Viikko lähtee käyntiin spottivalon kohdistamisella laadukkaaseen suomalaiseen bluesiin. Spottivalopostausten luonteen avasin tässä postauksessa: https://tumpinmusablogi.fi/2023/05/27/arvioista-spottivaloihin-blogin-linjan-selvennys-ja-kirkastus/
European Blues Challenge on vuodesta 2011 lähtien European Blues Unionin vuosittain järjestämä musiikkikilpailu/showcase, jonne bluesyhtyeet useista Euroopan maista kokoontuvat paikkaan esiintymään. Tänä vuonna kilpailu järjestetään Puolassa, Chorzówin kaupungissa. Parhaat yhtyeet palkitaan keikkakiinnityksillä erinäisille Euroopan arvostetuimmille blues-festivaaleille. Itse kuulin tapahtumasta tätä postausta tähdittävän yhtyeen, Hi-Five Quintetin, kotisivujen kautta. Mukavaa, että tällainen kilpailu on olemassa, ei bluesia maailmassa liikaa ole.
Hi-Five Quintet on, kuten nimestä voi päätellä, viisihenkinen blues-pumppu. Helsinkiläisen yhtyeen lauluvelvollisuudet hoitaa Saara Koivisto, bassolinjat Kimmo Lehtola, kosketinsoiton Jari Martikainen, rummut Markku Mäntymaa ja kitaroinnin Olli Virkkunen.
The Land Of Make Believe on kuuden biisin EP, jonka biisijärjestyksessä on mielestäni kompastuttu hieman siinä tavalla hassusti, että kappaleiden laatu käytännössä paranee lähes lineaarisesti kappale kappaleelta albumin edetessä, eli heikoin kappale aloittaa projektin ja EP päättyy kaikista parhaaseen biisiin Make Believe. Introbiisi Carousel ei oikein koukuttanut itseäni, koostuen omaan makuuni hieman liiallista toistoa sisältävistä lyriikoista. Tunnelma kuitenkin paranee selkeästi ja lähtee välittömästi nousuun kakkoskappaleella Stand Up, jossa tunnelma nousee sen verran kattoon, että mukaan tuodaan jopa gospel-vaikutteisia stemmalauluja. Menevässä biisissä yhtyeen ammattitaito kuuluu selkeästi rentona ja hallitulta kuulostavana yhteissoittotaitona, jonka puitteissa jokainen bändin jäsen pääsee oikeuksiinsa. On kitararevittelyä, löytyy sulavampaakin sulavaa kosketinsoitinriffailua, ja basson ja rumpujen muodostama rytmisektio kuulostaa yhtenäiseltä organismilta, sen verran nätisti ukot ns. pocketissa viihtyvät. Koiviston laulu ottaa toki vaikuttavasti lavan haltuunsa, ja esittää blues-solistin pääosaa luontevasti. Lauluraita, yltyi se sitten kertsin korkeuksiin tai perussäkeistöjen matalempiin taajuuksiin, kuulostaa vaivattomalta.
Kolmoskappale Old Time Magic on hieman rennompaa, hyväntuuliseen nostalgisointiin perustuvaa jammailua. Laulun tarinan päähenkilö fiilistelee lapsuuden levykauppareissuja, nuoruuden asuinkaupungin tunnelmaa ja yleistä aiempien aikojen seesteisyyttä. Rumpujen rimshot-komppi (en muista kyseisen termin suomennosta, pahoitteluni rumpaleille) osoittautuu erittäin toimivaksi valinnaksi, ja etenkin kosketinsoittaja pääsee tässä biisissä näyttämään kyntensä. Letkeää kesäpäivämusiikkia, ja bonuspisteet myös kappaleen tunnelmaan erinomaisesti sopivasta pikaisesta kitarasoolosta.
Never Knew -kappale on jopa countrymaista, hyvinkin rauhalliseen tahtiin etenevää tunnelmointia, joka toimisi varmasti hyvin jonkin viskibaarin taustamusiikkina aurinkoisena torstaipäivänä kello neljän aikoihin iltapäivällä, tai tuossa maisemassa ainakin näen itseni tätä kappaletta kuunnellessani.
Suhteellisen geneerisesti nimetty I Want You Back on juuri sitä, mitä nimestä voi odottaakin, eli rakkauslaulua pukkaa. Yhdysvaltalaisten kaupunkien nimeäminen erinäisissä päähenkilön mielen- ja tunnetilaa kuvaavissa vertauskuvissa on ihan onnistunutta lyriikkaa, tosin repliikki “My world is like a rainy day in Cleveland” tuo vääjäämättä mieleeni Chicago Bullsin 2010-luvun mestaripuolustaja Joakim Noahin koomiset toteamukset Clevelandista. Tässä biisissä kitaristin riffityö on moitteetonta, ja nostaa teoksen tasoa selkeästi. Soittajan suorituksista kuuluu tietty mukavuudentunne blues-skaalojen sisällä, mies tuntee ne kuin omat taskunsa, ja soiton suvereenia hallintaa on ilo kuunnella.
Levy päättyy EP:n nimikkokappaleeseen Make Believe, jossa laulajan äänenhallinnan taito on selkeästi esillä instrumentaation ollessa jälleen hieman rauhallisemmasta päästä. Kappale päättyy todella tyydyttävään loppuhekumointiin, joka luo EP:lle maukkaan, mieluisan jälkimaun, loppusoinnun.
Itselläni on taipumus kuunnella yleensä bluesia, jossa on hieman enemmän särmää ja eletyn elämän tuskaa kuin tässä Hi-Five Quintetin teoksessa, mutta yhtyeen ammattimaisuus kuuluu silti kiistämättömästi läpi, mistä olen iloinen. Instrumenttien vahva hallinta, oli kyseessä sitten laulu tai soitin, mahdollistaa tunteiden kääntämisen musiikiksi mahdollisimman tarkalla tavalla. The Land Of Make Believe on suhteellisen siloteltua, suurelta osin rennomman pään bluesia soul- gospel- ja countryvivahteineen, jonka tekijöiden lähettämistä Suomen edustajiksi European Blues Challengeen pidän fiksuna valintana. Yhtyeestä huokuu tietynlainen hallinnan ja osaamisen aura, johon toki itse ripottelisin vielä hieman enemmän särmää ja räväkkyyttä, mutta josta on taatusti etua ja iloa esiintymislavoilla.
Tässä vielä kuuntelulinkki: https://open.spotify.com/album/2v8lhX4TzHtEtDK3fsvtlx?si=lk514K2TRkSpwPV6EoYXRQ
Toivotan kaikille jaksamista viikonalkuun, ja vielä erityisesti Hi-Five Quintetille tsemppiä blues-kisaan. Au revoir!
