Tämän perjantain menusta löytyy suvereenista huoltenunohtamisräpistä koostuva amuse-bouche, joka muodostaa radikaalin makukontrastin illan pääruoan, valtakunnan valuvikojen vaarallisuudesta kertovan lyyrisen todistajanlausunnon kanssa. Jälkiruoka jää tänään väliin, hakekaa siis baarin puolelta digestiivi – itse suosittelen helsinkiläistä ruisviskiä.

Alkupalamme Iso Muki on viipale uuden nuoren rap-tekijä Rasmus Laurilan tuoreelta debyyttialbumilta, Hajanaisia Ajatuksia Onnellisuudesta. Tuon jo näin alussa rehellisyyden nimissä RL:n tyylisestä musiikista kokemani dikotomian esiin: Laurilan levyn, kuten monien muidenkin aikalaistensa luomien rap-projektien, keskiössä on Auto-Tune ja tietynlainen hedonistisen porvarillinen fuck the world, meil on rahaa ja viinaa eikä huolet piinaa-elämänkokemus. Tässä itsessään en näe sinänsä vikaa, musiikki on usein eskapismia ja Rick Ross, jonka koko diskografia kertoo rahasta, on yksi kaikkien aikojen suosikkiräppäreitäni. Kyse onkin ehkä enemmän soundin ja aihepiirin kokemasta saturaatiotilasta – tämän motifin perustalle rakennetaan Nyky-Suomessa albumia albumin perään, eikä aina kovinkaan innovatiivisella tavalla.

RL:n tapauksessa yllätyinkin iloisesti siitä, että mies osaa ihan aidosti laulaa, ja se saa hänen musiikkinsa erottumaan edukseen. Auto-Tune on hänelle enemmänkin työkalu, ei pyörätuoli tai pakollinen pystyssä pitävä kävelykeppi. Teen siis julkilausuman: Minut levyn soundi kaappasi vain muutamissa biiseissä, mutta näkisin, että tämä levy kolahtaa erittäin suurella todennäköisyydellä minua hieman nuorempiin ja enemmän modernista melodisesta suomiräpistä pitäviin ihmisiin. Levyä kolutessani pystyin helposti kuvittelemaan 16-20-vuotiaiden ikähaarukan ihmisiä ottamassa elämästä ilon irti tämän levyn soidessa, ja se on helvetin hienoa. Olenkin siis hauskan harvinaisessa tilanteessa, jossa en itse voi sanoa pitäväni koko albumista, mutta pystyn samalla kuitenkin helposti tunnistamaan ja tiedostamaan sen kohderyhmän, johon uskon albumin iskevän kuin hohtavan meteoriitin, kunhan tämä levy vain saataisiin jotenkin heidän kuuluvilleen.

Levyltä löytyi kuitenkin kappaleita, joista itsekin pidin, ja positiivisimman fiiliksen jätti teos nimeltä Iso Muki. Kappaleessa lumosi päällimmäisenä sen vahva tilan tuntu, eli avokätisen reverbin käytön kautta saavutettu tunne jonkinlaisesta isossa bilehallissa olosta, josta olen päässyt kaveriporukan kanssa valtaamaan oman sopen. Melodian toiveikkuus, sen kyky luoda positiivisesti odottava tunnelma, joka vertautuu Genesis-klassikko Tonight, Tonight, Tonightin tunnelman rakentamiseen, on onnistunut kappaletta keskeisesti kannatteleva sävellysvalinta. Kun tähän päälle yhdistää Laurilan karismaattisen, nuorekasta räväkkyyttä ja bravadoa tihkuvan dynaamisesti vaihtelevin voimakkuuksin ja tunneintensiteetein käytetyn äänen, on koossa erinomainen paketti. On pakko asettaa positiiviseen valoon myös kappaleen lyriikat, joista löytyi itseäni erittäin miellyttäviä sutjautuksia, kuten “DJ, soita Masaa tai Panteraa niin et korvat raikaa”. Pantera-shoutoutit saa multa aina respectiä.

All in all, suosittelen vähintäänkin Iso Muki-biisiä, ja kannattaa sinänsä käydä kokeilemassa koko albumiakin, eiköhän sieltä jotain mieleistä mukaan tartu. Sekoitus kesäbilemusaa ja rakkauslauluja, soundtrack orastavalle suvelle.

Kun makuaisti on herätetty alkupalallamme, on aika siirtyä pääruokaan, eli hiljattain debyyttialbuminsa julkaisseen rap-tulokas Jorma Heartin kappaleeseen Rita Hayworth. Mainitsen tässä vaiheessa, että kyseessä ei ole varsinainen single, vaan pikemminkin albumin deep cut -osastoa edustava kappale, mutta halusin kuitenkin nostaa sen esiin, sillä se oli mielestäni levyn parhaimmistoa. Suosittelen toki koko Kardiologi-albumia, ja pakko myös antaa Herra Heartille tunnustusta hienosta levyn kansikuvasta.

Nimi Rita Hayworth tuo todennäköisesti monille parikymppisille suomalaisille miehille ensimmäisenä mieleen lähinnä Ylilaudan hienostuneen keskustelukulttuurin ja sisäpiiriläpänheiton, ei edesmennyttä legendaarista yhdysvaltalaisnäyttelijätärtä, ja tässä Jorma Heartin kappaleessakin nimeä käytetään juurikin viittauksena Shawshank Redemption -leffan juosten kustuun spoilerisuomennokseen. Nimen ympärille rakennetaan kappaleen tarttuva kertosäe, jossa riimi Lähtölaukaus odottaa, ruudinkatkuu ilmassa, YT:t on alkanu Suomi-nimisessä firmassa iskee kuin nyrkki naamaan – kolahtaa, todellakin. Kertosäkeistössä tiivistyy kappaleen keskeinen viesti, eli uusliberaalia kokoomuslaista pikkuporvarillisuutta ja köyhienpoljentaa suoraselkäisesti halveksuva kantaaottavuus. Mukana on ripauksia esimerkiksi Rage Against The Machinen verbalisoimista-näkemyksistä poliiseista, ja riimeihin sisällytetään onnistuneesti mukaan idea suvaitsevaisuusparadoksistakin: En anna tilaa niille mun turvallisessa tilassa, mainitsee Jorma Heart puhuessaan kokemastaan epäluottamuksesta poliisia kohtaan. Taistelen itsekin samankaltaisten tunteiden kanssa, sillä vaikka itsestäni tuntuukin, että suurelta osin Suomen poliisi on verrattain ammattimaista, ylilyöntejäkin tapahtuu, ja vaikka sitä haluaisikin ajatella, että poliisi on ystävä, on se samalla myös osa valtion institutionaalista ja systemaattista väkivaltakoneistoa, jolla status quota pidetään yllä.

Koko Rita Hayworth-biisi on jykevää faktojen sylkemistä jämäkän biitin päälle, ja suosittelen biisiä ja koko albumiakin vahvasti. En viitsi avata lyriikoita enempää, sillä ne kolahtavat vahvemmin suoran kuuntelukokemuksen kautta – give ‘er a listen! Ai niin, ja otsikoissa mainitsemillani parasiiteilla tarkoitin natseja. Natsit ovat tuholaiseliöitä, loisia. On huolestuttavaa, ettei tämä ole nykyaikana kaikille päivänselvää.

Tällä viikolla tarjoilin Tumpin Musablogille suhteellisen harvinaista materiaalia, eli suomiräppiä. Ei muuta kun viikonloppuja!