Vuosi etenee, kesä lähenee, bloggari näpyttelee. Welcome back.

VoodooV – Fried (2025)

Tämä kaunis alkukesäinen päivä lähtee näppärästi käyntiin VoodooV-nimisen yhtyeen uudella Fried-singlellä, joka on kepeää funk-rockia. Laulajan korkea ääni tuo teokseen lempeää ilmavuutta, jota tarkasti soitettu funk-kitara kannattelee kera erinomaisessa synkassa olevan basson ja rumpujen muodostaman rytmisektion. Nopeatempoinen kitara-arpeggio on keskeisessä roolissa tuomassa kappaleeseen sopivaa kiireellisyyden tuntua – nyt se jalka tamppaamaan niin kuin olisi jo! Kahden minuutin jälkeen soitettu, vahvasti efektoitu kitarasoolo yhdistyy kappaleen lopun syntikkacrescendoon loistavasti. Kappaletta kuunnellessa on helppo kuvitella itsensä röhnöttämään viltille puistoon auringon paahtaessa suoraan taivaalta ja tuoreiden vadelmien helliessä makunystyröitä.

Ei muuta kuin kokeilemaan:

AURAL – May (2025)

Mitä olisikaan vuonna 2025 ilmestyvä Kuukauden kovimmat -postaus ilman perinteistä katsaustamme AURALIN A Year -projektiin?

May on suhteellisen hidastempoinen ja tasaisesti eteenpäin keinuva teos, ja siksi itselleni tuli kappaleen muodosta mieleen päällimmäisenä peräti tuutulaulumaisuus. Kun ottaa huomioon, että teoksen loppuun on sisällytetty myös hellä fade-out, pystyn kuvittelemaan itseni helposti vaipumassa lämpimänä kesäpäivänä puun varjossa kappaleen tuudittamana uneen.

Teoksen sooninen tyyli saa kuulijan pohtimaan, minkälaiseen laajempaan kehykseen toukokuu tulisi kuukautena asettaa. Tulisiko toukokuuta kohdella viimeisenä kiireisenä kuukautena ennen kesäkuusta eksplisiittisesti alkavaa kesäsesonkia, jolloin monien yritysten toiminta hidastuu, vai tulisiko toukokuu nähdä pikemminkin viimeisenä mahdollisena rentoutumiskuukautena, jolloin saa keskittyä lähinnä työn ja arjen tuttuun rutiiniin ilman tarvetta “suorittaa” kissanristiäisten ja enemmän tai vähemmän kiinnostavien kotimaan elämysmatkojen täplittämää kesäkalenteria?

Suomen kesä on niin lyhyt, ja omalla tavallaan selkeästi kesäkuukausiin rajattu, että joskus ihmisiltä saattaa unohtua kaikkien suunniteltujen aktiviteettiensa lomassa se seesteinen nauttiminen, jossa sielu saa todella levätä.

Juuri tähän koen teoksen visuaalisenkin puolen johdattelevan: Kappaleen kansitaiteessa on onnistuttu hyvin konkreettisesti luomaan tapahtumapaikka (tai pikemminkin tapahtumattomuuspaikka), joka on omiaan toimimaan rauhoittavana lepopaikkana väsyneille kulkijoille.

Maalauksen muodot ovat aiempia A year -projektin kansitaidemaalauksia tarkempia ja vähemmän abstrakteja – kuvasta löytyy hiljaista, puiden siimeksessä olevaa pöytä-tuoliryhmää vartioiva uusklassista tyyliä edustava patsas, jonka ohi lentää itse rauhankyyhkyksi tulkitsemani, yksityiskohtaisesti maalattu valkoinen lintu. Talveksi julistetaan joulurauha, miksei siis kesäksi juhannusrauhaa? Kulkekaamme kaikki kauniisti laatoitettua polkua pitkin kasvuston syleilyssä olevan hiljaisen pöydän ääreen ja hengittäkäämme hetki syvään.

Koe teos itse alla olevasta linkistä:

D1 DANI – TOKYO SHIBUYA (prod. DJACY) (2025)

Postauksen viimeinen kappale päätyi käsiini täysin Youtuben suositusalgoritmin ansiosta. Törmäsin teoksen musiikkivideoon noin kuukausi sitten Youtuben etusivulla. Videolla oli silloin ehkä muutama sata katselukertaa, ja jostain syystä päätin käydä tarkistamassa, mistä oli kyse. Se oli viisas päätös.

Ensimmäisellä kuuntelukerrallani teos tuntui jopa liian toiminnantäyteiseltä – kappaleessahan pauhaavat jatkuvasti vahvan bassorumpukuvion päällä monitasoiset syntikat, ja teoksen useasta samanaikaisesti soivasta instrumentista muodostuu erittäin mehevä äänivalli, a wall of sound. Jopa D1 DANIn ääntäkin on onnistuneesti käytetty osana äänivallin muodostamista hyödyntämällä pitkiä taustalauluraitoja, jotka sulautetaan miksauksessa osaksi syntikkatykistön pauhua. Kappaleessa tehdään osaavasti lauluraitasämpläyskikkailuja, ja solistin ääntä pilkotaan ja käytetään perkussiivisen melodian luomisessa. Äänipläjäys vaati hieman sulattelua ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen, mutta siitä jäi jotain kytemään mieleni sopukoihin.

Kuuntelin teoksen uudestaan muutama päivä ensikuuntelun jälkeen, kun se ilmestyi jälleen kummittelemaan Youtube-etusivulleni, ja silloin teos loksahti paikoilleen mielessäni ja pystyin kuuntelemaan sitä kunnolla, ja jopa erottamaan suurimman osan lyriikoistakin. Tässä vaiheessa voinkin jo paljastaa (ja monet lukijat sen kenties jo tietävätkin), että D1 DANI ei ole mikään täysin tyhjästä ilmestynyt ns. piilotettu helmi, vaan Skorpionille kiinnitetty, monien nuorison parissa suosittujen artistien kanssa yhteistöitä tehnyt ja useamman albumin julkaissut artisti. Tätä tekstiä kirjoittaessani paljastan oman tietopohjani ohuuden modernin melodisen suomiräpin osalta – olen löytänyt tämän artistin niin sanotusti jälkijunassa, mutta löysinpä kuitenkin.

Sinnikkäänä musanörttinä etsin tietysti lisätietoa D1 DANIsta TOKYO SHIBUYA -kappaleeseen tykästyttyäni, ja opin, että hän on osa D1VARI-nimistä kollektiivia, johon kuuluu muiden muassa koira-nimellä melodista räppiä tekevä artisti, jonka kappaleisiin olin törmännyt TikTokissa – pystyin siis yhdistämään D1 DANIn johonkin jo ennen tuntemaani. On häkellyttävää, miten valtavan voimakas music discovery -työkalu internet todella on.

TOKYO SHIBUYA -kappaleen omintakeinen, aito ja huolellisesti sekä taitavasti tuotettu tyyli tuo mieleeni fiiliksen, jonka sain löydettyäni lukiossa vuoden 2017 paikkeilla sattumalta Soundcloudista Versace Henrikin musiikin. Henrikin musiikki erottui muista, ja se oli tunnelataukseltaan autenttista ja instrumentaalien osalta taitavasti tuotettua. Siinä oli hillittyä rosoisuutta, se oli saatanan tarttuvaa ja siinä selkeään tekniseen räppäämistaitoon yhdistyi omalaatuinen, absurdi humoristisuus. Ehkä kaikista tärkeintä itselleni oli se, ettei Versace Henrikin musiikki tuntunut geneeriseltä, sillä geneerisyys ja massasta erottumattomuus on pahinta, mitä musiikki voi olla. D1 DANI erottuu massasta sekä omilla lyyrisillä valinnoillaan että tuottajiensa (tässä tapauksessa DJACYn) timanttisen instrumentaation avulla. Vahvasti elektroniseen musiikkiin nojaava soundi antaa teoksille potkua ja kipinää tavalla, jota ei monien modernien suomiräppärien soundista löydy, ja juuri siksi se on kiinnostavaa – artisti erottuu vertaisistaan.

Vaikkei TOKYO SHIBUYA -kappaleen aivan jokaisesta sanoituksesta saakaan selvää, ei teosta pidä silti pelätä tai vähätellä. Muistan hyvin Young Thugin aikoinaan sanojensa epäselvyydestä saaman vittuilun määrän, ja lopulta kyseisestä artistista tuli yksi modernin räpin suurimmista tähdistä. Menestyäkseen täytyy uskaltaa kulkea omaa polkuaan.

Blogini lukijakuntaa saattaa pelottaa autotune-pohjainen suomiräppi, mutta TOKYO SHIBUYA on pikemminkin eräänlainen nopeatempoinen elektropop-tykitys, jonka soundia on hankala kuvailla sanoin. Kyseessä on yksinkertaisesti hauska, tarttuva, hyväntuulinen ja piristävä kappale, jota kannustan lämpimästi kuuntelemaan alta:

Kiitokset tältä erää, seuraavan kerran tapaammekin vasta juhannuksen jälkeen!