Kuukauden kovimmat 27.3.2025: Progemetallia, kevyempää bläkkistä ja pianoteos maaliskuulle: VOLA – Alien Shivers, Deafheaven – Heathen, AURAL – March (2025)

Tämän kuun postaus on sekoitus metallia ja hienovaraista pianomusiikkia. Tervetuloa!

VOLA – Alien Shivers (2018) & VOLA – Break My Lying Tongue (2024)

Tänään olenkin viekas epeli, ja tuon esiin yhden sijasta kaksi kappaletta viimeisimmältä bändilöydöltäni VOLA:lta. VOLA on tanskalaisruotsalainen progressiivista, djent-vivahteista metallia soittava yhtye, joka julkaisi debyyttialbuminsa jo vuonna 2016. Yhtye on todennäköisesti jo tuttu progemetalliskeneä vähänkään tarkemmin seuraaville, mutta itse törmäsin ensi kertaa vasta vuosi tai kaksi sitten yhtyeen debyyttialbumilta löytyvään kappaleeseen Stray The Skies, jonka melodinen intro koukutti allekirjoittaneen täysin. Sittemmin Spotify-algoritmi on kiikuttanut eteeni muitakin yhtyeen kappaleita, joten tässä kuussa suoritin klassisen bänditutustumistoimenpiteeni, eli kuuntelin yhtyeen koko diskografian alusta loppuun asti, debyyttialbumista aloittaen. Tämä osoittautui viisaaksi päätökseksi, sillä löysin yhtyeen tuotannosta useita erinomaisia kappaleita, joista muutaman jaan tänään teillekin.

VOLA – Alien Shivers (2018)

Tämä, kuten moni muukin VOLA:n kappale, alkaa popahtavalla tyylillä ennen jysähtämistä melodiseen, koskettimien taustoittamaan djent-vääntöön. Yhtyeen tyylille tyypilliseen tapaan teoksessa kuuluu paljon erinäisiä syntikkaääniä, jotka ovat omiaan nostattamaan tunnelmaa ylös aivan perustason jynssäyksestä. Kertosäkeistön napsahtaessa käyntiin kohdassa 1:20 kuulija pääsee nautiskelemaan yhtyeen solistin kauniista, korkeasta äänestä. Oikeastaan juuri solistin ääni ja tapa käyttää sitä on yksi tekijä, joka erottaa bändin monista muista kaltaisistaan. Onhan tämä todella progemetallin popahtavammasta päästä, mutta joskus onkin kiva kuunnella muutakin kuin Meshuggah-kopioita.

VOLA – Break My Lying Tongue (2024)

Tämä teos alkaa kunnon syntikkatilutuksella, jota käytetään hienosti korostamaan kappaleen nopeaa tempoa. Kitaraseinä tuntuu vyöryvän päälle härkälauman elkein, ja ensimmäiseen kertosäkeistöönkin päästään jo kohdassa 1:03. Tässä kappaleessa tulee vielä selkeämmin esille yhtyeen solisti Asger Mygindin ääniala, ja jollain tasolla kappaleen falsetit muistuttavat itseäni jopa yhdestä kaikkien aikojen suosikkiyhtyeestäni, eli Poets of the Fallista, jonka nokkamiehenä toimiva Marko Saaresto on tunnettu huiman laajasta äänialastaan. Juuri tämän kappaleen kertosäkeistön alku on se, mikä on sitkeästi koukuttanut allekirjoittaneen kuuntelemaan biisiä kerta toisensa jälkeen viime viikkojen aikana. Nopeatempoista kitaratulitusta osaavalla lauluraidalla höystettynä, kyllä tuolla yhdistelmällä oman musiikkimakuni viidakossa jo aika pitkälle pääsee.

Deafheaven – Heathen (2025)

Vaikka Deafheaven aikoinaan saikin osakseen skenemörköjen murinaa ja sekalaista vittuilua (jopa legendaarisessa black metal -ankoista kertovassa kulttimaineen saavuttaneessa epävirallisessa sarjakuvajulkaisusarjassa, jonka etsivä itselleen internetistä löytää), niin yhtye on silti (tai juuri siksi) onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa modernin, hieman kevyemmän ja melodisemman puolen black metallin parissa. Itse hurahdin yhtyeen musiikkiin kunnolla vasta viimeisen kuuden kuukauden aikana, vaikka olinkin ollut tietoinen bändin olemassaolosta ja vuosia. Deafheaven on nykyään yksi suosikkimetalliyhtyeistäni, ja siksi olenkin helvetin iloinen, että pääsen huomenna kuuntelemaan bändin uutta albumia, joka ilmestyy siis perjantaina 28.3.2025. Tämän kunniaksi ajattelinkin, että nyt jos koskaan kannattaa kirjoittaa yhdestä tulevan albumin singlestä.

Heathen-kappaleessa yhdistyy bändin kyky tuottaa sekä oikein onnistunutta indie-rockia, että erittäin mukaansatempaavaa ja tunnelmallista melodista black metallia. Voisin jopa väittää, että biisin rakenteeseen kuuluu eräänlainen “drop”, joka on yleensä käsitteenä tunnetumpi elektronisen tanssimusiikin parista. Siirtymä puhtaalla laulutavalla lauletusta rennosta rock-jammailusta suoraan kunnon räkäiseen black metal -kirkumiseen tapahtuu äkkinäisesti kohdassa 1:04. Muutos ei kuitenkaan säikäytä, vaan tuntuu jopa hämmentävän sopivalta, ikään kuin sitä olisi odottanut koko ajan. Kyky yhdistellä soundeja näin soljuvasti on äärimmäisen taitavan yhtyeen merkki. Kappaleessa tuntuu yhdistyvän Infinite Granite -albumin kevyempi rock-soundi, ja vaikkapa juuri Sunbather-albumilta tuttu hiottu black metal -soundi. En malta odottaa, että pääsen kuuntelemaan koko Lonely People with Power-albumin.

AURAL – March (2025)

On taas tullut se blogipostauksen hetki, jota olen itse odottanut eniten: Pääsen kuulemaan, miten säveltäjä Laura Sippolan ja kuvataiteilija Marjo Hyvärisen yhteistyöprojekti tulkitsee jälleen yhtä kuukautta.

Tämänkin kuun teos julkaistiin edellisten kuukausien tapaan jo kuukauden ensimmäisen kolmanneksen aikana, mutta kuten edellistenkin kuukausien kohdalla, pysyin kärsivällisenä ja odotin vasta bloginkirjoituspäivään asti, ennen kuin kuuntelin teoksen ensimmäistä kertaa.

Suljin silmäni, ja laitoin kappaleen soimaan. Jo alusta alkaen teos kuulostaa energiansa osalta tammikuun ja helmikuun teoksia eläväisemmältä. Huomaan itsekin oloni olevan erilainen, ja osaksi se johtuu todennäköisesti siitä, että kun suljin silmäni, en vaipunut pimeyteen, vaan huonettani valaisee mystinen valoilmiö – ulkonahan paistaa jumalauta aurinko! Sen muistan helmikuun bloginkirjoitussessiostani, että vielä silloin ulkona oli lunta, eikä pahemmin aurinkoa. Nyt (ainakin täällä Espoossa) lumi on jo kadonnut, ja aurinko paistaa vahvasti. Myös March-kappale heijastelee selkeästi kevään tulemista – aiempien kuukausien sävellyksethän olivat melko minimalistisia, kun taas tässä teoksessa kuullaan sekä alussa että lopussa useita melodioita päällekkäin, toisiaan tukemassa – onko tämä nyt sitä polyfoniaa, vai onko bloggarilla termit aivan kadoksissa?

Toisaalta kappaleesta ei myöskään ole kadonnut se hienovaraisuus, joka aiempien kuukausien teoksissa oli niin vahvasti läsnä. March-kappaleen osalta se tulee selkeimmin esille kappaleen hiljaisemmassa keskiosassa, noin kohdassa 0:29-0:54. Kyseisessä kohdassa pystyy myös kuulemaan selkeän muutoksen itse instrumentissa, tai vähintäänkin äänitystavassa – pianon vasaroiden osuminen kieliin kuuluu selkeästi, kun taas aiempien kuukausien kappaleissa pianon äänet olivat hyvin pehmeitä. On hauskaa kuulla noin konkreettisella, fyysisellä tavalla itse soittajan kehon vaikutus kappaleeseen – koskettimia painetaan maaliskuisen valon lisääntymisen tuoman lisäenergian innostamana.

Tässä vaiheessa olisi omituista, jos en mainitsisi teoksen kuvitusta halaistulla sanallakaan. Tammikuun ja helmikuun kuvitus painottui talvisiin sinisiin, ja useimmiten valoa maisemiin toi lähinnä hillitty, vaalea kuunvalo. Maaliskuun kohdalla vuodenaikojen kehitys on kuitenkin ampaissut todelliseen vauhtiin, ja kuvituksen väripaletti painottuu pääosin keltaisen eri sävyihin, ja talvisen sinisen ylivalta on selvässä laskussa. Kuvituksen huomattava muutos sopii hyvin itse sävellyksen tunnelman muutokseen, ja audiovisuaalinen yhteiselo tuntuu sopuisalta sen sijaan, että kuvitus ja sävellys taistelisivat merkitystasolla toisiaan vastaan. Vaikka omaan maaliskuuhuni sisältyi myös ikävä, noin viikon mittainen kamppailu aggressiivisen flunssan kanssa, niin yhdyn pohjimmiltani kappaleen valoisaan tunnelmaan – kevät todella on täällä, enkä usko taka-taka-taka-taka-taka-takatalvenkaan enää iskevän meihin meteoriitin lailla.

Kiitos, kun luit, ja mukavaa kevättä!