Marilyn Manson on yksi kaikkien aikojen suosikkiartisteistani, ja olenkin perehtynyt hänen diskografiaansa aikojen saatossa syvällisesti. Koska vuoden 2015 albumi The Pale Emperor ja vuoden 2017 tuotos Heaven Upside Down olivat albumeja, joilla Manson työskenteli tiiviissä yhteistyössä jonkun niin sanotusti ulkopuolisen, tässä tapauksessa soundtrack-säveltäjä Tyler Batesin kanssa, minulla oli positiiviset odotukset myös WE ARE CHAOS-albumin suhteen.
Uusi albumi on Mansonin ja outlaw country-legenda Waylon Jenningsin pojan, Shooter Jenningsin, ensimmäinen yhteistyönä tehty albumi. Se jatkaa Mansonin 2010-luvun puolivälissä alkanutta paluuta laadukkaan musiikin pariin. On pakko antaa kunnioitusta siitä, että Manson onnistui palaamaan juurilleen modernilla soundilla The Pale Emperor-albumillaan, eikä ole vajonnut takaisin vuodet 2007-2012 kestäneeseen tyyliinsä. Vuoden 2007 EAT ME, DRINK ME, vuoden 2009 The High End of Low ja vuoden 2012 Born Villain olivat kaikki ainakin itselleni pohjanoteerauksia miehen diskografiassa. Kolmelta albumilta löytyvät kuuntelukelpoiset kappaleet voi laskea yhden käden sormilla. Uudella albumilla Manson kuitenkin jatkaa voittokulkuaan.
Albumin aloituskappale, RED BLACK AND BLUE, on yksi suosikeistani. Albumi alkaa rullaavalla ja tarttuvalla kitarajytinällä, ja lyriikat ovat hyvin tyypillistä Mansonia.
Am I garbage or God?
Am I garbage or God?
Church or a trashcan?
Either way you’re a waste of my time
En minä muuta kaivannutkaan.
Albumin nimikkokappale WE ARE CHAOS taas ei oikein tarttunut minuun. Kappaleen lyriikat tuovat mieleeni lähinnä kuvan jonkinlaisesta Joker-tyyppisestä “Some men just want to watch the world burn”-larppauksesta.
Kertosäkeen lyriikat
We are sick, fucked up and complicated
We are chaos, we can’t be cured
herättävät itsessäni lähinnä myötähäpeää. Jos lukija on katsonut American Horror Story-sarjan seitsemännen kauden nimeltä Cult, hän ymmärtää täydellisesti mitä tarkoitan, kun totean, että tämä kappale on kuin suoraan Kai Anderson-hahmolle tehty tunnuslaulu.
DON’T CHASE THE DEAD taas on mielenkiintoinen yhdistelmä rouheaa kitarasoundia, ja samanaikaisesti tunnelmallista syntikkatyötä. Kappaleella on elokuvallinen tunnelma, ja se sopisi hyvin jonkin elokuvan traileriin, minne se todennäköisesti joskus päätyykin.
Albumin heikko kohta muodostuu kolmen peräkkäisen kappaleen ryppäästä aivan albumin keskellä, eli PAINT YOU WITH MY LOVE, HALF-WAY & ONE STEP FORWARD ja INFINITE DARKNESS. Suurilta osin melankolista valitusta mitäänsanomattomien taustojen päällä, en saanut kappaleista pahemmin mitään irti.
Taso kuitenkin nousee nopeasti PERFUME-kappaleella, jossa yhdistyvät Mansonin metallisempi soundi ja juuri sopivan korkealla kimittävät syntikkanuotit. Kappale sopisi Mechanical Animalsille (ja se on vahva kehu).
Myös seuraava kappale, KEEP MY HEAD TOGETHER, on ainakin vokaalityyleiltään hyvin klassisen kuuloista Mansonia. Alun kuiskailu on tuttua monilta muiltakin miehen kappaleilta. Kohdasta 0:38 kuulumaan alkavat taustalla vahvasti soljuvat kitaran voihkinnat saattavat olla esimerkki Shooter Jenningsin päätään esiin nostavista country-vaikutteista, ja ne sopivat kappaleeseen erinomaisesti. Kyseessä ei ole albumin raskain hetki, ja ajoittain soundi muuttuu jopa hieman U2:maiseksi. Varsinkin basson jylinä muistuttaa itseäni Magnificent-kappaleesta, mikä ei todellakaan ole huono juttu. Myös melodiat ovat tavallista positiivisempia, jopa piristäviä. Kappale on yksi albumin korkeimpia kohokohtia.
SOLVE COAGULA-kappaleesta ei ole paljon sanottavaa. Pidän melodioista ja blues-tunnelmasta, mutta suurelta osin kappale kuulostaa siedettävämmän kuuloiselta versiolta Mansonin vuosien 2007-2012 tuotannosta. Ei huono, mutta ei myöskään mitään ihmeellistä.
Albumin lopettava BROKEN NEEDLE-kappale on hyvin dramaattinen, balladimainen kliimaksi. Enemmän goottia kuin “industriaalia”, kappale vetoaa ihmisiin, jotka oikeasti nauttivat miehen vuosien 2007-2012 tuotannosta. Jos biisi johonkin kohtaan albumia pitää laittaa, niin loppuun se sopii toki parhaiten, kyllä pieni dramatiikka aina silloin tällöin maistuu.
Kaiken kaikkiaan WE ARE CHAOS sijoittuu Mansonin diskografiassa parhaiden albumien alapuolelle, mutta huonoimpien albumien yläpuolelle, lähes suoraan keskelle. Menevää ja tunnelmallista rock-soundia, ja virkistävää melodista vaihtelua. Yksi vuoden parempia albumeita.
Arvosanaksi Marilyn Manson saa:
7.
