Viime viikon täyteen pakatun postilaatikkopyrähdyksen jälkeen on hyvä laskea hieman kierroksia kevyemmällä kattauksella musiikkia.

Tender Lakes – Nocturnals

Ensimmäisenä on luvassa debyyttialbumi turkulaiselta Tender Lakes -yhtyeeltä. Viiden hengen bändi kuvailee jäsenistöään kokeneiksi kitaramusiikkikonkareiksi, ja levyn instrumentaatio on kieltämättä kaikin puolin laadukasta. Myönnän, että joiltain albumin lauluraidoilta olisin toivonut hieman enemmän ponnekkuutta ja vahvempaa melodian hallintaa, mutta kyllä ne toki nykyiselläänkin riittävät yhtyeelle, joka kuvasi syntymämyyttiään sanoilla “…koronaprojektista ihan oikeaksi bändiksi kehittynyt…”.

Albumi alkaa vauhdikkaalla, hienosti torvi-instrumentteja hyödyntävällä Love Supply -kappaleella, mutta levy pääsee kunnolla vauhtiin vasta kappaleen Meet The Brief -myötä, jonka rouheat kitarasoundit rakentavat mielekkään melodiamaailman. Kappaleen lauluraita on albumin parhaasta päästä, ja se on myös lyyrisesti onnistunut, hyödyntäen työelämän sanastoa (“meet the brief“) kuvatakseen interpersonaalisten suhteiden dynamiikoita. Kappaleen moniääninen lauluraita on mukavaa kuunneltavaa, ja loppupäästä löytyy erinomaista kitararevittelyäkin. Biisissä voi myös kuulla levyn kappaleiden miksauksen korkean laadun – debyyttialbumiksi kaikki kuulostaa onnistuneesti selkeältä ja tarpeeksi hyvin kuuluvalta, eli miksaajalle iso arvostus.

Meet The Brief -kappaletta seuraa yhtälailla albumin parhaimmistoa edustava Small Mercies, jonka kitaransoitto on äärimmäisen tunnelmallista ja miellyttävää kuunneltavaa. Lauluraidan hellä efektointi yhdistyy tilan täyttävään, herkkään kitaraan, ja kuulijana tuntuu siltä, kuin levitoisin. Kappaleen instrumenttivalinnoissa on tehty kattavasti fiksuja valintoja, ja levyllä aiemmin kuullut rock-rummut vaihtuvat rauhallisempiin, jopa heimomusiikkimaisilta kuulostaviin pehmeisiin rumpuihin, jotka rakentavat yhdessä kappaleessa kuultavan jousi-instrumentaation kanssa aidosti tunteellista kuulokuvaa. Helposti huomaamatta jäävä, mutta sitäkin kriittisempi osa kappaleen soundia on sen bassolinja, joka on miksattu aivan täydellisesti. Miksauksessa on onnistuttu saavuttamaan optimaalinen tasapaino: bassonuotit kuulee, jos niitä pysähtyy tarkoituksellisesti kuulostelemaan, mutta ne toisaalta myös sulavat mukaan osaksi kappaleen laajempaa taajuuskarttaa, ja täyttävät alataajuudet häkellyttävän pehmeästi. Kappale on todellinen onnistuminen koko bändin jäsenistöltä, äänittäjiltä ja miksaajilta.

Lopuksi tahdon kiinnittää huomion albumin päätöskappaleeseen, jonka nimi on Capsize. Tämä täydentää albumin parhaimmistokappaleiden kolmikon energisyydellään ja loistavalla rumpuraidallaan sekä hienosti lauletuilla sanoilla. Kappale on jälleen esimerkki albumin osaavasta tuottamisesta, ja miksaus on myös hienosti kohdallaan. Biisissä on kuultavissa jonkinlainen uhmakkaan toiveikas energia, joka toimii näppärästi albumin päättäjänä.

Tender Lakesin Nocturnals-albumi on vahva alku bänditaipaleelle, joka toivottavasti poikii tulevaisuudessa jatkoalbuminkin. Kuuntelemaan sen pääsette tästä:

Tender Lakes on myös mahdollista nähdä livenä näillä tulevilla keikoilla:

21.11. Tampere, Tampere-talon Aulaklubi

25.11. Lievestuore, yksityistilaisuus

1.12. Turku, Pikku-Torre

Uraaniputki – Harmaa

Blogissani ennenkin vieraillut Uraaniputki on julkaissut uuden Harmaa-nimisen singlen. Biisi eroaa soundiltaan heiltä aiemmin kuulemistani kappaleista. Lauluraita on laulettu korkealta, ja instrumentaatio on leikkimielisen viekasta tavalla, jota on hankala selittää tekstimuodossa. Kappaleessa on yksinkertaisesti mukava, letkeä groove. Tämä biisi olisi täydellinen soundtrack hiljaiselle korkeassa kerroksessa sijaitsevassa kerrostaloyksiössä vietetylle 2000-luvun alun päivälle. Aurinko paistaa kirkkaana sälekaihtimien raoista, ja sen valokiilassa leijuu hiljalleen pölyä. Parantelet keskikokoista krapulaa katsoen Madventures-uusintaa telkkarista jo hieman väljähtäneen kokiksen ja 75-prosenttisesti syödyn kebabannoksen makoillessa levollisesti olohuoneen lasisella sohvapöydällä. Olo voisi fyysisesti olla parempikin, mutta henkisesti se on jopa… kohtuullinen. Olemisen keveys ei ole sietämätöntä, vaan tänään se on kerrankin siedettävää.

Erittäin kuuntelukelpoinen biisi, joka jostain syystä herätti mielessäni harvinaisen selkeän mielikuvan ajoista menneistä. Kappaletta pääset itse testaamaan tästä:

Uraaniputkella on myös joulukuussa keikkakin:

16.12. – 45 Special, Oulu (Saa Kiljua + Kolaus)

Liisa Akimof – Esim. matalapaine

Myönnän, että kun sain viestintätoimiston promomeilin tästä Liisa Akimofin biisistä otsikolla “Liisa Akimofin uusi kappale on jännityskertomus wannabe-vesijuoksijasta”, ensireaktio oli kutakuinkin “Jengil vissiin ideat loppu pahemman kerran.” Päätin kuitenkin kuunnella kappaleen, ja sitä kuunnellessani asenteeni muuttui – eivätkö juuri tällaiset omalaatuiset aihevalinnat ole sitä, mikä taiteessa erottuu edukseen? Maailmassa on lukematon määrä rakkauslauluja ja vihalaulujakin, mutta ei todennäköisesti kovinkaan montaa biisiä vesijuoksusta. Minulle lähetetään valtavasti esimerkiksi indierockia, ja vaikka kitaratonet ja sointukulut vaihtelevatkin, niin aiheethan kappaleissa ovat yleensä aika samanlaista tavaraa, jonkinlaista epämääräistä karille menneissä rakkaussuhteissa vellomista ja yleistä asenteellisesti flegmaattista angstin purkua. Ei siinä mitään väärää ole, mutta jumalauta sitä tehdään tässä maassa paljon!

Noh, either way, tämä Akimofin biisi on jotakin erilaista. Voin myös paljastaa, että kappaleessa mainittu vesijuoksu on lähinnä narratiivinen työkalu, jonka avulla Akimof edistää kappaleen todellista temaattisesti laajempaa sanomaa, jonka ydin on tämä: Ihmisten tekoja motivoivat useimmiten hyvät aikeet, mutta tekojen toteuttamisen tielle sattuu vaan välillä yksinkertaisesti ilmestymään, kuten Akimof sen laulaa, “asioita”, ja alun perin vahvalla motivaatiolla tekemään lähdetty asia jääkin tekemättä. Mutta aikeet oli ainakin hyvät!

Tyylin puolesta kuvailisin kappaletta pitkälti syntikkapopiksi. Biisiin on värvätty vaikuttava soittajapaletti, ja mukana on tuottajan ja basistin roolissa Mikko Siltanen (Amuri, Rock Siltanen Group), miksaajan ja kitaristin roolissa Pekka Tuomi (mm. Litku Klemetti), rummuissa Sebastian Krühn (Laura Moisio, Samanna) ja kosketinsoittajana toimii Antti Vuorenmaa (Lyyti, Tiisu). Biisin äänityksestä vastasi Manu Liira Sirhill Audiolta ja julkaisijana toimii Huopalahden huvitus.

Kappale on energialtaan humoristinen ja positiivinen. Kappaleesta huokuu ymmärrys siitä, että ei kaikkea maailmankaikkeudesta löytyvää tarvitse ottaa niin tosissaan. Akimofin vahva, selkeä lausunta yhdistyy teräviin syntikkariffeihin ja näpäkkään rytmikitaraan luoden kappaleeseen vahvan rytmin, eikä Akimofin kehittynyt kielenhallinta tule yllätyksenä, sillä onhan hän julkaissut menestynyttä musiikkia jo 80-luvulla, josta tunnettuna esimerkkinä toimii esimerkiksi tämä Tavaramarkkinat-yhtyeen kappale.

Rumpujen puolesta kappale on suhteellisen suoraviivainen, mutta rumpujen äänenväri on sovitettu loistavasti kappaleen genreen ja laajempaan soundiin. Lyriikat eivät oikeastaan tarvitse kovinkaan yksityiskohtaista purkua, ja ne aukeavat muutenkin paremmin, jos kappaleen kuuntelee itse. Suosikkilyriikkani mainitsen kuitenkin silti, koska se on harvinaisen osuva: “En sitten mennytkään savirappaamaan / En sitten mennytkään… / Töiden jälkeen vaan / Rupesin juomaan kaljaa“. Akimofin ilmaisuvoimainen ääni ja hänen vahva ymmärryksensä laulullisen kielenkäytön pienistäkin nyansseista luo tästä kappaleesta erään uniikeimmista ja vahvimman taiteellisen vision omaavista biiseistä, joita olen kuullut koko vuonna. Eikä siinä edes käyty vesijuoksemassa!

Perjantaita piristävän kappaleen pääset kuuntelemaan tästä:

Tässä kaikki tänään, nyt harpon kuuntelemaan uutta Rick Rossin ja Meek Millin yhteisalbumia: