The Skanks – The Skanks (EP) (2023)

Perjantain kattaus alkaa porilaisista ja tamperelaisista koostuvan itseään termeillä grunge/punk/alternative kuvailevan The Skanks-nimisen kolmikon samannimisellä EP:llä. Jäsenet pysyvät sukunimien mainitsemattomuuden myötä suhteellisen tuntemattomina, mutta sähköpostissa esitelty roolijako menee seuraavasti: Jesse hoitaa kitaran ja laulun, Andy basson ja Simo rummut. Myönnän itse tuolla bändinimellä odottaneeni naisista koostuvaa punkbändiä, mutta kyllä tämäkin toimii.

Meilissään bändi mainitsi, että tällä kyseisellä EP:llä Jesse hoiti kitaran, laulun, rummut ja myös äänityksen sekä miksauksen. Biiseissä kuuluu silti myös bassoa, joten oletan Andynkin olevan mukana. Eipä siinä, eiköhän paneuduta itse musiikkiin.

The Skanks-EP on yksitoistaminuuttinen neljän kappaleen tehoannos rämisevää ja aggressiivista autotallirockia. Vaikkei ensimmäisen The Fix -nimisen kappaleen sanoista aina saakaan selvää, ne on ainakin laulettu tai pikemminkin huudettu erittäin autenttisella äänellä, joka on osattu äänittää oikein tavalla, joka säilyttää lauluraidan dynaamisuuden uhraamatta äänenlaatua. Myös rumpusoundi on erinomaisen jykevää eikä vain taustalla kuuluvaa munatonta nysväystä. Kun tähän yhdistää mehevän basson ja rämisevän kitaran on kasassa erittäin toimiva aloituskappale. Nyt on tekemisen meininkiä!

Seuraava kappale, nimeltään Freedom, jatkaa ensimmäisen kappaleen start and stop -tyylistä rytmiä. Biisistä tulee rytminsä ja kitaransa myötä mieleen jopa jotkut Queens of the Stone Agen kappaleet, ja se on minun maailmassani kovan tason kehu. Laulaja Jessen ääni on tässäkin kappaleessa huutopohjaista, mutta ajoittain kuultavissa on myös hienoa tasapainottelua ja vaihtelua hiljaisemman, puhtaamman äänen ja suoremman huudon välillä.

Kolmas kappale, What You Say Though, on EP:n pisin kolmen ja puolen minuutin kestollaan, ja vaikka sekin alkaa lyhyillä äänipyrähdysten ja hiljaisuuden vaihteluilla, vaihtuu meno nopeasti suoraviivaisempaan tykitykseen. Laulu on jälleen punk-huutoa, joka sopii kappaleen nopealta tuntuvaan tahtiin. Erityismaininnan tahdon antaa kappaleen bassoraidalle, joka soi todella nopeasti laukaten ja tahdittaen toimintaa, erittäin mukavaa kuunneltavaa. Itse näen basson olevan muutenkin hieman aliarvostettu instrumentti. Joskus sanotaan, että basson tehtävä ei ole oikeastaan tulla kuulluksi, ja basson merkityksen huomaa vasta sen puuttuessa, mutta monissa suosikkibändeissäni basso on kyllä todella etunenässä ansaitsemallaan paikalla. Ei Type O Negativea voisi kuvitellakaan ilman Peter Steelen möyheää bassosoundia, ja esimerkiksi Queens of the Stone Agen debyyttialbumin Mexicola-kappale saa kaiken voimansa ryhdikkäästä bassosta.

EP päättyy Nothing Is Over Nothing -biisiin, jossa basson ja rumpujen saumaton yhteispeli luo äänimaton, joka tukee hienosti lauluraitaa. Kappaleen rytmissä on vahvaa rentoutta, josta itselleni tulee tunne pitkin katua levein askelin, löysin rantein ja heiluvin kiveksin kävelystä. Pahoittelut nyt vaan, mutta minkä sitä mies omille taiteen tulkinnoilleen voi!

The Skanks-yhtyeen nimikko-EP on aitoa kamaa, siitä ei pääse mihinkään. Tekijöillä on selvästi kokemusta, sillä jokainen instrumentti on saatu kuulostamaan helvetin hyvältä, ja tekijät ovat myös ymmärtäneet, että musiikissa pitää olla sielua, jotain pitää laittaa peliin. Jos pidät messevästä huutolaulusta, mahtipontisesta bassosta, rouheasta kitarasoundista, jytisevistä rummuista ja vihaisen energisestä menosta, on aika klikata alla olevaa Spotify-linkkiä. Tässä on asennetta.

Hittawanin – Hällö (2023)

Nyt on luvassa niin poikkeuksellisen uniikkia fuusiomusiikkia että oksat helvettiin. Tässä biisissä on sellainen yhdistelmä vaikutteita, etten ikinä elämässäni olisi arvannut, että tällaistakin musiikkia tästä maailmasta löytyy. Hittawanin-yhtyeen basisti ja syntikkavelho Antti Kailiokin veikkasi sähköpostissaan, etä “Uskoisin, ettet ole vastaavaa musiikkia koskaan kuullut – tiedän, että se on paljon sanottu.” Noh, oikeassahan mies oli.

Hittawanin on kuusihenkinen “…modernia folk-musiikkia soittava yhtye, joka säestää kansanlauluperinteestä kumpuavat laulunsa Lähi-idän tanssirytmeillä, mystisillä melodioilla ja elektronisilla soundeilla.” En olisi itse osannut bändin soundia paremmin tiivistää.

Bändissä soittavat Mikael Vehkaoja (laulu, kielisoittimet), Lotta-Mari Heiskanen (viulu), Sami Karkar (perkussiot), Juha Lauronen (rummut), Antti Kailio (basso, syntetisaattori) ja Anna Afra (sormisymbaalit, tribal fusion -tanssi). Tässä Hällö-biisissä on mukana myös klarinetisti Berke Yiğit Satılmış, jolta kuullaan hieno soolo. Singlen kansikuvan on tehnyt linoleikkaustekniikkaa käyttäen teini-iässä Suomeen muuttanut italialainen kuvataiteilija James Bendandi.

Tätä musiikkia lähestyessä musiikkitieteilijänkin musiikillisen yleissivistyksen omaavan henkilön on pakko tehdä hieman taustatutkimusta. Kyllä meillä yliopistossa pakollinen kurssi maailman tylsimmästä länsimaisesta taidemusiikista oli, muttei esimerkiksi maailmanmusiikista ollut yhtäkään kurssia. Kävimme läpi ainoastaan suomalaisen musiikkikulttuurin perinneinstrumentit, jonka takia en osaa yhdistääkään bändin lähettämässä sähköpostissa mainittuja instrumentteja kappaleessa kuuluviin soundeihin – vielä.

Bändi mainitsi, että kappaleessa kuullaan kahta Lähi-idän perinneinstrumenttia, sazia ja darbukaa. Tässä siis ensiksi esimerkki siitä, miltä kuulostaa saz:

Kyseessä on siis soittoasennoltaan kitaramainen kielisoitin – tätä en tiennyt vielä muutama minuutti sitten. Olen minä tämän instrumentin ääntä kuullut monesti esimerkiksi elokuvissa, ja nyt tiedän vihdoinkin, mikä sen nimikin on.

Darbuka taas paljastuikin rummuksi! Pidän tämän instrumentin soundista, se on eläväinen ja moniulotteinen.

Tällaisina hetkinä musiikkiblogin pitämisen edut tekevät itsensä selviksi, sillä opin aidosti uusia asioita ja yleissivistykseni kasvaa.

Nyt kun olemme kasvattaneet ymmärrystämme musiikissa kuultavista instrumenteista, voin vihdoin puhua itse kappaleesta.

Hällö (tarkoittaa härkää) on rytmiltään jatkuvasti kulkeva, tarttuvasti pumppaava kappale. Nautin suuresti kappaleen alkupuolella kuultavista nopeista viulufilleistä. Tämä pieni musiikillinen yksityiskohta rakentaa kappaleen kulkua valtavasti. Käsittääkseni Mikael Vehkaojan soittama saz kuuluu selkeästi ja muodostaa tärkeän osan kappaleen melodista selkärankaa. Myös Berke Yiğit Satılmışin lumoava klarinetti ja etenkin noin kahden minuutin kohdalla kuultava klarinettisoolo tuovat kappaleeseen tietynlaista mystisyyden tunnetta. En tahdo yltiöpäisesti eksotisoida itselleni suhteellisen vieraan musiikkikulttuurin soundia, mutta jos bändi itsekin kuvasi soundiaan mystiseksi, mikäpä minä olen vastaan väittämään.

Kappaleen bassolinja on erittäin merkittävässä roolissa ja oikeastaan kantaa biisiä koko kappaleen keston ajan. Myös tasaisesti paukkuva perinteisten rumpujen soundia täydentävä darbuka tuo teokseen teollista, tanssimusiikkimaista sointiväriä, josta mieleen tulee jokin saksalaisen teknoklubin tummanpuhuva äänivalli. Sormisymbaalit (liian harvoin käytetty instrumentti, jota mielelläni kuulisin nykymusiikissa enemmänkin) tuovat mukaan rytmisen aksentin, joka vahvistaa kappaleen heiluvaa, tarttuvaa fiilistä. Tämä on kappale, jossa jokainen osatekijä yhdistyy luodakseen jotain itseään isompaa. Bändissä on kuusi jäsentä ja tällä kappaleella vielä vieraileva klarinetistikin, ja silti tuntuu siltä, että jokaisen jäsenen kontribuutio on välttämätön ja jokainen pääsee tuomaan kappaleeseen vahvuutensa.

Kappaleen lauluraita on erinomainen. Mainitsin sen viimeisenä, koska siinä on verrattain paljon pureskeltavaa. Lyriikoiden kuuntelu on hauskaa, koska mukana on paljon sanoja, jotka ovat tuttuja kenelle tahansa suomea puhuvalle, mutta toisaalta ajoittain kuuluu täysin vieraita lausahduksia, jotka rakentavat kappaleen kiinnostavaa tunnelmaa. Kappaleen lyriikat perustuvat D.E.D Europaeuksen Inkerinmaalta keräämiin runoihin, ja ne on sovitettu turkkilaiseen Ötme Bülbül -nimiseen kansanlauluun. Nyt on underground-kamaa, onnea vaan matkaan sille sekopäälle, joka tätä soundia ja tematiikkaa yrittää kopioida!

Bändi taustoittaa Hällö-nimiseen runoon perustuvan kappaleen tarinaa sähköpostissaan: “Runon tarina muistuttaa suuresti Kalevalan tarinaa valtavasta härästä, joka kaadetaan Pohjolan pitoja varten. Tarinan inkeriläisessä versiossa kerrotaan kaatajan olevan tummapiirteinen ja kiharatukkainen mies. Myytin juuret ulottuvat kauas muinaiseen Persiaan, jossa valtavan härän kaatajan nimi oli Mithra.”

Mikael Vehkaojan ääni on ponnekas, ja yltää suhteellisista korkeuksista jykeviin matalampiinkin taajuuksiin. Sanojen lausunta on runopohjaiselle kappaleella sopivan lyyristä, sekoittaen runonlausuntamaista puhelaulua ja suoraviivaisempaa laulamista.

Helvetti, ei tästä voi muuta sanoa kuin että käykää todellakin kuuntelemassa itse, tämä kappale on koukuttava! Itselläni loopilla kirjoittamisen ajan soinut biisi löytyy tästä:

Markus Asunta – Käyttöohje (2023)

Jottei kukaan lähde viikonlopun viettoon aivan liiallisissa energiaövereissä, tahdon näin lopuksi vetää vaihteita pienemmälle ja hieman rauhoittaa tunnelmaa. Kaikkihan tässä hyvää fiilistä etsitään, mutta liiallisesti hosuessa meininki saattaa äityä varomattomaksi. Niinpä esittelenkin lauluntekijä Markus Asunnan Käyttöohje-kappaleen.

Tämä suhteellisen banaalilta esineeltä nimen saanut kappale sisältää itse asiassa paljon sydäntä ja kanssaihmisestä välittävää lämpöä. Humble House Records-levy-yhtiön kautta julkaistun biisin tekijäkaartiin kuuluu irlantilaista kansanmusiikkia soittavassa Petty Pilgrims-yhtyeessa vaikuttavan laulaja-sanoittaja-tuottaja Markus Asunnan lisäksi tuotantopuolella myös sähköpostissa vintagelaiteguruksi kuvailtu Matti Kari ja rummuissa timantinkovasta Happoradio-yhtyeestä tuttu kannuttaja Markku Defrost.

Käyttöohje etenee perussäkeistöjen aikana hillityllä, rauhallisella tahdilla tasaisen rumpukompin taustoittamana esimerkiksi rhodesin, hammondin ja mellotronin voimin. Kertosäkeistöissä mukaan liittyy pontevuutta tuova sähkökitara, joka vahvistaa kappaleen lyriikoiden viestiä ihmisyyden sisimmän olemuksen monimutkaisuudesta selviämisestä. Käyttöohje on tässä kappaleessa keskeinen lyyrinen motiivi, jota kappaleen päähenkilö tuntee vaihtelevasti tarvitsevansa sekä oman sielunelämänsä että muidenkin ihmisten tulkitsemiseen. “Kuinka elää kanssas voisin, käyttöohjeen suhun soisin saavani / Niin oikealle asemalle ehkä kerran saapuisin”. Kappaleen riimittely on toimivaa ja etenkin lyriikoiden tahditus on onnistunutta. Tämän kappaleen eväillä viikonlopun viettoon lähtö lutviutuu erittäin näppärästi. Biisi on kuunneltavissa alhaalta:

Näihin ääniin, näihin tunnelmiin! Allekirjoittanut loikkaa tänä iltana katsomaan Poets Of The Fallin keikkaa, eli musankulutus jatkuu omalta osaltani vahvasti koko päivän. Mukavaa viikonloppua kaikille!