Modernin jenkkiräpin suosituimmasta kärkikolmikosta ensimmäinen on vihdoin pudottanut uuden albuminsa. Draken Certified Lover Boyta ja Kendrickin huhuttua albumia odotellessamme ehdimme hyvin pureutua Dreamville-pomon uusimpaan tuotokseen.
En ole J. Cole -fani. Räpin kärkikolmikosta hän on helposti vähiten suosikkini. Sitä ei voi kuitenkaan kieltää kukaan, etteikö mies osaisi halutessaan räpätä, ja erittäin kovan tason räppiä Off-Seasonilla kuulemmekin.
Albumi lähtee käyntiin vakuuttavasti kappaleella 9 5 . s o u t h. Ainakin oma korvani sanoo kappaleen sämpläävän JAY-Z:n U Don’t Know -biisiä legendaariselta vuoden 2001 albumilta The Blueprint. Tämä biisi on temaattisesti aika perustason kerskailua ja flexailua, mutta mukaan mahtuu ihan hauskoja riimejä kuten “Could put a M on your head, you Luigi brother now”. Kappaleen toinen sämple, Lil Jonin & The East Side Boyzin Put Yo Hood Up tuo kappaleeseen toimivaa aggressiivisuutta. Ihan vahva albumin aloitus.
Seuraavaksi mainitsen yhden suosikkibiiseistäni albumilta, kolmannen raidan eli kappaleen m y . l i f e, jossa ovat mukana myös 21 Savage ja Morray. Tämä on vaan helvetin kovaa räppiä. Sielukkaat biitit ovat aina mieleeni, ja 21 Savagen ja J. Colen kombo toimii taas kerran erinomaisesti. Viimeksihän kaksikon yhteistyöstä tuli oikea hitti 21 Savagen vuoden 2018 kappaleella a lot. Näiden kahden artistin fuusiohan on sellainen, jonka ei ehkä heti uskoisi toimivan, mutta 21 on taktisesti pivotoinut synkästä tyylistään josta tuli tunnetuksi vuonna 2015, ja yhteistyö toimii hienosti.
Haluan nostaa esiin myös kahdeksannen kappaleen, l e t . g o . m y . h a n d, jolla vierailevet Dreamvillen omat 6LACK ja Bas. Lähtökohdat mille vain biisille ovat jo silmissäni vahvat, jos mukana on 6LACK, ja tämä biisi ei ole poikkeus. Mielenkiintoinen instrumentaatio varsinkin torvien kohdalta yhdistyy hieman rauhallisempiin räppeihin ja kauniisiin lauluosuuksiin. Kappale on erittäin tunnelmallinen ja nostaa esiin jokaisen artistin vahvuuksia. Erittäin kova.
Nyt on sen aika: suosikkibiisini albumilta, kymmenennen raidan t h e . c l i m b . b a c k (jumalauta näiden biisinimien muotoilun kanssa nyt, eikö se yksinkertainen “ensimmäinen kirjain isolla ja kaikki kirjaimet yhteen” kelpaa enää? et ole uniikki). Tästä biisistä ei löydy vain albumin paras biitti, vaan yksi parhaita biittejä koko vuodelta. Yllättävän yksinkertainen instrumentaali tuntuu jopa unenomaiselta, fantasiamaiselta. Vokaalisämple kantaa koko kappaletta, ja taustan kirkkaat, tuulikellomaiset äänet tuovat biittiin lähes satumaisen tunnelman. Päälle Cole latoo sen tason räpit että oksat helvettiin, flow vaihtuu sujuvasti hitaammasta nopeaan ja takaisin, eikä biitin päältä eksytä missään vaiheessa. Lyyrisesti tarina on surullinen ja realistinen kertomus elämästä “kulmilla” Jenkkilässä. Kappaleesta tekee erinomaisen se, että biitin vokaalisämple tukee kappaleen lyyristä sisältöä niin täydellisesti. Tällaisista kappaleista artistit muistetaan. Näihin ei törmää usein, mutta se tuntuu taianomaiselta, kun sellainen vihdoin tulee vastaan.
Viimeinen biisi, jolle annan aikaa parrasvaloissa, on albumin lopetus, h u n g e r . o n . h i l l s i d e. Kappaleella on taas mukana myös Bas. Jousi-instrumentteja hyödyntävä minimalistinen biitti toimii alustana Colen inspiroiville lyriikoille. Kappale on motivoiva tilitys, jossa kaikki päästetään katarsiksena ulos ennen albumin loppua. Basin rauhoittava laulu toimii hyvänä vastapainona Colen aggressiolle ja angstille. Cole kuulostaa siltä kuin eräänlainen taakka olisi lähtenyt hänen hartioiltaan, ja ehkä näin onkin. Hänen kuuluisuusluokkansa räppärillä kun on kuitenkin sen kokoinen fanilauma, että paine pudottaa uutta musiikkia on varmasti uskomattoman suuri.
J. Cole julkaisi lyhyen dokumenttielokuvan tämän albumin teosta, jossa hän selosti prosessiaan jolla yritti saada takaisin räppäämiseen ja kirjoittamiseen vaadittavaa motivaatiota. Räppien taso on albumilla sen verran korkea, että prosessi selkeästi toimi. Oli varmasti tyydyttävää saada albumin teko niin sanotusti “pois alta”, sillä käytännössä heti albumin julkaistuaan mies lähti Afrikkaan pelaamaan Basketball Africa Leaguessa, BAL:issa.
The Off-Seasonilla J. Cole muistuttaa fanejaan siitä, että hän ei ole kadonnut mihinkään, mutta korkeatasoisen taiteen luominen ei myöskään ole helppoa – se vaatii aikaa ja vaivaa. Albumin räppääminen on laadukasta, eivätkä itse lyriikatkaan sinänsä huonoja ole. Instrumentaatio on erinomaista. En sanoisi albumilla olevan yhtäkään suoranaisesti huonoa biisiä, mutta osa kappaleista on hieman keskinkertaisia ja helposti unohtuvia. Siitä huolimatta J. Cole pudotti yksinkertaisesti hyvän räp-albumin. Albumilla ei tehdä ihmeitä, mutta eipä niitä tarvitse aina pyrkiä tekemäänkään. Siksi J. Cole saakin arvosanaksi
8.
