Lunta alkaa pikkuhiljaa olemaan täällä Etelä-Suomessakin sen verran, että sitä pääsee taas kerran kasailemaan pinoihin. Itse pidän lumitöiden tekoa jopa jokseenkin terapeuttisena, on tyydyttävää nähdä omien kättensä jälki välittömästi. Myönnän toki, että minut on joskus univajeisena teininä herätetty seitsemän paikkeilla aamulla auttamaan lumitöissä, jotta äitini saisi ajettua autonsa pois parkkipaikaltamme, ja se ei ollut suosikkitapani aloittaa päivä. Silti, kolausprosessi on taloyhtiömme hieman ahtaalla pihalla kuin omanlaisensa Tetriksen muoto, jossa lumikasoille täytyy löytää sopivat paikat, ja itse olen sen verran intohimoinen Tetriksen näpyttelijä, että lumitöiden teko on ihan mukavaa hommaa.

Myönnän kuitenkin sen, etten pärjäisi lumitöissä ilman omaa dopingiani, metallimusiikkia. Minulla on aina lunta luodessani kuulokkeet korvissa, ja yleensä niissä pauhaa säröinen kitara. Listaankin tähän artikkeliin muutamia toimiviksi havaitsemiani levyjä, joita kuunnellessa lumityöt edistyvät napakalla tahdilla.

Slayer – God Hates Us All (2001)

Tämä vuoden 2001 WTC-iskujen päivänä julkaistu julma albumi on todellista lumipäivien Pervitiiniä, jota kuunnellessa tuntuu siltä, että voisi juosta vaikka seinästä läpi. Kun Disciple-kappaleen ensimmäiset tahdit rysähtävät käyntiin, on luvassa tiukka neljänkymmenen minuutin kuuri antiteismia, huumaavaa kitaramässäilyä ja peruskallion lailla tahdittavaa rummutusta. Kun riuhdot eläimellisesti massiivisen lumikolasi kanssa ja työnnät lumimassaa pitkin lähes itsesi pituisten lumikasojen reunoja, saatat hyvinkin alkaa tuntea itsesi yhteiskunnasta karkotetuksi äärettömän vahvaksi hylkiöksi, jonka ainoa elämäntehtävä on kylmäverisesti hävittää kaikki hyinen ja valkoinen massa taloyhtiön pihasta – ainakin tällainen vaikutus albumin Exile-kappaleella on itseeni. Kuunnellessasi Bloodline-kappaletta voit huutaa biisin lyriikoita sinua piirittäville verenhimoisesti tuijottaville lumikasoille:

I’ll kill you and your dreams tonight

Begin new life

Bleed your death upon me

Let your bloodline feed my youth

Ylläolevilla lyriikoilla varmistat, että viesti menee perille: Ei ole väliä miten paljon sitä lunta sataa, minä saatana hävitän sen kaiken!

Jos haluat vielä varmistaa, että pointti menee kaikille kulmakunnan kinoksille perille, voit rääkäistä Threshold-kappaleesta ilmoille seuraavat sanat:

Can’t stop the
Violence, I love it
No one’s immune to hate that flows from it
Infectious I feed on it
Every fucking endless day
You’re either on my side or else
You’re in my way

Pantera – Cowboys from Hell (1990)

Tämä groove metal -klassikko on ollut mukana useilla pahansuopaiseen puuterilumeen kohdistuneilla sotaretkilläni. Albumin aloituskaksikko Cowboys from Hell ja Primal Concrete Sledge asettavat seuraavan tunnin ajan jatkuvan tahdin, joka ei anna periksi. Tunnelma yltyy kuitenkin verenhimoiseen hurmokseen viimeistään kappaleella Domination. Kohdasta 3:50 alkavan, kappaleen loppuun asti jatkuvan tasaisen jyrkästi jytisevän lumenhävityssotakonemarssin jälkeen pihapiirissä ei ole enää yhtäkään läikkää, jossa olisi enemmän kuin puoli senttiä lunta. Tämä kappale on sodanjulistus kaikille maailman nietoksille:

Bring. It. Fucking. On.

Venom – Black Metal (1982)

Viimeisenä hiutaleidenhävittäjänämme toimii tämä kokonaisen metallin alagenren luonnin inspiroinut brittimetallialbumi. Tämä otetaan esille siinä vaiheessa, kun arsenaalin aiemmat aseet eivät tunnu tehoavan, ja nuoskanhävityssuoritukseen tarvitaan jo satanistisia rituaaliulvahduksia ja Gatoradea. Kun lumisade tuntuu vain yltyvän, ja joudut hakemaan taloyhtiön tarvikevajasta sen kaikista valtavimman, luonteeltaan osittain psykoottisen yönmustan lumikolan, joka on palvellut Antarktiksella ja Pohjois-Siperiassa ja hukuttaa katumuksensa raakaan viskiin, korvissa sopii samalla soida seuraavat sanat albumin nimikkokappaleelta:

Building up steam, nuclear screams
Warheads are ready to fight
Black leather hounds, faster than sound
Metal our purpose in life

Kyseessä ei ole enää mikään turha päämajan herrojen kokkelipäissään ja rahanhimoissaan suunnittelema aluekonflikti, nyt on kyse elämästä ja kuolemasta. Nyt on aika taistella viimeisillä voimillasi oikeudestasi lähteä asunnostasi ilman, että talvikenkiesi päälle asetellut farkunlahkeesi kastuvat ulos astellessasi viidentoista sentin lumikerrokseen. Tämän taistelun lopputulos ratkaisee sen, tarttuuko kengänpohjiisi sisään tullessasi lunta, johon astut viiden minuutin päästä ilman kenkiä syväjäädyttäen sukkasi loppuillaksi ja aiheuttaen lähes defibrillaattorimaisen shokin koko ruhoosi, jonka johdosta läikytät rommikaakaotasi laminaatille.

Kun Don’t Burn The Witch -kappaleen alkuriffi alkaa soimaan kuulokkeissasi, tiedät, että armon hetki on jo mennyt – nyt on aika tappaa kaikki (lumi pihalta)!

Loppusanat

Lumi, kuten tulikin, on hyvä renki ja huono isäntä. Se mahdollistaa iloisten punaposkisten lasten kikatuksen pulkkamäessä, parrakkaiden perheenisien urheilusuoritukset murtomaaladuilla ja tuhansien kännisten parikymppisten koheltamisen laskettelurinteissä. Lumi ei kuitenkaan kuulu koteihimme saati pihoihimme, ja sitä vastaan taisteleminen vaatii arsenaalimme raskaimmat musiikilliset aseet.

Toivotan kaikille pihalleen urheasti lumenvastaiseen sotaan lähtijöille onnea, sydänkohtaukset estäviä hengähdystaukoja, ja taistelunjälkeisiä lämpimiä glögikupposia. GODSPEED, YOU MAGNIFICENT BASTARDS!