Chicagon räpskenen uudemman sukupolven parhaimmistoa edustava Mick Jenkins aloittaa tuoreen vuosikymmenen hieman kädenlämpöisesti uudella seitsemän kappaleen projektillaan. The Circus-projektin ensimmäinen kappale Same Ol on melko mitäänsanomattoman trap-instrumentaalin päälle räpättyä peruslyriikkaa. Projekti lähteekin kunnolla käyntiin vasta seuraavalla Carefree-biisillä. Kappale on taattua Mick Jenkins-laatua, eli erinomaisen akustisia instrumentteja hyödyntävän ja uniikin instrumentaalin päälle räpättyä lyriikkaa yhteiskunnallisista ongelmista.
Kappaleen lyriikat kertovat rennosta illanvietosta, jonka tulevat pilaamaan poliisit. Yksi Mick Jenkinsin parhaita taitoja onkin rasismin tiivistäminen yksinkertaisiin, mutta sitäkin osuvempiin lyriikoihin:
If you living carefree then you probably don’t look like us
Projekti jatkuu kappaleella The Light, jolla on mukana J. Colen Dreamville-levy-yhtiöltäkin tuttu EARTHGANG-rapduo. Kappaleen tausta on rauhallinen ja tasaisesti soljuva piano yhdistettynä hitaisiin rumpuihin. Kappaleella loistaa varsinkin EARTHGANG, jonka rento laulu tekee kappaleen kertosäkeestä sen helposti parhaimman kohdan. Kaikki kolme räppäriä suoriutuvat kuitenkin kappaleella hyvin, ja jokainen säkeistö on toimiva.
Seuraavana on vuorossa kappale nimeltä Flaunt, jolla Jenkins puhuu ystäviensä aiheuttamasta joukkopaineesta, joka painostaa häntä rehvastelemaan rahallaan ja näyttämään varakkuuttaan ulospäin. Kappale on albumin heikommasta päästä, ja lyyrisesti hyvin yksitoikkoinen. Kappaleen instrumentaali on sen paras osa. Hyvin rauhallinen ja minimalistinen biitti antaisi tilaa paremmillekin riimeille, mutta kappale jätti ainakin allekirjoittaneen lähinnä kylmäksi.
Laatu nousee kuitenkin takaisin odotetulle tasolle seuraavalla kappaleella. The Fit on nopeiden arppegio-tyylisten äänten takia pyörivältä ja vetiseltä tuntuvan trap-biitin päälle ladottua lyriikkaa, jossa kritisoidaan ihmisiä, jotka rakentavat koko persoonallisuutensa vaatetrendien seuraamiselle ja muilta näyttämiselle. Kappaleella Jenkins näyttää vahvat lyyriset kykynsä yhdessä tiukassa säkeistössä, jonka kohokohta olivat itselleni seuraavat lyriikat:
I respect the lighter flexin’, fuck a hypebeast
Niggas character so often they come typecast, hm
Eddie Murphy, I ain’t really lacking no character
Don’t try to compare us, apparent we lackin’ in parallel, huh
I’m Convinced-kappaleella Jenkins puhuu ympärillään olevista ihmisistä, ja siitä mitä hän odottaa heiltä. Hän puhuu tavastaan sanoa asiat niinkuin ne ovat, ja niistä reaktioista mitä se aiheuttaa hänen ympärillään olevissa ihmisissä, eli piiloutumisesta, kuten hän tiivistää seuraavilla lyriikoilla:
When it’s time to really speak up, niggas love to tuck their tails
Niggas love to duck that smoke, y’all know exactly how I feel
Kappale on melko tasapaksua tavaraa, ja tuntuu ainakin itselleni filleriltä, mille ei ole varaa seitsemän kappaleen projektilla.
Projektin päättää Different Scales-kappale. Lopetus on onneksi vahva, sillä kappale on projektin kolmanneksi paras. Kappaleella Jenkins saarnaa aktiivisen tekemisen tärkeydestä; laakereilleen ei saa jäädä, töitä pitää tehdä, ja tilaisuuksiin tarttua. Lyyrisesti kappale on erinomainen, ja näyttää vilahduksia Jenkinsin korkeasta lyyrisestä potentiaalista. Itselleni kolahti eniten ensimmäisen säkeistön toinen puolisko:
You for the ‘Gram, we weighing this shit on different scales
No picket fence, I know we grew up on different streets
It woke me up, I know it’s way more niggas counting sheep
Bouncing checks, tryna slide off the counterfeit
They hella foul, niggas out here playing county ball
Still bounty Saul, shame they’ll never win a Golden Globe
Some niggas only taking naps, some niggas comatose
You get ’em fired, you dinf out some niggas Omaros-
Mick Jenkins osoittaa omaavansa edelleen kyvyn terävään ja sujuvaan lyriikkaan, mutta myös hairahtuu polulta muutamilla heikommilla kappaleilla. Suosikkibiisini projektilta oli Carefree. The Circus on lyhyeksi projektiksi pääasiassa toimiva, ja saakin arvosanaksi
7.
