Tänään on luvassa Tumpin musablogin ensimmäinen folk-julkaisusta kirjoitettu arvio. Parempaa Aikaa on tamperelaisen folk-joukkion debyyttialbumi, joka äänitettiin Sävin kyläkoulun liikuntasalissa kolmen päivän aikana liveottoina kelanauhalle – luvassa siis rustiikkista ääniestetiikkaa. Aikamoista masokismiahan tuo kelanauhojen kanssa kikkailu nykyaikana on, respectiä bändille sinnikkyydestä.

Albumi alkaa maailman käsittämättömän kauneuden monipuolisuutta observoivalla kappaleella Singaporen kuu, joka on suhteellisen rennolla temmolla eteenpäin suhiseva fiilistelybiisi. Kappaleessa edukseen erottuvat erityisesti jousi-instrumentit ja hellävarainen kitara. Rummut on onnistuttu miksaamaan liveäänityksessä juuri sopivasti, tavalla, joka antaa niiden erottua, muttei kuitenkaan anna niiden jyrätä muita instrumentteja alleen.

Teos jatkuu kappaleella Katajalaulu, jossa on tietynlainen puunhalaajahippitunnelma, johon on mahdoton olla samaistumatta varsinkaan loistavasti sävelletyn instrumentaation kiistämättömän optimismin myötä. Myös solisti Jyri Rosendahlin, eli Folkjykän, lempeä äänisuoritus ja vahva ilmaisu etenkin kertosäkeessä on toimivaa. Lyriikoiden puolesta samaistun kappaleen viestiin vahvasti:

Ja nää laulut kertoo kaikista meistä
Maailman murjomista perkeleistä
Joille viisari on vihollinen
Kiusaus aina kiitollinen
Ja sanonpa vaan
Et kyllä ne kortit sitten joskus katsotaan
Kun pohditaan et kuka mahtoikaan
Olla onnellinen

Itse paahdan tässä saatanan oravanpyörässä täysin tarpeettomalla tahdilla, enkä ajoittain pysty edes mentaalisesti pysähtymään, vaikka haluaisinkin. Olen onnellinen silloin, kun ei tarvitse tehdä työtä, tai silloin, kun työ on tehty valmiiksi. Tähän yhtälöön onkin hieman hankala sovittaa sitä, että nyky-yhteiskunnan sietämättömän hektinen tahti yrittää asettaa ihmisen positioon, jossa työnteko veisi yhä enemmän aikaa elämästä. Viisari todella on viholliseni.

Levyn kolmas kappale on nimeltään Maailman tapa, ja sen lohduttava viesti on mielestäni tarpeellista kuultavaa juuri oman sukupolveni nuorille, jotka ottavat liian tosissaan työnantajien epärealistiset vaatimukset, joita he esittävät paskapalkkaa nostaville kiiltosilmäisille ihmisen taimille.

Kun sä et koskaan ole yksin, tiedäthän sen?
Et vaikka joskus roiskuisi rapa
Ei tässä leikissä pärjätä katkeroituen
Kaikki järjestyy kyllä
Se on maailman tapa

Myönnän, että olen melko nuoresta iästäni huolimatta ehkä jo itse hieman katkeroitunut tietyissä asioissa, ja yritänkin ottaa kertosäkeen sanomasta oppia. Kappaleen neuvosta on helppo ottaa vaari, kun se toimitetaan niin kauniin, saumattomasti yhteen hiileen puhaltavan instrumentaation kautta. Kappaleessa erottuvat erityisen hienoina elementteinä varsinkin taustalaulu, jousi-instrumentaatio ja kitara.

Levyn puoliväli saapuu kappaleella Lentäjä. Tämä lyriikoiltaan suhteellisen abstrakti ja instrumentaatioltaan hillitty teos on albumin heikommasta päästä, eikä oikein herätä sanottavaa. Lauluraita on laulettu hyvin läheltä mikkiä tietynlaisen intiimiyden saavuttamiseksi, muttei se oikein vetoa itseeni tehokeinona.

Albumin toinen puolisko käynnistyy soljuvasti riimittelevällä, hennolla rakkauslaululla, joka sisältää useita albumin hienoimpia lyriikoita. Vaikka Pikku-Bukowski-biisi on nimetty elämää melko rujolla tavalla kuvanneen taiteilijan mukaan, on itse kappaleen tunnelma huomattavasti helpommin lähestyttävämpää kuin itse Bukowskin taide, josta toki pidän myös. Tässä kappaleessa Kuntoutujat onnistuvat sulautumaan yhteen todelliseksi yksilöitään vahvemmaksi instrumentaatioyksiköksi, jonka vaivatonta taustoitusta on ilo kuunnella. Osaavasti rakennetun äänimaton päälle Folkjykä toteaa helvetin osuvasti:

Vain hetki ollaan piirrelty samaa viivaa hiekkaan muka urheina
Parikymppiset päät on jo täynnä monikymppisten murheita

Juuri tuosta koen itsekin ajoittain kärsiväni – tuntuu, että murehdin nyt kaksikymmentäkolmevuotiaana asioista, joita kannattaisi murehtia vasta sitten, kun ikää on suurin piirtein tuplasti – eikä juuri murehtiminen tule todennäköisesti silloinkaan olemaan se viisain lähestymistapa.

Kuudennessa, Maisema-nimisessä kappaleessa korostetaan ihmisyyden ja toisistamme huolta pitämisen tärkeyttä raivokkaan individualistisessa maailmassa, jossa kaikkien oletetaan kulkevan laput silmillä kuin orit raviradalla. Muistan edelleen kirkkaasti, miten saatanan peloissani olin, kun en päässytkään yliopistoon ensimmäisellä hakukerrallani 2018. Sitä luuli yhdeksäntoistavuotiaan naiiviudella, että elämä oli käytännössä ohi, ja se yksi välivuosi johtaisi toiseen, ja sen jälkeen lopulta jonkinlaiseen mielenterveyden hajottavaan rappiolliseen elämäntapaan. Vaikka haluaisinkin sanoa, että ponnistelin pelkästään omalla työlläni seuraavana vuonna onnistuneesti sisään opiskelupaikkaani, on kuitenkin pakko myöntää, ettei se ilman lähipiirin tukea olisi ollut todellakaan mahdollista. Folkjykä tiivistää ilmiön olemuksen näillä sanoilla:

Mitä sitten vaikka auto hajoo tai et pääsekään siihen kouluun?
Ei lannistuta vielä
Sillä tiedäthän
Mä olen tässä

Albumin toiseksi viimeinen kappale, Sateinen ystävä, on jälleen lyriikoiltaan melko mystinen kappale, joka tuntuu jotenkin siltä, ettei se oikein etene. Veikkaan tämän ehkä olevan sellainen kappale, joka on enemmän sanoittajaa kuin kuulijaa varten, mikä on tietysti aivan ymmärrettävää ja sallittua. Instrumentaatio on toki edelleen mukavan kuuloista, muttei kovinkaan mukaansatempaavaa.

Levy päättyy suomalaista sisua ilmentävään nimikkokappaleeseen Parempaa aikaa. Biisin instrumentaatio on melko hillittyä, mutta melodiat ja harmoniat ovat harkitun kuuloisia ja huolellisesti erinomaisiksi hiottuja. Sanoisin kuitenkin silti, että tässä kappaleessa lavan ottaa selkeimmin haltuun taitava sanoitustaito, jonka hedelmät lauletaan dynaamisesti ja aidosti. Tästä biisistä löytyy useita loistavia ihmisyyden kiteytyksiä. Tässä ensimmäinen:

Mutta maailma ei vaadi, ihmiset vaatii
Voi luoja miten rikkinäinen pelilauta saatiin
Toiset eivät koskaan kiitä
Toiset antavat olemattomastaan

Tässä toinen:

Näitä mietin aamuauringossa moottoritiellä
Kiitos siitä, että saadaan olla olemassa vielä
Maailmassa jossa tulevaisuus kainalossa
Ylitämme ajan ja valtiorajan

Kappale ja levy päättyvät timanttiseen koko bändin jäsenten toiveikkaaseen yhteislauluun, joka sitoo ikään kuin soonisen rusetin koko albumin päälle. Tämä on erinomainen teos, jonka vastoinkäymisistä lannistumaton sinnittelyn ja ihmistenvälisen ymmärryksen viesti on kovaa valuuttaa näinä jokseenkin dystooppisina aikoina.

Suosittelen vilpittömästi tätä oivaltavan sanoituksen ja taitavan, aidolta tuntuvan instrumentaation yhdistävää folk-levyä aivan kaikille. Tässä vielä uudestaan linkki albumiin: https://open.spotify.com/album/1ClJNt6XwEzZcDJzajqPgF?si=QVPLbVpTT6qO_hxGVqw-qw

Suuret kiitokset, mukavaa viikonloppua ja iloista vappua kaikille – muistakaamme välivesi!