Esipuhe

Suunnittelin varovaisesti heinäkuun levyarvioksi Kanye Westin Donda-albumia, jonka julkaisupäiväksi Kanye lupaili viime perjantaita, 23.7. Klassiseen modernin Kanyen tyyliin levy ei kuitenkaan tietenkään ilmestynyt vielä. Siksi tämän kuun blogipostaus onkin hieman vaihtelua tasaiseen levyarvioiden jatkumooni: Päätin julkaista täällä blogissani jälleen yhden musiikkitieteen kurssiteksteistäni, joka on itseasiassa jatkojalostusta tammikuun Splice-blogitekstistäni.

Sämple-tapaustutkimus: Millä eri tavoilla eri musiikintekijät ovat muokanneet samaa Splicestä löytyvää sämpleä säilyttääkseen musiikillista uniikkiuttaan

Analysoitava samplen käyttö:

91V_VHP_Fem_Vocal_Hook_100_Believe_In_Me_01_Clean_Cm.wav

91V_VHP_Fem_Vocal_Hook_100_Believe_In_Me_02_Clean_Cm.waw

Splicestä löytyvästä sämplepaketista 91Vocals: Vocal Hooks – Pink Label

Musiikin taika

Musiikillisesta intertekstuaalisuudesta on tullut viime vuosikymmeninä entistä konkreettisempaa. Ennen artistin toiselta saamat vaikutteet saattoivat näkyä vaikkapa samantyylisinä kitaran efektiasetuksina tai tapoina soittaa rumpuja. Sämpläyksen myötä saatoit taas lainata jo suoraan kappaleesta, tai, tarkemmin, sen taltioidusta esityksestä.

Sämpläämisestä on tullut viime vuosina vielä helpompaa. Hetken aikaa oli sample pack -konsepti, jossa ostit kasan vapaasti käytettäviä ääniä CD-levyllä tai tiedostona. Sitten kuvaan astui kuitenkin Splice, jonka ansiosta voit nykyään etsiä tietokannasta kappaleeseesi sopivia sämplejä abstraktien käsitteiden kuten genren perusteella, tai konkreettisempien parametrien, kuten sävellajin, perusteella. Sämplejen helppo saatavuus on johtanut siihen, että monet artistit käyttävät samoja sämplejä, joskus tietoisesti, joskus tietämättään. Jos artisti haluaa pitää yllä edes jonkinlaista illuusiota siitä, että hänen musiikkinsa on jollain tavalla uniikkia, sämplejä pitää editoida luovasti, ja sitä editointia tämä essee analysoi.

Sämplet:

Sämple 1:

91V_VHP_Fem_Vocal_Hook_100_Believe_In_Me_01_Clean_Cm.wav

https://splice.com/sounds/samples/ff5b2e6503ddb7b9181dc614a631a72082ec2a95fd0567cf6eb8d2d352555f24/91vocals-vocals-dry-female-hooks-sample

Sämple 2:

91V_VHP_Fem_Vocal_Hook_100_Believe_In_Me_02_Clean_Cm.waw

https://splice.com/sounds/samples/cb24c736e2413e03d2f94b3cc6b0fb4721f6c40a37fd4d1f74a59808c51f38c2/91vocals-vocals-dry-female-hooks-sample

Esseessä käsittelemäni sämplet ovat sielukkaita, naisen laulamia ”hookkeja”. Ne ovat sävellajiltaan C mollissa, fakta joka selviää sämplejen nimestä ja kategoriasta sen sivulla, ei valitettavasti oman korvani ansiosta. Sivulta löytyy myös niiden tempo, joka on 100 lyöntiä minuutissa.

Sämplejen lyriikat vaihtelevat vain vähän:

Sämple 1:

Don’t you think like that

I will love you endlessly

If you’d only believe in me

Don’t you be like that

I will love you forever

If you’d only believe in me, yeah

Sämple 2:

Said, don’t you think like that

I will love you endlessly

If you’d only believe me

Don’t you think like that

I will love you endlessly

Tärkeä asia johon kiinnittää huomiota ovat myös sämplen ”tägit”, joilla se on kategorisoitu Splicessä: vocals, female, dry, rnb, pop, hooks. Vocals ja female ovat itseselitteisiä, samoin kuin dry. Dry, joka tarkoittaa tietysti sitä, että vokaalissa ole efektejä kuten reverbiä, esiintyy myös sämplen nimessä, muodossa clean. Piirre, johon kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, on sämplen genretägäys. Sen mukaan sämple edustaa r’n’b ja pop -tyylejä, josta en ole eri mieltä. Kuten kohta huomaamme, sämpleä ei ole kuitenkaan juuri ollenkaan uudelleenkäytetty näissä genreissä, vaan kappaleissa, jotka edustavat enemminkin elektronisen musiikin laajaa kirjoa. Listalta löytyy useita housekappaleita, dubsteppiä, drum and bassia ja jopa moombahtonia. Itse lista biiseistä, joissa sämpleä on käytetty, löytyy tästä:

Listan kappaleiden esittelyjärjestys perustuu siihen, miten omalaatuisesti ja monimutkaisesti sämplejä on kappaleissa käytetty. Ensimmäisissä kappaleissa sämplelle ei ole tehty juuri mitään, mutta mitä pidemmälle listassa päästään, sitä enemmän sämpleä on pilkottu kappaleiksi ja mankeloitu efektein.

Stxph – ENDLESSLY (2020)

https://open.spotify.com/track/6FJHRhtMjY9miT3vITihM2?si=7eb7986b01864d9d

Kappaleessa on erittäin vahva keinuva rytmi, joka syntyy sidechain-tuotantotekniikan käytöstä. Vokaalisämple soi pitkälti koko kappaleen ajan, ja sen kuuluvuuteen vaikuttaa juuri tämä vahva sidechain. Lähes kaikki kappaleen elementit, mukaan lukien vokaalisämple, laskevat tasoltaan volyymissa kick-rummun lyödessä. Hyvin yleinen tuotantotekniikka esimerkiksi housessa. Vokaalisämplen erottaa selkeästi. Tässä kappaleessa käytetään vain ykkössämpleä, eli be like that -variaatiota.

Djvm – Don’t You Think Like That (2018)

Tässä moombahton-kappaleessa käytetään molempia sämplejä. Ykkössämple feidataan hitaasti esiin, ja sitä on myös pilkottu välillä 0:10-0:36. Ykkössämplen alku on pilkottu ja sitä loopataan, ”don’t you think like that” toistuu jatkuvasti yllämainitsemallani aikavälillä. Vaikka sämple kuulostaa muuten melko kuivalta, esimerkiksi kohdassa 0:52 voi kuulla pitkän reverbihännän. Kohdassa 0:37-0:53 soi kakkossämple, kohdassa 0:55 taas ykkössämple. Kohdassa 1:13 alkavan sämplen taustalle on pilkottu mielenkiintoisesti toinen osa sämpleä, mutta se on saatu reverbillä kuulostamaan kaukaisemmalta, aivan kuin sämple toimisi myös omana taustalaulajanaan.

Robin Knaak – Believe In Me (2018)

https://open.spotify.com/track/4pSY9mWbKZ8gBi6HC1SylO?si=c841b5c4f3fd4b25

Tässä kappaleessa on käytetty vain ykkössämpleä, mutta samasta sämple-kokoelmasta muitakin sämplejä. Kappale on sen verran pehmeää housea, että luokittelisin sen melkeinpä pop-kappaleeksi. Tämän kappaleen sämplejen käytöstä on hyvin vähän sanottavaa. Sämplejä soitetaan kokonaisina monta kertaa putkeen, ja niitä on korkeintaan filtteröity hieman, hyvin pienesti. Kohdasta 0:57 alkaa muuten yksi saman sämplepaketin toisista sämpleistä, 91V_VHP_Fem_Vocal_Hook_100_Quit_While_Were_Ahead_02_Clean_Cm.wav.

Blooom – Be Around (2020)

Tässä future bass-kappaleessa saman sämplepaketin sämplejä on käytetty aika luovasti. Yllämainitsemani quit while we’re ahead -sample on pilkottu toimimaan osana tämän esseen pääsämplejen kakkossämpleä, muodostaen kokonaisen lyriikan, lähtien kohdasta 0:20: It’s time to quite while we’re ahead, don’t think like that, I will love you endlessly. Kappaleessa on myös muitakin vokaalisämplejä, kuten kohdasta 0:39 alkava sämple, joka on joko miehen ääni, tai madallettu naisen ääni. Sämple sanoo näin: You can’t be with anyone and I can’t be with anyone, yeah you and me, yeah you and me, you could be around. Tätä seuraa taas naispuolinen vokaalisämple, joka ei tosin taida olla samasta sämplepaketista kuin kappaleen muut naiselta kuulostavat sämplet. Kappaleessa käyvät keskenään dialogia kolme eri vokalistia – kaikkea se musiikkiteknologia mahdollistaa. Vaikka sämplejä on pilkottu hauskasti toimimaan toistensa kanssa, ei niitä ole pahemmin satunnaisia filttereitä enempää muutettu. Ei sämplejen runtelu mikään itseisarvo ole, mutta se helpottaa muista saman sämplen käyttäjistä erottumista.

Cryptic – If You’d Only Believe in Me (2019)

https://open.spotify.com/track/4GgmnKPfWR7GVj8kZme6mp?si=4689cbbbcc48483f

Tässä pirteässä big room house -kappaleessa on käytetty vain ykkössämpleä. Cryptic -niminen tuottaja on löytänyt työkalupakistaan sämplejen pitchaus-säätimet, sillä lukuunottamatta vaikuttavaa vocal chop -kikkailua välillä 1:20-1:35, ainoat muutokset sämpleen on tehty pitchaamalla se joko todella korkeaksi, tai todella matalaksi. Kappaleen alussa se kuulostaa korkealta, kolmenkymmenenkahden sekunnin kohdalla se muuttuu matalammaksi.

Navos – Believe Me (2020)

Tässä hyvin tyypillisen kuuloisessa tech house -kappaleessa ykkös- ja kakkossämpleä on käytetty todella monipuolisesti. Tällainen luova käyttö mahdollistaa yleisenkin sämplen hyödyntämisen, ja antaa sämplelle tilaa loistaa. Sämplen eri käyttötavat on helpompi esitellä listamuodossa.

0:00-0:15: Sämple on pilkottu pienempiin osiin introssa toimivalla tavalla, ja se feidataan sisään todella yleisellä lowpass-filtterin hitaalla poisrullaamisella. Kohtaan 0:06-0:07 sijoittuva todella yksityiskohtainen ja rytmikäs vocal chop -taiteilu vaatii tuottajalta taitoa ja harjaantunutta korvaa.

0:15-0:28: Kakkossämple pyörii kerran pitkällä decay-ajalla varustetun reverbin höystämänä. En ole sataprosenttisen varma, mutta sämplestä on myös ehkä filtteröity hieman alhaisimpia taajuuksia pois.

0:30-0:45: Viisitoista sekuntia kestävän build up -sektion ajan sämplestä on taas pilkottu rytmikäs taustaääni.

0:45-0:53: Sämplelle on annettu paikka jopa dramaattisena droppia edeltävä vokaaliklippinä. Huomaa myös 0:51-0:53 kestävä ping pong -panorointi, jossa ääni kimpoilee korvasta toiseen ja takaisin.

0:53-1:23: Droppi on vihdoin saapunut, ja sekä ykkös- että kakkossämple saavat loistaa kuningattarenistuimellaan täydessä komeudessaan, soiden kokonaisina muhkean reverbin kera.

1:24-1:38: Taas vocal chop -looppailua pienin muutoksin.

1:39-2:02: Euforisen pre-dropin/bridgen/kakkosbuild-upin täyttää taas sämple kokonaisuudessaan soitettuna.

2:03-2:33: Toisen, minimalistisemman dropin aikana molemmat vokaalisämplet soivat uudestaan kokonaisuudessaan.

2:33-3:03: Outro-dropin täyttää monipuolinen sämplen pilkkominen, joka esiintyy sekä hyvin lyhyenä vocal chop -tykityksenä, että hieman pidempinä siivuina: If you’d only believe, believe. §

3:03-3:08: Kappaleen lopettaa pitkästä reverbihännästä ja hiljaisesta decaysta koostuva sämplen viimeinen osa.

Seba – Lviv – Original (2020)

Kakkossämple esiintyy tässä kappaleessa vain kerran, eikä edes kokonaisena, ja muutenkin häilyvänä, kohdassa 1:00-1:05. Siitä soi vain alkuosa: If you’d only believe. Se soi joko ping pong -decayn kautta, tai kolme kertaa erikseen yksitellen panoroituna oikealle ja vasemmalle.

Sämplen sijainti näin alhaalla listassa voi hämmentää, koska sille ei sinänsä ole tehty mitään kovinkaan monimutkaista. Se onkin ansainnut paikkansa täällä poikkeuksellisesti sen takia, miten sitä käytetään, ei siksi, mitä sille on tehty.

Lviv on kuusiminuuttinen liquid drum and bass -kappale. Sämple esiintyy siinä vain kerran, eikä edes kokonaisena. Se on joillain tapaa lähes huomaamaton, se sulautuu kappaleen tunnelmalliseen ja elokuvamaiseen kulkuun, vaahtoutuu syntetisaattoreiden ja rumpubreikkien kuohuihin. Bongasin kyllä itse sämplen kuulopohjalta, mutta se johtui vain siitä, että olin kiinnittänyt juuri tuohon samaiseen sämpleen aiemmin huomiota muissa kappaleissa, joten siitä oli vahva muistijälki aivoissani. Ei siihen muuten kiinnittäisi pahemmin huomiota, se on vain luomassa tunnelmaa kappaleen muiden minimalististen vokaalisämplejen joukossa, ja juuri siksi se on niin toimiva.

Ray Volpe – Believe in Me (2018)

Totta kai listan ainoa dubstep-kappale löytyy näin alhaalta, onhan genren amerikkalaisen version pioneeri Skrillex tunnettu nimenomaan luovasta vocal choppien käytöstään.

Tässä kappaleessa sämpleä on käytetty yhtä monipuolisin tavoin kuin aikaisemmin esitellyssä Navosin kappaleessa, mutta sämpleä on runnottu vielä enemmän muistuttamaan erilaisia huutoja ja älähdyksiä.

Kappaleen introssa sämplestä kuuluu vain pilkahduksia. Kohdassa 0:17 siitä on tehty pitchaamisen, reverbin ja kompressoinnin avulla jopa kaukaisen kuuloinen kirkaisu. 0:25 alkavassa build-upissa sämple soi nopealla tahdilla, joka on tosin todennäköisesti vain seurausta sen muuttamisesta dubstepin nopeaan 140:n lyönnin minuuttitahtiin. 0:50 alkavassa pre-drop-kohdassa sämplestä on muotoutunut kimeä, lähes perkussiivinen elementti. Kohdassa 2:09 kuuluu taas mielenkiintoinen huuto, joka sämplestä on muokattu.

Makoto, Paul T & Edward Oberon – Believe in Me (2020)

https://open.spotify.com/track/5gk3vyLJN5bp9ip9aIaGEq?si=b79c55895c044f15

Hahaa! Viimeinen oli kompa – tämähän on interpolaatio! Sämplen lyriikat laulaa mieslaulaja, ja niitä on ajoittain jatkettukin. Tämä oli pieni loppukevennys, on hauskaa nähdä tästä ylikäytetystä sämplestä muotoutuvan uusi alkuperäinen tuotos interpolaation muodossa.

Tästä kappaleesta ideani tähän esseeseen itseasiassa sai alkunsa. Olin aivan ensimmäiseksi kuullut tiktokin kautta aiemmin esittelemäni Navosin kappaleen Believe Me. Seuraavaksi kuulin tämän Makoton kappaleen. Olen suuri drum and bass -fani, joten törmäsin tähän kappaleeseen ihan orgaanisesti. Huomasin, että kappaleen lyriikat kuulostivat tutulta, ja silloin koko juoni aukesi: lyriikkahaun perusteella Googlesta löytyi todella monta kappaletta. Kuuntelin kappaleita, ja kaikissa oli sama sämple. Sitten suuntasin Spliceen, ja sieltähän se itse sämplekin löytyi.

Sämplebongailua olen tehnyt paljon ennenkin esimerkiksi räppiä kuunnellessa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun itselleni konkreettisesti valkeni, miten monta kertaa samaa Splicen sämpleä saatetaan käyttää eri kappaleissa.

Johtopäätökset

Splice-sämplejen käytön helppous on luonut tilanteen, jossa lukemattomat toisilleen tuntemattomat musiikintekijät käyttävät sekä tietämättään että tietoisesti samoja sämplejä kappaleissaan. Tämä samojen sämplejen käyttö kuitenkin eroaa tiettyjen genrejen historialliseen perintöön kuuluvasta sämplejen käytöstä, kuten drum and bassin amen break -perinteestä. Uudet teknologiat ovat tuoneet sekä vapautta että vastuuta. Sopivia sämplejä on helppo löytää, mutta massasta erottuakseen niitä pitää käyttää luovasti esimerkiksi pilkkomalla ja efektejä hyödyntämällä. Räpissä käytetty lähes tuntemattomiin sämpleihin perustuva analoginen tai digitaalinenkin ”cratediggaus” ei kuitenkaan todennäköisesti ole katoamassa mihinkään, sillä ainakin tämän vokaalisämplen pohjalta käyttäjät tulevat pitkälti elektronisen musiikin parista. Myös tietynlaista kevyttä teknologista determinismiä on havaittavissa kappaleiden nimeämisessä: Viisi yhdeksästä esittelemästäni kappaleesta oli nimetty jonkin believe in me -variaation mukaan. Sämplen nimi on siis vaikuttanut kappaleiden nimeämiseen.