2022 on aivan nurkan takana, joten valintojen aika on taas koittanut. Tämä teksti jatkaa viime vuonna aloittamaani perinnettä, omaa versiotani Grammyista.
Vuoden kappaleet:
Vuoden rap-kappale:
Drake ft. Rick Ross – Lemon Pepper Freestyle
Drake ja Rick Ross ovat Jordaniin ja Pippeniin tai loppuillan känniin ja kebabiin verrattavissa oleva ajaton mestaruuskaksikko. Joka kerta kun miehet yhdistävät voimansa, tulos on mahtava, ja siitä toimii esimerkkinä tämän vuoden suosikkirapkappaleenikin. Lemon Pepper Freestyle lainaa nimensä Rick Rossin lyriikoiden ikonografiaan kuuluvalta pikaruoka-annokselta, jonka räppäri omistamiensa Wingstop-ravintoloiden takia muistaa aina lyriikoissaan mainita. Tämän vuoden parhaan rap-kappaleen valinta ei ollut edes vaikea. Omasta mielestäni vuosi oli rapin suhteen heikohko. Totta kai tänäkin vuonna julkaistiin paljon hyvää räppiä, mutta vuosi kalpenee muutamien sitä läheisesti edeltävien vuosien tarjonnalle. Ehkä artistitkin kärsivät koronapandemian johdosta pienestä turnausväsymyksestä.
Muita ehdokkaita vuoden rap-kappaleeksi olivat Jadenin What It Is, Earl Sweatshirtin 2010, Mick Jenkinsin Scottie Pippen, Nicki Minajin, Lil Waynen ja Draken Seeing Green, J. Colen m y . l i f e , Benny The Butcherin ja Conway The Machinen Fly With Me, Harry Fraudin, John Sparkzin, Jim Jonesin ja Action Bronsonin Uncle Junior, sekä Zack Foxin shut the fuck up talking to me.
Viime vuonna Vuoden Valinnoissa oli mukana kategoria nimeltään Vuoden drum and bass-kappale. Vaikka olen kuunnellut tänäkin vuonna kiitettävästi drum and bassia, en ole kuunnellut tarpeeksi tänä vuonna julkaistua drum and bassia voidakseni tehdä mielekkäitä tuomioita vuoden DnB-tarjonnasta. Tämän johdosta vuoden 2021 Valinnoissa ei ole kumpaakaan drum and bass -kategoriaa, ei kappaletta eikä albumia. Sen verran tosin sanon, että suomalainen drum and bass on helvetin hyvissä käsissä, sillä Askelin ja Eleren tänä vuonna Soulventillä julkaistu debyyttialbumi Simulations oli erinomainen.
Vuoden pop-kappale:
Vera Blue – Temper
Vuoden pop-kappale on australialaisen Vera Bluen lokakuussa ilmestynyt laittoman koukuttavan pre-choruksen omaava Temper. Kun enkelin äänen omaava laulajatar lausuu sanat Please excuse my temper, I don’t mean to be rude / I just wanna get a little closer to you / I know I should know better / I’d just hate to lose your love to my short fuse, allekirjoittanut on täysin lumottu. Vera Bluen ääni valloitti minut jo laulajan vuoden 2016 albumilla Fingertips ja sitä vuonna 2017 seuranneella Perennial-albumillaan.
Vuoden kappale:
Rosbeh ft. Khyra – Anytime
Törmäsin saksalaisen pianoimprovisaatiota ja elektronisen tanssimusiikin vivahteita yhdistävän Rosbehin Anytime-kappaleeseen Tiktokissa, ja se valtasi koko vuoteni. Kappaleen euforisiin melodioihin yhdistyy hillitty vokaalisämpläys, ja tuloksena on jonkinlainen lifestyle-sisustohjelman soundtrackin ja kattoyökerhoillan sekoitus.
Kappaletta kuunnellessani tunnen olevani varakas kosmopoliitti, joka viettää iltaa tavallista korkeammalla huonekorkeudella ja lattiasta kattoon ulottuvilla ikkunoilla varustetussa modernissa kiviomakotitalossaan. Ilta on vielä nuori ja täynnä mahdollisuuksia, eikä kesäaurinko näytä merkkejäkään laskemisesta. Mitä vain voi vielä tapahtua, kalliista alkoholista puhtia saava nousuhumala ei lopu koskaan, ja pitelen kaikkia elämäni lankoja vakaasti käsissäni. Elämä on loppumatonta utopiaa.
Vuoden albumit:
Vuoden rap-albumi
Bruiser Wolf – Dope Game Stupid
Tämä oli koko listan helpoin valinta. Arvioin tämän albumin tässä nimenomaisessa blogissakin aiemmin tänä vuonna, ja se sai arvosanaksi ensimmäisen antamani täyden kympin. Albumissa on kaikkea, mitä rap-albumilta haluan. Bruiser Wolf kutoo lukijalle soonisen villapaidan, jossa yhdistyvät huumori, räpille ominainen kerskailu, elämän karuus, ja loppuunsa viilatut lyriikat, jotka Bruiser Wolf lausuu täysin omintakeisella tyylillään. Jumalauta mikä albumi.
Vuoden pop-albumi:
Taylor Swift – Fearless (Taylor’s Version)
Taylor Swift aloitti vanhojen albumien uudelleenäänitysprosessinsa tänä vuonna julkaisemalla uuden version vuonna 2008 julkaistusta Fearless-albumistaan. Albumi on lähempänä kantrialbumia kuin täysiveristä pop-albumia, mutta sen genre (country pop) sisältää silti sanan pop, joten hyväksyn sen myös vuoden pop-albumin kategoriaan.
Fearlessin uusintaversio sisältää kiillotetumman instrumentaation, paljon paremmat lauluosuudet, ja kasan ennen julkaisemattomia “From The Vault” -bonuskappaleita. Albumia arvostaakseen ei tarvitse olla Taylor Swift -superfani, ja sen kantripopfuusiosoundi oli mukavaa vaihtelua jo pitkään vallinneeseen elektronisempaan ja hiphopvaikutteisempaan popmusiikin valtavirtaan.
Vuoden albumi:
Taylor Swift – Red (Taylor’s Version)
Kyllä, olen paatumaton. Ei tiikeri raidoistaan mihinkään pääse. Viime vuodenkin vuoden albumivalintani oli Taylor Swiftin käsialaa, eikä se muuttunut tänäkään vuonna. Redin uudelleenäänityksellä tehtiin parempia tuotantovalintoja kuin alkuperäisellä albumilla, ja Swiftin laulusuoritukset ovat taas kerran parantuneet huomattavasti. Tämän albumin nostivat vuoden albumiksi Fearlessin yli sen erinomaiset bonuskappaleet. Etenkin The Very First Night teki itseeni lähtemättömän vaikutuksen.
Olen valtava Taylor Swift -fani. Puolustuksekseni sanon kuitenkin silti, että tämän vuoden albumitarjonta ei suurelta osin tehnyt itseeni läheskään niin vahvaa vaikutusta kuin vuoden 2020 valikoima. Kyllä, uusin Tyler The Creator oli ihan menevää, ja kyllä, ymmärrän Jazmine Sullivanin Heaux Talesin viehätyksen. Tiedän, että Olivia Rodrigo on ns. all the rage tällä hetkellä, ja arvostan Little Simzin introverttialbumia. Adele pudotti myös albumin, kuten tekivät Lil Nas X ja erityisesti PinkPantheress. Jopa molemmat suosikkiräppärini, Rick Ross ja Drake, julkaisivat albumit!
Ja silti.
Silti Taylor Swiftin uusi versio vuoden 2012 albumistaan tarttui minuun kaikista vahvimmin. Redin alkuperäisversio oli mukana Fearlessin ja folkloren kanssa Swiftin albumien kolmen suosikkini joukossa, ja sen uudelleenäänitys onnistui sekä parantamaan vanhoja kappaleita, että tuomaan mukanaan erinomaisia uusia kappaleita, etenkin jo lähes myyttisenä pidetyn kymmenen minuutin version sydäntäriipivästä All Too Well -kappaleesta. Muistan jutelleeni kyseisestä kadonneena pidetystä kymmenen minuutin versiosta Taylor Swiftin fanisubredditissä jo vuosia sitten yläasteikäisenä, ja yhtäkkiä se olikin totta, ja näki kaiken kukkuraksi päivänvalonkin! Redin uudelleenäänitys oli suoraan sanottuna helppo valinta vuoden albumiksi, ja sen ainoa varteenotettava kilpailija oman makuni mukaisesti oli Swiftin toinen tämän vuoden julkaisu, parhaaksi pop-albumiksi tituleeraamani Fearlessin uudelleenäänitys.
Sen verran uskallan sanoa, että ellei Taylor Swift julkaise vuonna 2022 jotakin todella järisyttävän laadukasta UUTTA musiikkia, hän ei saa seuraavan vuoden Vuoden Valintojen vuoden parhaan albumin paikkaa. Jos ulos tulevat vain Swiftin debyyttialbumin ja vuoden 2010 Speak Now -albumin uudelleenäänitykset, ne eivät tule yltämään vuoden albumin paikalle, sen voin sanoa jo etukäteen.
Kiitokset rakkaille lukijoilleni taas yhdestä vuodesta. En arvannut, että tämäkin paska menisi taas kulkutaudin ympäröimänä, mutta viruksentynkä vaikuttaa saaneen kerta toisensa jälkeen vain uutta puhtia, ja nyt se huutaa taas näin joulukuussa “Never stop the madness, ja kohta vedetään taas!”.
Vitun korona. Päivä päivältä synkkenevän tautitilanteen valossa toivotankin teille kaikille erityisen turvallista ja vastuullisen ajankäytön rajoissa viihdyttävää uutta vuotta. Käykää saunassa, juokaa tavallista pienemmässä piirissä pari alkoholillista tai holitonta bisseä, laittakaa hyvää musaa soimaan, ja syökää jotakin suolaista ja rasvaista. Itse suosittelen tummia tšekkiläisiä lagereita itsetehtyjen hampurilaisten kanssa.
Naiivilta kuulostamisen uhallakin sanon silti, että kyllä tämä tilanne tästä joskus paranee. Mitä synkemmältä tilanne vaikuttaa, sitä tiukemmin toivosta on pidettävä kiinni.
Sisulla, perkele.
Terveisin Tuomas.
