Kylppäriremppa ja koronaviruksen uhka ovat ajaneet tämän musiikkikriitikon mökille evakkoon, mutta onneksi blogiin kirjoittelu onnistuu täältäkin läppärin ja mobiilinetin avulla. Tänään arviossa on levy, joka ilmestyi jo maaliskuussa, mutta jonka itse kuuntelin kunnolla vasta muutama viikko sitten. Onneksi kuuntelinkin.
Kaikki vähänkään vannoutuneemmat musiikinkuuntelijat tietävät sen harvinaisen tunteen, kun löydät jotakin musiikillisesti täysin uutta, ja se kuulostaa kaiken lisäksi vielä hyvältäkin. Niin ei itselleni käy kuin keskimäärin kerran tai kaksi vuosittain, mutta kun niin käy, tunne on mahtava. Ja nyt niin on taas käynyt.
Detroitista kotoisin oleva Bruiser Wolf on osa Danny Brownin Bruiser Brigade-levy-yhtiötä, ja Dope Game Stupid on hänen debyyttialbuminsa. Levy aukesi itselleni kunnolla vasta toisella kunnon kuuntelulla, koska Wolfilla on niin omintakeinen tapa räpätä. On virkistävää kuunnella artistia, joka raivaa itselleen genressään täysin omaa tietään.
Levyn musiikillinen tuotanto on erittäin laadukasta ja sopii temaattisesti ja tunnelmallisesti Wolfin lyriikoihin. Hänen lyriikkansa ja hänen tapansa lausua ne ovat kuitenkin selkeästi levyn kiiltävä tähti. Listaan alas suosikkilyriikoitani useimmista albumin kappaleista valaistakseni hänen ajattelutapaansa ja huumorintajuansa, sillä se kolahti itselleni täysin.
Kappale: Thank God
“Married to the game, it was an arranged marriage”
“They was talking money, I needed a translator”
Kappale: Use Me (I’m Dope)
“They was laughing, LMAO”
“It was a miracle how I whipped it like mayo”
“I gave her the Johnson 2 times, like baby powder”
Kappale: Dope Game $tupid
“She’s a freak, she let me beat, instrumental”
“I make plays with Rent, that’s a musical”
Kappale: Freak Accident
“It’s a boy in a balloon, it’s a gender reveal”
“I’m here for the commas, periods, semicolon”
“My clothes is 55 in Roman numerals, that’s LV”
“Your girl was in a coma, she was dying to get the dick, guess who was the organ donor”
“Hit your bitch by mistake, now that’s a freak accident”
Kappale: Whip Test
“My past like a blue check, it’s verified”
“After I bust I get the itis, her throat sick, laryngitis”
“I’m a Christian, like Dior”
“This for my niggas that’s in the slammer, for having pills like a bananner (A bananner?)”
“When you live in the streets you gotta eat with the fork in the road”
“I should start a keep-it-real-challenge on TikTok”
Kappale: Chess Move$
“I treat my dogs better than white people do theirs”
“My roof can’t do a sit-up, these hoes come outta nowhere like they hiccups”
“I play with the stick, violin”
“Sold more white lines than Adidas”
Kappale: I’m A Instrument
“I got my own sound, I’m an instrument”
Kappale: OT For A Day
“I got stripes like a zebra wearing Adidas”
“I’m flirting with a whore, wearing Dior, this a Christian mingle”
Kappale: Syndicate
“Money is my native tongue, Detroits native son, that’s faded and daily smoking blunts”
“I’m the one cause it’s 0 in front of me”
Dumppasin kasan suosikkilyriikoitani albumilta arvion alkuun, koska Bruiser Wolfin uniikkia huumorintajua ja tyyliä on mahdoton selittää ilman konkreettisia mainintoja lyriikoista. Lyriikoita kuitenkin täydentää vielä Wolfin uniikki tapa räpätä ne, ns. delivery, joka erottuu täysin kaikista kuulemistani räppäreistä. Parhaiten sitä kuvaisi ehkä yhdistelmäksi E-40:n ja Danny Brownin tyylejä, mutta tuokaan kuvaus ei tee täysin oikeutta Wolfin tyylille.
Mustalla huumorilla sävytetyt lyriikat lausutaan epätasaisesti. Biitin tahdissa kyllä, mutta samalla tanssien iskujen ja bar linejen väleissä ja niiden ympärillä. Mieleen tulee esimerkiksi The Streetsin tapa räpätä vuoden 2002 albumillaan Original Pirate Material, tai jotkin MF DOOMin (Rest In Peace) kappaleet.
Epätasainen tahti yksin ei kuitenkaan muodosta Wolfin tyyliä. Epätasaiseen tahtiin yhdistyy räppärin äänensävy ja äänen sointiväri, joka on useimmiten melko korkea, mutta samaan aikaan myös hieman karhea ja jopa lapsenomainen. Kun useimpien kappaleiden aiheena on huumeiden myyminen Detroitin karussa katukuvassa (Sold more white lines than Adidas), hullunkurinen räppityyli vain lisää lyriikoiden uhkaavuutta ja osuvuutta.
Bruiser Wolfin räppiääni ja flow luovat kuvan huumediileristä, joka on ollut alalla niin kauan, että on kokenut jo kaiken. Rautainen alan ammattilainen, jota ei enää hetkauta mikään, mitä kyseisessä bisneksessä saattaa tulla vastaan. Tämä vuosien kokemus taas on johtanut tiettyyn välinpitämättömyyteen, kykyyn olla välittämättä ja jatkaa oman polun tekemistä. Vaikka aihepiiri on synkkä, Bruiser Wolf ei koe tarvetta madaltaa ääntään ja räpätä ylimaskuliinisella tavalla, jonka yleensä yhdistämme huumeräppiin. Tämä kokemuksen tuoma itsevarmuus tekee Bruiser Wolfista itseasiassa yhden kaikkien aikojen pahaenteisimmältä kuulostavan räppärin. Miehen hullunkurinen tapa räpätä kertoo valtavasta itseluottamuksen määrästä, ja se sopii täydellisesti sekä tähän spesifiin räpin aihe-alagenreen, että Wolfin luoviin lyriikoihin.
Erinomaista on myös se, että Bruiser Wolf osaa hyödyntää intonaatiota ja paralingvistiikkaa räpissään. Yksinkertaisemmin sanottuna, hän osaa kommunikoida ja tuoda esille erilaisia tunnetiloja äänenkäyttönsä kautta. Tämä saattaa kuulostaa perustaidolta, mutta itse koen, että se on itseasiassa hieman katoamassa oleva osa räppiä. Räpätessään huumediilauksen mahdollisista seurauksista (This for my niggas that’s in the slammer, for having pills like a bananner (A bananner?)) Bruiser Wolf kuulostaa itsevarmalta, ja lyriikan lopussa olevan toisto-adlibin (A bananner?) aikana jopa leikkisältä. Toisaalta albumin lopetuskappaleessa, erittäin surullisessa ja sydäntäraastavassa Momma Was a Dopefiendissä lyriikat kuten I cried a thousand tears recording ya song oikeasti kuulostavatkin siltä, että räppäri oikeutetusti itki studiossa kirjoittaessaan ja räpätessään äitisuhteestaan, tai pikemminkin sen olemattomuudesta, huumeriippuvaiseen äitiinsä.
Albumi ei ole pelkkiä humoristisia versejä huumediilaamisen nuansseista, vaan se sisältää myös aidosti runollisia, nerokkaita ja tunteellisia huomioita elämästä Detroitin kadulla. Lyriikat kuten When you live in the streets you gotta eat with the fork in the road, tai verotuksesta kertova 50 Centin Many Men-interpolaatiokappale Middle Men ovat nerokkainta lyrisismiä, mitä olen kuullut pitkään aikaan. Toisaalta albumin huumoriakaan ei pidä todellakaan väheksyä. On uskomattoman vaikeaa kirjoittaa osuvia räp-lyriikoita, jotka saavat kuulijan oikeasti nauramaan, mutta toteamat kuten I should start a keep-it-real-challenge on TikTok, tai I’m flirting with a whore, wearing Dior, this a Christian mingle toivat ainakin itselleni leveän hymyn huulille.
Tälle albumille on hankala tehdä oikeutta kirjoituksen kautta, ja siksi kannustankin kaikkia kuuntelemaan sen itse. Se on yksi parhaista ja innovatiivisimmista räp-albumeista minkä olen kuullut pitkään aikaan, ja siksi se saakin arvosanaksi musiikkikriitikon “urani” ja myös tämän blogin ensimmäisen täyden kympin. Kyllä, tämä albumi on selkeä ja pyöreä, kiiltävä
10.
