Tämän perjantain pyrähdyksessä on tarjolla sinkku helsinkiläiseltä Pelko-nimiseltä yhtyeeltä, joka kuvailee omaa soundiaan “traumarockiksi”. Biisin lyriikoita kuunnellessani pidän kuvausta kieltämättä sopivana, ja bändin nimikin herättää pikemminkin masennusta kuin toivoa. Kaikesta tästä melankoliasta huolimatta Vuorten taa (ystävät painajaisten) onnistuu kuitenkin kappaleena tarttumaan kuulijaan, ja vaikka lyriikoiden aihepiiri onkin melko synkkä, toivo ei kuitenkaan tunnu täysin menetetyltä. Biisin kertosäkeistö on aivan loistava, ja ajaa haluani soittaa tätä kappaletta loopilla.
Myönnän, että itse säkeistöt eivät ole välttämättä sitä kaikista kiinnostavinta kamaa, mutta niissä ainakin rakennetaan onnistuneesti kertosäkeen lyyriset perustukset. Yhtyeen instrumentaatiossa ei siis ole mitään vikaa, mutta kertosäkeistö on niin koukuttava, että tuntuu siltä, että tavallisten säkeistöjen aikana haluaisi vain päästä jo takaisin kertosäkeistöön. Tämähän on tavallaan hyväkin ongelma, ja merkki erittäin onnistuneesta kertosäkeistöstä. Parhaat kappaleet onnistuvat toki luomaan sekä perussäkeistöistä että kertosäkeistöistä molemmista omilla tavoillaan kiintoisia kuunneltavia, ja sen takia ne juuri ovatkin loistavia kappaleita. Yksi itseäni eniten ärsyttävistä ilmiöistä on se, kun jossain kappaleessa on aivan timanttinen kertosäkeistö, mutta kaikki kertosäkeistöjen välissä on sietämättömän tylsää. Pelko-yhtye ei onneksi kompastu tähän perisyntiin, vaan on onnistunut tekemään perussäkeistöistään vähintäänkin miellyttäviä, vaikkei välttämättä erityisen jännittäviä. Annan kuitenkin bonuspisteet siitä, että kappaleen loppupuolella biisiin on mahdutettu jopa lyhyt ja onnistunut bridge, sävellyselementti, joka tuntuu olevan kuolemassa musiikin laajemmissa trendeissä. Bridgejä kannatan vakaasti.
Kappaleen instrumentaatio on toimivaa rummuista kitaraan ja etenkin bassoon, joka on miksattu omaan korvaani mukavasti istuvalla, aidosti kuuluvalla tavalla. Bändin vokalistin ääni sopii jotenkin täydellisesti biisin tunnelmaan ja aihepiiriin, ja loistaa varsinkin kertosäkeistössä. Solisti onnistuu kävelemään nuoralla hieman pelokkaan ja epävarman kokijan ja kertosäkeistöissä sisuuntuneen päähenkilön positioiden välillä. Myös taustalaulu on onnistunutta, ja solisti-basisti Saara Kemppaisen sekä kitaristi-solisti Niilo Tenkasen äänet sulautuvat yhteen kauniiksi massaksi. Osaavaa miksausta ja toki lauluakin. Rumpujen osalta varsinkin symbaalityö kuulostaa hyvältä, ja hillitty ja harkittu kosketinsoitto lisää sopivaa kimallusta paikkoihin, joissa sitä tarvitaan.
Suosittelen tätä kappaletta vahvasti, kertosäkeen melodia ja harmonia sekä instrumentaation intensiivisyyden vahva, osaava dynaamisuus tekee tästä singlestä koukuttavan kuuntelukokemuksen.
Pelko soittaa aiemmin tässä blogissa arvioimani Musta Valo-yhtyeen kanssa keikan Helsingissä 19.5.
Yhtiömme kiittää, kuittaa, ja saattaa jopa sihauttaa tänään auki saunaoluen – tai kaksi.
Rock’n’roll!
