Liquid drum and bass tai liquid funk, yleisemmin vain pelkkä liquid, on drum and bass-genren alagenre. Liquid on yhtä nopeatempoista ja breakbiitteihin perustuvaa kuin muukin drum and bass, mutta tunnelmaltaan rauhallisempaa ja lempeämpää. Genre ottaa myös paljon vaikutteita soulista, jazzista ja funkista.

Tässä postauksessa esittelen kymmenen genrelle tärkeää kulmakiviteosta, joiden avulla uusi kuuntelija saa idean siitä, mitä genre pitää sisällään. Lista on pelkästään kronologisessa järjestyksessä, ei minkäänlaisessa parhausjärjestyksessä. Listan alkupää on pääasiassa genren sisällä yleisesti merkittäviksi hyväksyttyjä albumeita, ja vuoden 2010 jälkeiset suosittelemani albumit ovat omia nostojani, sillä genre suorastaan räjähti suosiossa 2010-luvulle tultaessa, jolloin myös julkaistujen albumien määrä kasvoi. Genre oli saanut 2000-luvun klassisten pioneerialbumeidensa myötä jalansijansa maailmassa, ja se oli valmis kasvamaan 2010-luvulla yhä suuremmaksi ja monipuolisemmaksi.

Calibre – Musique Concrete (2001)

Calibre on liquidin vanhempaa kaartia, ja Musique Concrete onkin kaksi ja puoli tuntia pitkä kahden levyn ja kahdenkymmenenyhden kappaleen liquid-pläjäys. Calibre on kotoisin Irlannista, ja hän on klassisesti koulutettu muusikko. Muusikon koulutuksen vaikutteet näkyvät myös levyn funk-vaikutteisessa tyylissä ja varsinkin erittäin tarttuviin bassolinjoihin kiinnitetyssä huomiossa.

High Contrast – True Colours (2002)

High Contrast löysi tiensä tälle listalle kaksi kertaa, mutta oikeastaan koko hänen diskografiansa voisi aivan hyvin olla listalla, sillä miehen jokainen levy on erittäin laadukasta liquidia. Walesilainen High Contrast on pysynyt skenessä relevanttina tasaisen laadukkailla julkaisuilla jo kaksi vuosikymmentä, eikä loppua vaikuta tulevan. Tämän albumin tuotanto kuulostaa vieläkin todella tuoreelta, ja välillä onkin vaikeaa uskoa, että se julkaistiin jo 2002. Jos True Colours julkaistaisiin tänään, se saisi edelleen suuren määrän kuuntelijoita.

London Elektricity – Billion Dollar Gravy (2003)

Yksi allekirjoittaneen kaikkien aikojen suosikkilevyjä, Billion Dollar Gravy on malliesimerkki liquidista. Albumilla on jopa kappale nimeltä Fast Soul Music, joka on erinomainen tapa kuvata albumin soul- ja funk-vaikutteista soundia. Englantilainen London Elektricity, oikealta nimeltään Tony Colman, on yksi drum and bass-levy-yhtiö Hospital Recordsin perustajista ja sen toimitusjohtaja. Hän kuitenkin tekee ja julkaisee vielä nykyäänkin työnsä ohessa musiikkia. Kukapa parempi pyörittämään yhteen genreen keskittyvää levy-yhtiötä, kuin yksi kyseisen genren pioneereista?

Hospital Records on myös julkaissut kaksi kokoelma-albumia nimiltään Fast Soul Music ja Fast Soul Music 2, jotka tuovat esille Hospital Recordsin liquidin parhaimmistoa. Albumeiden nimet ovat mitä todennäköisimmin saaneet inspiraationsa tämän albumin samannimisestä kappaleesta.

DJ Marky & XRS – In Rotation (2004)

Brasilialais-bahamalaisen DJ Markyn ja brasilialaisen XRS:n kollaboraatio In Rotation tuo esille liquidin tanssittavuutta. Vuonna 2004 julkaistu levy toi ansaittua huomiota Brasilian kasvavaan drum and bass-skeneen. Levyn toistuvat, yksinkertaiset, mutta sitäkin tarttuvammat rytmit saavat varmasti jalkaa polkemaan.

High Contrast – Tough Guys Don’t Dance (2007)

High Contrastin toinen ilmaantuminen listalla on jälleen kerran erinomainen liquid-albumi. Hyvin tunteellisen ja sielukkaan albumin myötä High Contrast vahvisti legenda-statuksensa genren sisällä. Merkittävien julkaisujensa myötä High Contrast on päässyt jopa tuomaan drum and bassia koko maailmalle tunnetuksi, sillä hän pääsi säveltämään useita kappaleita vuoden 2012 Lontoon olympialaisten aloitusseremonian soundtrackille.

Mistabishi – Drop (2009)

Pohdin pitkään, laittaisinko tämän albumin listalle. Pohdinnan syynä oli se, että vaikka Mistabishi onnistui luomaan yhden suosikkialbumeistani genressä, hän on myös aikamoinen kusipää. Päädyin siis kompromissiin: Laitoin albumin listalle, mutta toin myös esille miehen rasistisen luonteen. Vaikka albumin tekijä on erittäin vastenmielinen, on itse musiikki silti liian hyvää unohdettavaksi. Tässä tuli taas kerran esille yksi eniten keskustelua herättävistä aiheista musiikissa ja taiteessa ylipäätään: Onko eettistä erottaa taide tekijästä, ja jatkaa taiteen kulutusta?

Toisin sanoen, jos albumin, elokuvan, tai vaikkapa maalauksen tekijä on erittäin tuomittavia tekoja tehnyt ja joissain tapauksissa suorastaan rikollinen henkilö, onko väärin kuunnella tämän henkilön musiikkia? Tämä keskustelu tuntuu tulevan joka vuosi esille jollakin tavalla, oli kyse sitten väkivaltaisen, edesmenneen floridalaisräppäri XXXTentacionin musiikista, Roman Polanskin elokuvista, tai tässä tapauksessa Mistabishin albumista.

En tiedä, voiko kysymykseen löytää yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Kuten niin monet eettiset kysymykset, se tuntuu riippuvan lähinnä kysymykseen vastaajan omasta moraalisesta koodista. Ihmiset eivät ole täysin pahoja tai täysin hyviä, eli kysymys ei ole mustavalkoinen. Itse näen, että nyt vallitsevana striimausaikakautena ei välttämättä ole maailmanloppu, jos kuuntelet kusipäisen artistin albumin vaikkapa Spotifysta. Jos satut tykkäämään musiikista, pahimmassa tapauksessa tuet artistia ehkä noin sentillä, jos silläkään. Jos taiteilija on kuollut, et edes enää tue häntä, vaan musiikin omistajaa.

Joskus kaunista taidetta syntyy rumissa olosuhteissa.

Netsky – Netsky (2010)

Belgialaisen Netskyn debyyttialbumi on yksi kaikkien aikojen lempialbumeistani, helposti kymmenen parhaan joukossa. Tämä albumi teki minusta liquidin kuuntelijan koko elämäkseni, kun ensimmäistä kertaa löysin sen ollessani noin kymmenvuotias pojankloppi. Albumi toi myös Netskylle suuren ja erittäin intohimoisen fanikunnan, joista iso osa myöhemmin suuttuisi, kun Netsky liikahteli popimpaan suuntaan musiikkinsa kanssa, eikä tehnytkään enää liquidia.

Se, että Netskyn tullessa puheenaiheeksi internetin drum and bass-piireissä esiin tulee vieläkin käytännössä aina joku sanomaan, että he kaipaavat vanhaa Netskyä, on mielestäni paras argumentti tämän albumin kuuntelun puolesta. Se on täydellistä liquidia, ja jos arvioisin sen nykyään, se saisi minulta täyden kympin.

Etherwood – Etherwood (2013)

Etherwoodin debyyttialbumi lähestyy myöskin täydellistä liquid-albumia. Erittäin rauhoittavaa, hentoa, tunteellista ja pehmeää musiikkia täynnä oleva albumi tuo mieleen aurinkoisen kevätpäivän. Kävelet metsässä, ja koko metsä on elossa. Se on harmoniassa, ja vain toimii. Olet mukana, katselemasssa. Et häiritse mitään, ja mikään ei häiritse sinua. Kaikki on hyvin.

Siltä tämä albumi tuntuu.

Keeno – Life Cycle (2014)

Keenon Life Cycle on todella hyvin sävellettyä liquidia, joka on monitasoista, liikuttavaa, ja mukaansatempaavaa. Lähes orkestraalisiin ulottuvuuksin ajoittain yltävä albumi on todella antoisa kuuntelukokemus. Liquid on todellakin hyvissä käsissä nykyäänkin.

Blu Mar Ten – Empire State (2016)

Empire State toimi taustamusiikkinani, kun heräsin vuonna 2019 vastoin tahtoani pitämänäni välivuonna aamuisin lukemaan historian kurssikirjoja korottaakseni lukion arvosanaani päästäkseni yliopistoon. Poistin pääosin lauluttomista kappaleista koostuvalta albumilta ne muutamat laulua sisältävät kappaleet, jotka ovat toki myös hyviä, ja kuuntelin albumia joka aamu. Arvosana nousikin C:stä E:hen, ja pääsin yliopistoon, joten tekniikka toimi. Kappaleiden rummut toivat lukemiseen rytmiä ja motivoivat jatkamaan, mutta eivät kuitenkaan häirinneet lukemista.

Hyvällä tavalla konemaiselta kuulostavaa liquidia täynnä oleva albumi tuo esille yhden liquidin vahvuuksista: sen käyttökelpoisuuden ambient-musiikin kaltaisena keskittymisen apuna toimivana taustamusiikkina.

Liquid on siitä mahtava genre, että sen tahtiin voi tanssia ja lukea, itkeä ja nauraa, tai voittaa ja hävitä. On hankalaa löytää tilannetta, mihin ei löydy sopivaa liquid-kappaletta. Siksi kaikkien kannattaa kuunnella sitä ainakin muutama levyllinen.