Michael Bleu – Kaiken sais räjäyttää

Ensimmäisenä perjantaisen musiikkiblogin lavan valloittaa todella iskevä soulpläjäys. Michael Bleu:n tänään julkaistu kappale Kaiken sais räjäyttää luo tietä vielä tällä hetkellä työn alla olevalle Jesse Markinin kanssa tehdystä työstään tunnetun Totte Rautiaisen kanssa tuotetulle albumille nimeltä Futuristik Soul.

Tässä kappaleessa esiintyy todellinen persoona. Joskus sitä täällä Espoon homogeenisessä kokoomushelvetissä unohtaa, että tästä maasta ihan oikeasti löytyy mitä ainutlaatuisimpia individuaaleja, kuten yllään kiistämätöntä karisman auraa kantava Michael Bleu. Rikoin tänään protokollaa ja katselin kappaleen musiikkivideonkin, enkä tuijottanut pelkästään Spotifyn käyttöliittymää kappaletta kuunnellessani. Tämä kannatti, sillä videolta paljastui tietynlaista kouriintuntuvaa cooliutta säteilevä tekijämies.

Musiikista ja videosta välittyy rouhea 1970-luvun exploitation-leffojen hälläväliä-eetos, jossa henki on halpaa ja kaupungin kylmät kadut päähenkilömme koti. Musiikin rapeat kitarat ja etenkin möyheä basso ovat omiaan rakentamaan tasaisen rumpukompin päälle kartanon, jonka seinistä Bleu:n hypnoottinen vibrato poukkoilee lumoamaan kuulijan. Lyriikoista välittyy nihilistinen kaikki tai ei mitään-asenne, ja olen kieltämättä viime aikoina itsekin alkanut näkemään idean “meidät vois räjäyttää” viehätyksen. Koheltajat rakentaa paskamandaatilla Säätytalossa helvetinkonetta, ja kansalle syötetään kellopeliappelsiinimaisesti Mainostelevisiota ja Sanoma Mediaa. Fuck it, blow up the whole goddamn enterprise. Tälle biisille vahva kyllä.

Eereka – Vuodenaikoja-EP

Kakkosteoksen kohdalla tehdäänkin tyylillisesti ja tunnelmallisesti täysi 180:n asteen käännös, tosin oululaisen Eerekan Vuodenaikoja-EP:n voi kenties nähdä olevan luonnollista jatkumoa Michael Bleu:n universumille – koko systeemi on räjäytetty, ja hengissä ovat selvinneet vain kuisteillaan kiikkustuoleissa istuvat akustista kitaraa hellivät hiljaisemman korpielämän biisinikkarit. Either way, Vuodenaikoja on soundiltaan koheesiivinen neljän kappaleen paketti lempeää tunnelmointimusiikkia, jossa on rauhallisen countryn ja folkin piirteitä. Lyriikat eivät sinänsä ole poliittisesti kantaaottavia, vaan pikemminkin ihmissuhteisiin, oli kyseessä sitten luontosuhde tai parisuhde, keskittyviä. Projektilta oma suosikkini on synnyinkuuni mukaan nimetty Heinäkuu, jonka kohdilleen hiottu hento ja ystävällinen instrumentaatio on omiaan kuljettamaan allekirjoittaneen mielessään mökin riippukeinuun. Eerekan sanoitus on toimivaa, kuten laulunsakin. Kumpikaan ei ehkä räjäytä tajuntaa, mutta sopivat kuitenkin EP:n valittuun tunnelmaan. Myönnän kuitenkin, että teoksen instrumentaatio ja sävellys ovat omaan makuuni ne EP:n todelliset tähdet.

Toinen suosikkini EP:ltä on Ensilumi, jonka tahtiin on helppo kuvitella itsensä tuijottelemaan lumihiutaleiden hillittyä laskua myöhäissyksyiseen maisemaan.

Kasassa on mukava projekti, josta ainoa huomionarvoinen kritiikkini on Eerekan taipumus lausua s-kirjaimet laulaessaan hieman suhisten. En tiedä, onko tämä tarkoituksellinen taiteellinen valinta vaiko ns. rapatessa roiskuu-tilanne, mutta toinpahan sen nyt kuitenkin esille. Muuten Vuodenaikoja on varsinkin instrumentaation osalta timanttinen teos, jonka samaistuttaviin ja selkeästi mielikuvia rakentaviin sanoituksiin on helppo kutoa oma kohtalonsa. Tässä vielä kuuntelulinkki: https://open.spotify.com/album/7wK5GN7r2cCFIaMoqPaQpj?si=3NCw0qdUQICtKRoqAij6JA

Tässä kaikki tällä kertaa, huomenna vielä luvassa perinteiseen tapaan kuukausittainen blogipostaukseni. Se siitä, adios.