauhallisuudesta, monista melodisista elementeistä, ja tasaisen jatkuvista rumpubiiteistä. Se soveltuu sekä taustakuunneltavaksi vaikkapa kotitoimistoon tai keskittymismusiikiksi esseen kirjoittamiseen, että tanssittavaksi festivaaleillekin. Vaikka kappaleet ovat rauhoittavia tunnelmaltaan, genre perustuu silti nopeisiin rumpubreikkeihin, jotka soivat yleensä tempoalueella 160-174 BPM. Joukkoon artisteja, jotka tunnetaan liquid-soundin pioneereina, kuuluvat esimerkiksi Fabio, Calibre, London Elektricity, High Contrast ja Netsky.
Etherwood, oikealta nimeltään Edward Allen, on brittiläinen drum and bass-tuottaja, joka tekee pääasiassa liquid drum and bassia. Hänen vuoden 2013 debyyttialbuminsa nosti hänet heti yhdeksi alagenren merkittävimmistä tuottajista. Sen rauhoittava, lempeä ja syvästi melodinen soundi on malliesimerkki liquidin soundista. Nostan albumilta esiin erityisesti kappaleet Begin By Letting Go, Falling Out Of Consciousness, ja The Time Is Here At Last.
Begin By Letting Go on albumin ensimmäinen kappale. Jo sen ensimmäiset sävelet, kimeät kellomaiset kilahdukset, jotka säestävät Allenin lempeää laulua, asettavat kuuntelijan albumin tunnelmaan. Kappaleen lyriikat eivät kerro junglen kuninkaasta, joka sekoaa nopean rumpurytmin tahtiin, vaan henkilöstä, joka on löytänyt paikan, jossa haluaa viettää loppuelämänsä. Kappaleen kertosäe menee seuraavasti:
And all of my limitations
Begin to fade away
In this place I have freedom
It’s here I wish to stay
Thoughts become distant feelings
I’m going with the flow
I’ll just sit still now
And begin by letting go
Kappaleen henkilö vaikuttaa olevan pääsemässä jonkin, mahdollisesti vaikeankin, asian yli. Hän on rauhoittumassa ja vapautumassa kahleistaan. Allenin laulua alkaa taustoittaa kohdassa 0:55 tyypillinen liquid drum and bass-rumpurytmi. Rummutkin kuulostavat pehmeiltä, eivät uhkaavilta. Vaikka kappaleen tempo on 173 iskua minuutissa, se ei silti tunnu millään tavalla ylitsepääsemättömän nopealta tai kaoottiselta. Rumpujen paino keskittyy bassorummun ja virvelin tasaiseen suhteeseen ja poljentoon, jota hiljaiset hi-hatit tukevat. Kappaleessa on myös bridgeosuus, joka kestää noin kaksikymmentä sekuntia kohdassa 2:24-2:44.
Falling Out Of Consciousness tuo esille liquidin riippuvuuden melodisuuteen. Kappaleen rummut kuuluvat kyllä selkeästi, mutta ovat pikemminkin taustalla tukemassa melodisia osia, toisin kuin yleensä kappaleen pääosassa. 177 iskun minuuttitahdin kappaleessa yksi mielenkiintoisimmista elementeistä on ajoittain esiintyvä, nopeasti kuultavaksi ja taas hiljaiseksi haihtuva puolelta toiselle panoroitu amen break. Sen rooli vain ajoittaisena rytmisenä elementtinä osoittaa genren evoluution. Amen-breikkiä ei ole pakko käyttää kappaleen pohjana ja tärkeänä peruselementtinä, vaan se voi toimia myös pienemmässä roolissa, tuomassa välillä rytmistä monipuolisuutta. Georgia Yatesin ja Bev Lee Harlingin kontribuutiot hillittyjen vokaalien muodossa täydentävät kokonaisuuden. Kappaleen lyriikat kertovat muutoksen tarpeellisuudesta ja modernin ajan hyvyydestä. Varsinkin lyriikat
Little one
It’s safe to come out now
Little one
Don’t hide anymore
antavat vihjeitä kappaleen teemasta. Ajat ovat kappaleen mukaan muuttuneet menneisyyteen verrattuna paremmiksi, eikä enää tarvitse pelätä.
Time Is Here At Last-kappaleella on mukana vierailemassa toinen liquid-tuottaja, Hybrid Minds. Hän ja Etherwood luovat yhdessä hyvin tyypillisen liquid-kappaleen. Rumpurytmi on vahvasti korostettujen virvelin ja bassorummun suhteeseen perustuva, melodiset osat säveliltään toiveikkaita ja monipuolisia. Kappaleen lyriikat, jotka laulaa taas Allen itse, kertovat hyvin todennäköisesti rakkaudesta.
We’re moving closer and closer
Heart’s racing so fast
Never believed this could happen
But the time is here at last, the time is here at last
Rakkaus onkin iso motiivi ja teema liquidissa. Tunteiden käsittely ylipäätään on iso osa liquidin tematiikkaa, ja genrestä löytyykin niin rakkauslauluja, ilon julistuksia, toivonilmaisuja kuin suruntunnustuksiakin. Asiat, joita genren kappaleista ei kuitenkaan löydy, ovat viha ja ärtymys. Tiettyjen tunteiden käsittely saattaakin olla ehkä suurin yksittäinen tekijä, joka erottaa liquidin muista drum and bassin alagenreistä. Liquid-kappaleissa ei useimmiten ole lyriikoita, mutta tunteita ilmaistaan niitä esiintuovilla sointukuluilla.
Liquidista puuttuvista tunteista, eli vihasta ja ärtymyksestä, pääsemmekin siirtymään toiseen esiteltäväksi valitsemistani drum and bassin alagenreistä, eli neurofunkkiin.
Neurofunk: Black Sun Empire – From the Shadows (2012)
Neurofunk on vuosina 1997 ja 1998 syntynyt täysi vastakohta liquidille. Genressä ei ole mitään pehmeää tai rauhoittavaa, ja se sopiikin taustamusiikiksi lähinnä dystooppiselle tulevaisuudelle tai jonkinlaiselle kyborgien kaupunkisodalle. Genressä yksi tärkeimpiä piirteitä ovat futuristiset, konemaiset syntetisaattoriäänet ja erittäin tarkasti mietitty miksaus. Genren tuottajat miettivät tarkkaan, miten saavat luotua mitä mielikuvituksellisimpia rääkäisyjä, rahinoita, sirinöitä, kolahduksia, sahaääniä ja porankorinoita säilyttäen samalla selkeästi miksatun kappaleen. Genren rumputyyli perustuu jälleen kerran nopeisiin breakbiitteihin, mutta virveli ja bassorumpu ovat vielä enemmän pinnalla kuin liquidissa. Virveli ja bassorumpu eivät myöskään ole pehmeitä kuten monissa liquid-kappaleissa, vaan iskevät erittäin kovaa ja aggressiivisesti. Genren pioneereihin kuuluvat muiden muassa Ed Rush, Optical, Black Sun Empire ja Noisia.
Esiteltäväksi valitsemani albumi ei ole genren ensimmäisiä, mutta se on hyvin selkeä esimerkki genren soundista. Black Sun Empire on hollantilainen tuottajatrio, joka on tullut tunnetuksi yhtenä neurofunkin suosituimmista ja kriittisesti arvostetuimmista artisteista. Valitsin esiteltäväkseni kappaleita heidän vuoden 2012 From the Shadows-albumiltaan, koska kappaleet ja albumin estetiikka synkän nimen ja levynkannen muodossa ilmentävät hyvin tyypillisiä neurofunkin tyylipiirteitä. Valitsin albumilta esiteltäväkseni kappaleet Feed the Machine, Descent ja Extraction.
Feed the Machine-kappaleella on vierailijana Noisia, toinen, vieläkin tunnetumpi hollantilainen tuottajatrio, joka on myös merkittävä tekijä neurofunkin kentällä. Feed the Machine toimii hyvänä esimerkkinä neurofunkin suhteesta dropin käsitteeseen. Elektronisessa musiikissa drop tarkoittaa sitä hetkeä, kun musiikki muuttuu dramaattisesti edeltäneen build-up-osuuden jälkeen. Drop ja build-up ovat termejä, jotka kuvaavat varsinkin elektronisessa musiikissa musiikillista jännityksen ja sen laukeamisen suhdetta. Termi tuli valtavirran korviin mitä todennäköisimmin 2010-luvun alun dubstep-buumin aikaan, jolloin globaalit supertähdet kuten Skrillex toivat elektronisen musiikin vähäksi aikaa Billboardin sadan suosituimman kappaleen joukkoon. Drop on varsinkin dubstepissä erittäin tärkeä käsite, mutta se on merkittävässä roolissa myös monissa neurofunk-kappaleissa. Feed the Machine-kappaleessa drop alkaa kohdassa 1:29, ja kestää kohtaan 2:59 saakka. Droppia edeltäneet minuutti ja 29 sekuntia ovat build-up. Kappaleesta voidaan tunnistaa kaksi droppia, joista toinen alkaa kohtaan 3:00-3:43 sijoittuneen build-upin jälkeen, ja se kestää kappaleen loppuun saakka.
Descent-kappaleen valitsin esille tuotavaksi, koska se sisältää helposti kuultavia neurofunkille hyvin ominaisia aggressiivisia ja konemaisia syntetisaattoriääniä. Rääkäisyt, jotka on todennäköisesti tehty frekvenssimodulaatiosynteesillä additiivisen synteesin soonisen rajoittuneisuuden vuoksi, alkavat heti kappaleen ensimmäisistä sekunneista, ja jatkuvat pitkälti koko kappaleen ajan. Tässäkin kappaleessa on drop, joka sijoittuu kohtaan 1:29. Kappaleen bassotaajuuksille sijoittuva toiminta on myös syytä pistää merkille. Bassoäänet, joista esimerkin voi kuulla kohdassa 1:32, eivät ole sulavia ja pehmeitä, vaan aggressiivisen äriseviä mörinöitä ja mylvähdyksiä, jotka ovat genressä hyvin yleisiä.
Extraction-kappaleessa tulevat esiin genren tyypilliset sävel- ja sointukulut, ja siksi valitsin sen kolmanneksi esimerkkikappaleeksi. Kappale alkaa uhkaavan kuuloisilla ajoittain jonkinlaista sireeniäkin muistuttavilla pad-äänillä, jotka luovat kappaleeseen pahaenteistä ja epävarmuutta signaloivaa tunnelmaa. Hiljalleen kohdassa 0:52 kuultavaksi ilmaantuvat kilahdukset ovat ääniä, joita voitaisiin käyttää liquidissa tai muussakin drum and bass-genren kappaleessa, mutta erotuksena on se, että neurofunkin kontekstissa käytettynä niiden sävelkulku on hyvin kaoottisen tunteen kuuntelijalle antava. Kilahdukset kuulostavat välillä enemmän jonkinlaiselta hälytysääneltä, joka varoittaa jostakin uhasta, kuin melodialta, joka on tarkoitettu musiikilliseen teokseen.
Olen nyt esitellyt kaksi suuntausta, joihin drum and bass kulkeutui junglesta eroamisensa jälkeen. Liquid ja neurofunk ovat kaksi ääripäätä, mutta iso osa tuotetusta drum and bassista on myös jotakin näiden väliltä, ei pelkästään eksplisiittisen aggressiivista tai rauhoittavaa. Drum and bass on yksi Ison-Britannian yhdeksänkymmentäluvun alun reivibuumin myötä syntyneistä musiikkigenreistä, ja siksi onkin syytä muistaa, että paljon drum and bassia tehdään myös yhtä hyvin yksinkertaista tarkoitusta varten: tanssittavaksi. Tanssiminen, johon kytkeytyy varsinkin konserttien, festivaalien ja yökerhojen myötä suuri teollisuus ja suuri määrä julkisuutta, on ollut yksi drum and bassin tärkeimmistä reiteistä populaariuteen ja valtavirran tunnistukseen, ja siksi se toimiikin siirtymänämme drum and bassin ja populaariuden suhteen käsittelyyn.
Drum and bass ja populaarius
Vaikka populaarius on osa esseen otsikkoakin, niin sille spesifisti omistettu osuus on täällä lopussa. Olen silti käsitellyt drum and bassin suhdetta populaariin läpi esseen. Analysoin esimerkiksi, miten jungle tuli valtavirran tietoon Goldien Timeless-albumin ansiosta. Pohdin median vaikutusta jungle-nimen muuttumiseen drum and bassiksi, ja drum and bassin erottautumista junglesta Roni Size & Reprazentin kriittisesti menestyneen New Forms-albumin myötä. Nyt tuon lopuksi esille drum and bassin ja todellisen globaalin valtavirran kohtaamisia.
Valtavirta on jokseenkin suhteellinen käsite. Drum and bass on ollut jo pitkään osa syntymaansa, Ison-Britannian, musiikillista ja osin kulttuuristakin valtavirtaa. Se ei ole kuitenkaan saavuttanut samantapaista pysyvää kulttuurista relevanssia kuin vaikkapa house tai tekno, kaksi muuta elektronisen musiikin genreä. Se ei ole osa zeitgeistia. Elokuvien tai televisiosarjojen klubikohtauksissa soi hyvin harvoin taustalla drum and bass, taustamusiikki on aina housea tai teknoa ja joskus trancea, nykyään tosin kasvavassa määrin myös räppiä. Kun ikääntyvä käsikirjoittaja haluaa näpäyttää televisiosarjansa nuorempia katsojia ja sanoa ”music was better when I was young”, hän tekee parodiakappaleen housesta, ei drum and bassista.
Drum and bassin ja todellisen globaalin populaarikulttuurin ja valtavirran kohtaamiset ovat ajallisesti lyhyitä. Ne tapahtuvat satunnaisesti, muutamien äkillisesti suosiossa kasvaneiden tanssittavien listahittien muodossa, jotka katoavat listoilta lähes yhtä nopeasti kuin sinne päätyivätkin. Ne tapahtuvat myös vaikutteina ja viittauksina. Aina silloin tällöin joku todellinen supertähti, kuten Taylor Swift tai The Weeknd, julkaisee albumillaan drum and bass-vaikutteisen kappaleen, jolloin genre saa taas hetkeksi globaalia relevanssia, kun joukko ihmisiä googlaa äkkiä ”mitä tämä nopeatempoinen musiikki on” kuultuaan kappaleen.
Drum and bassin häilyvät ja satunnaiset kohtaamiset valtavirran kanssa ovat jokseenkin uniikki ilmiö. Monet elektronisen musiikin genret kokevat valtavirtamenestyksensä enemmänkin buumien muodossa. Dubstep oli suoranainen ilmiö 2010-luvun alussa, mutta katosi muutaman vuoden jälkeen käytännössä täysin valtavirrasta. Samoihin aikoihin sijoittui myös elektropop-trendi, ja kaikki suuret tähdet tekivät melko geneerisen 4×4 rytmiin perustuvan klubikappaleen, jolla pääsi listoille. Sama tapahtui muutama vuosikymmen aiemmin 1990-luvulla eurodance-buumin muodossa. Trooppinen house dominoi noin yhden kesän vuosina 2014 ja 2015. Hieman myöhemmin future bass otti listahuiput kuristukseensa, mutta päästi kuitenkin myös nopeasti irti.
Drum and bass taas pulpahtaa aina silloin tällöin säännöllisesti pintaan. Mieleeni tulee esimerkiksi drum and bass-duo Sigman remix supertähti Kanye Westin vuoden 2013 kappaleesta Bound 2. Remixin nimi on Nobody To Love, ja siitä tulikin vuonna 2014 hitti, jolla on 27.4.2020 104.3 miljoonaa kuuntelukertaa Spotifyssa ja 260 miljoonaa katselukertaa Youtubessa. Kappaleen suosioon vaikutti varmasti sen yhteys Kanye Westiin, mutta myös sen tanssittavuus ja piristävä, popmusiikkimainen soundi. Kappaleessa on helposti mukana laulettava kertosäe ja positiivinen tunnelma. Toinen esimerkki drum and bass-hitistä on drum and bass-yhtye Rudimentalin vuoden 2013 kappale Waiting All Night, jossa on mukana laulaja Ella Eyre. Sillä on 27.4.2020 140.5 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa ja 206 miljoonaa katselukertaa Youtubessa. Sekin on hyvin popahtava drum and bass-kappale, jossa on keskeisessä osassa vokalisti (Ella Eyre), ja jonka soundi on tanssittava ja melodinen. Rudimentalin ja Sigman kappaleiden soundi on melko samanlainen, ja sitä voisi ehkä kutsuakin nimellä dancefloor drum and bass. Lopuksi on mainittava, että on jokseenkin koomista, että Rudimental, hyvin vahvasti drum and bass-yhtyeenä koko uransa ajan profiloitunut bändi, sai kuitenkin ylivoimaisesti suurimman hittinsä 92 BPM:n housekappaleella, vuonna 2018 julkaistulla These Days-kappaleella. Kappaleella on 27.4.2020 697 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa ja 398 miljoonaa kuuntelua Youtubessa.
Drum and bass näkyy valtavirrassa myös vaikutteina tavallisesti muuta kuin drum and bassia tekevien artistien musiikissa. Aiemmin mainitsemani artistit Taylor Swift ja The Weeknd ovat esimerkkini tästä. Swiftin vuoden 2017 albumilta Reputation löytyy kappale nimeltä Dancing With Our Hands Tied, jossa on drum and bass-vaikutteinen rumpurytmi. The Weekndin vuoden 2020 albumilta After Hours taas löytyy kappale nimeltä Hardest To Love, joka ei edes ole enää vain drum and bass-vaikutteinen, vaan aivan täysi liquid drum and bass-kappale. Oma teoriani on, että drum and bassin nopeuden ja sen breakbiiteistä rakennettujen perustusten ansiosta se tulee aina näkymään valtavirrassa jotenkin, oli se sitten vain muutaman vuosittaisen globaalin hitin muodossa. Aina tulee olemaan supertähtiä, jotka innostuvat genren raa’an rytmikkäästä ja erinomaisen tanssittavasta mukaansatempaavasta soundista, ja päättävät lisätä albumilleen drum and bass-kappaleen. Kumpikaan ylempänä mainitsemistani kappaleista ei ollut single, vaan oli olemassa vain albumilta löytyvänä ”deep cut”-kappaleena.
Loppusanat ja tiivistelmä
Esittelin tässä esseessä drum and bass-genren synnyn. Esittelin ensin sitä edeltäneen jungle-genren, josta drum and bass syntyi. Sen jälkeen esittelin kaksi suuntaa, liquidin ja neurofunkin, niistä lukuisista suunnista, joihin drum and bass on kehittynyt. Pohdin myös läpi esseeni, ja varsinkin sen lopussa, drum and bassin suhdetta populaariin. Vertailin genren suhdetta valtavirtasuosioon verrattuna muihin elektronisen musiikin genreihin, ja tein huomioita buumeista ja satunnaisista listahiteistä. Käytin myös havaintomateriaalina genrelle tärkeitä albumeita, joista tein myös hieman musiikillista lähilukua.
Tämä essee esitteli yhden lukemattomista elektronisen musiikin genreistä, joita tuntuu syntyvän joka viikko lisää. Essee syntyi intohimostani genreen, ja halusta selventää siihen joskus liittyviä kysymyksiä, kuten junglen ja drum and bassin suhdetta. Olisin voinut esitellä paljon enemmän albumeita, ja alkuperäisen suunnitelmani mukaan aioin esitellä yli kymmenenkin albumia. Päädyin esittelemään vähemmän albumeita, mutta en koe sen haitanneen. Essee antoi kontekstia genren synnylle ja piirteille, ja kontekstin antaminen vei paljon tilaa. Mielestäni albumiesittelyjen ja muun tekstin suhde muotoutui kuitenkin hyvin toimivaksi.
Kuunneltava materiaali
Suositeltu kuunneltava (esseen esimerkit)
The Winstons – Amen Brother (1969) (kohdasta 1:26-1:32 löytyy amen break)
N.W.A. – Straight Outta Compton (1989) (yksi amen breakin ensimmäisiä kuuluisia sämpläyksiä)
Metalheadz – Terminator (1992) (1/5 esseessä esiteltyjä merkittäviä jungle-kappaleita)
Origin Unknown – Valley of the Shadows (1993) (2/5 esseessä esiteltyjä merkittäviä jungle-kappaleita)
Deep Blue – The Helicopter Tune (1993) (3/5 esseessä esiteltyjä merkittäviä jungle-kappaleita)
UK Apache, SHY FX – Original Nuttah (1994) (4/5 esseessä esiteltyjä merkittäviä jungle-kappaleita)
DJ Zinc – Super Sharp Shooter (1995) (5/5 esseessä esiteltyjä merkittäviä jungle-kappaleita)
Goldie – Timeless (1995) (Timeless-albumilta esiteltäväksi valittu samanniminen kappale)
Roni Size & Reprazent – Brown Paper Bag (1997) (New Forms-albumin ensimmäinen esitelty kappale)
Roni Size & Reprazent ft. Bahamadia – New Forms (1997) (New Forms-albumin toinen esitelty kappale)
Etherwood – Begin By Letting Go (2013) (Etherwood-albumin ensimmäinen esitelty kappale)
Etherwood ft. Georgia Yates, Bev Lee Harling – Falling Out Of Consciousness (2013) (Etherwood-albumin toinen esitelty kappale)
Etherwood ft. Hybrid Minds – The Time Is Here At Last (2013) (Etherwood-albumin kolmas esitelty kappale)
Black Sun Empire ft. Noisia – Feed The Machine (2012) (From The Shadows-albumin ensimmäinen esitelty kappale)
Black Sun Empire – Descent (2012) (From The Shadows-albumin toinen esitelty kappale)
Black Sun Empire – Extraction (2012) (From The Shadows-albumin kolmas esitelty kappale)
Sigma – Nobody To Love (2014) (Ensimmäinen esimerkki drum and bass-hitistä, joka kantautui genren vakiokuuntelijoidenkin ulkopuolelle)
Rudimental ft. Ella Eyre – Waiting All Night (2013) (Toinen esimerkki drum and bass-hitistä, joka kantautui genren vakiokuuntelijoidenkin ulkopuolelle)
Taylor Swift – Dancing With Our Hands Tied (2017) (Ensimmäinen esimerkki drum and bass-vaikutteisesta globaalin supertähden kappaleesta)
The Weeknd – Hardest To Love (2020) (Toinen esimerkki drum and bass-vaikutteisesta globaalin supertähden kappaleesta)
Valinnainen kuunneltava (esseen kokonaiset esimerkkialbumit ja muutama kirjoittajan henkilökohtainen suosikki)
Goldie – Timeless (1995) (esimerkki jungle-albumista)
Roni Size & Reprazent – New Forms (1997) (esimerkki drum and bass-albumista)
https://www.youtube.com/watch?v=ivbFTbGQwzY
Etherwood – Etherwood (2013) (esimerkki liquid drum and bass-albumista)
Black Sun Empire – From The Shadows (2012) (esimerkki neurofunk-albumista)
Netsky – Netsky (2010) (yksi suosituimmista liquid drum and bass-albumeista ja kirjoittajan henkilökohtainen suosikkituottaja)
Pendulum – Immersion (2010) (Hyvin todennäköisesti maailman kuunnelluin drum and bass-albumi. Tältä albumilta löytyy myös ensimmäinen drum and bass-kappale, jonka kirjoittaja elämässään kuuli. Kun olin noin 10- tai 11-vuotias, kuulin enoni autossa tältä albumilta kappaleen Watercolour. Sen aiheuttama syvä kiinnostus musiikkiin on yksi syistä, miksi olen nykyään musiikkitieteen pääaineopiskelija.)
Lähdeluettelo
Fraser, A., & Ettlinger, N. (2008). Fragile empowerment: The dynamic cultural economy of British drum and bass music.
Mcleod, K. (2001). Genres, Subgenres, Sub-Subgenres and More: Musical and Social Differentiation Within Electronic/Dance Music Communities.
Collin, M. (2010). Altered state: The story of ecstasy culture and acid house.
Thornton, S. (1996). Club cultures : music, media and subcultural capital .
Harrison, N. (2004). Can I Get An Amen? https://www.youtube.com/watch?v=5SaFTm2bcac&list=PLwgPnPIJ99qJhqpSv8PMVuy8vzsSrsjz9&index=2&t=0s (haettu 19.4.2020)
Kaikki sämpleinformaatio: www.whosampled.com
Musiikkiteosten julkaisuvuodet: www.discogs.com tai www.wikipedia.com
Kappaleiden lyriikat: www.genius.com
