Vaikka joulukuu koputtaa jo ovella, arvioin tänään albumin, joka kuulostaa todella kesäiseltä.

Keeno on Hospital Recordsille sen siskolevy-yhtiö Med Schoolin lopettamisen jälkeen siirtynyt drum and bass-tuottaja, joka tunnetaan erityisesti elokuvallisesta ja tunteellisesta sävellystyylistään. Uudella I Live, I Learn-albumillaan Keeno jatkaa terävien sävellystaitojensa esittelyä.

Olen itse nauttinut Keenon aikaisemmistakin albumeista, joten sukelsin tähän albumiin sisään melko korkein odotuksin. Voin sanoa, että albumi ei todellakaan pettänyt.

Albumin alkaa nimikkobiisillä I Live, I Learn. Pehmeä piano ja jousisektio yhdistyvät sulaviin rumpuihin ja voimakkaaseen vokaalisuoritukseen. Ainoa ongelmani biisin suhteen on vokaalien miksaus, ne kuulostavat ajoittain irrallisilta muuhun instrumentaatioon suhteutettuna.

Seuraavaksi tuleekin suosikkikappaleeni koko albumilta, Severn Summers. Mainitsin albumin aiemmin tuntuvan kesäalbumilta, ja tämä kappale on totisesti suurimpia syitä tuon hypoteesini muodostamiselle. Sielukas kitara, mukaansatempaavat ongelmattomasti rullaavat rummut, tunnelmallinen piano ja pienet laulunsirpaleet taustalla muodostavat helvetin kauniin ja iloisen biisin. Tämä biisi sopii täydellisesti soundtrackiksi kesäloman ensimmäiselle päivälle. Työt on tehty, kalja on kylmää ja grilli kuumana. Istut kavereiden kanssa terassillasi ja elämä sekä aurinko vaan hymyilevät menemään.

Seuraava huomionarvoinen kappale on Antiphony, erittäin elokuvallinen ja minimalistinen kappale. Tämä jos mikä toimisi soundtrackissa, itse visualisoin jonkinlaisen draamaelokuvan, jossa toinen parisuhteen jäsenistä käy läpi parisuhteen toisen jäsenen tavaroita, koska hän epäilee tämän pettävän. Tunnelma on sekä melankolinen että toiveikas samaan aikaan, mitään pahaa ei ole vielä tapahtunut, mutta suhteelta saattaa pudota pohja hetkenä minä hyvänsä. Todella tunteita herättävä biisi.

Seuraava suosikkini albumin kappaleista on Oracle. Tämän kappaleen kyky muuttaa tunne musiikiksi on todella vahva. Englanniksi kuvailisin kappaleen tunnelmaa sanalla mellow, en keksi suomenkielistä vastinetta sanalle, joka kuvaa rauhallisuutta, mutta jossa on mukana myös hipaus surullisuuden implikaatiota. Tämän kappaleen tahtiin kelpaa esimerkiksi tuijottaa hiljaa ulos ikkunasta harmaaseen, sateiseen säähän. Teit juuri elämässäsi jonkin päätöksen, joka oli vaikea tehdä, mutta pakollinen. Nyt prosessoit ajatuksiasi tämän biisin ja ikkunaan ropisevien sadepisaroiden tahtiin.

Albumin viimeinen kappale, ja myös viimeinen kappale, johon haluan kiinnittää erityistä huomiota, on nimeltään The So-Called Impossible. Ennen kuin sanon sanaakaan kappaleen äänimaailmasta, haluan kehua biisin nimeä, sillä se on yksi parhaista nimistä kappaleelle, mitä olen ikinä nähnyt. Niin pieneen määrään sanoja liittyy niin valtava määrä merkityksiä ja mielikuvia. Parasta on vielä se, että kappaleen tuotanto ja tyyli eivät todellakaan petä. Kappaleen jousi-instrumentaatio sopii täydellisesti sen toivoa herättävään nimeen, ja tuloksena on kiistämättömän toimiva nimen ja soundin fuusio. Nyt on synergiaedut tulilla!

Tämä vuosi on ollut suurelta osin suoraan sanottuna perseestä. Vaikka olenkin kokenut omassa elämässäni enemmän positiivisia asioita kuin negatiivisia tänä vuonna, niiden suhde on ollut tänä vuonna paljon huonompi kuin lähes minään muuna vuonna elämässäni. Olen erittäin etuoikeutetussa asemassa, olen valtion tukema yliopisto-opiskelija, ja pystyin vielä pakenemaan itsemurhayksiössä tehtäviä etäkoulutöitänikin vanhempieni luokse, jotta saisin edes jonkinlaista päivittäistä ihmiskontaktia.

Korona-aika ei kuitenkaan varmasti ole näin helppoa kovinkaan monelle ihmiselle. Siksi tämä biisi sopii juuri tähän aikaan – tarvitsemme toivoa. Oman vuoteni vittumaisin tapahtuma oli vain olkaluuni murtaminen, enkä osaa edes kuvitella, miten pahalta tuntuisi esimerkiksi menettää läheinen ihminen koronaviruksen takia, tai tulla yhtäkkiä tiputetuksi työttömäksi nousujohteisesta uraputkesta viruksen johdosta.

Tämä albumi tarjoaa edes pienen hetken rauhaa, aikaa fiilistellä kaunista musiikkia paskana aikana. Siksi se saakin arvosanaksi

8.