Ratapiha – Betonishamaani (2023)
Greetings, earthlings! Musabloggari on viimein laskeutunut juhannushuuman ja lähes kolmen tuhannen sanan muistelukirjoituksen kirjoittamisen jälkeiseen jokseenkin tasaiseen normaalitilaan, ja on taas valmis skriivailemaan musiikista. Tänään on luvassa varsin esoteerinen kattaus tavaraa, sillä loikkaamme suoraselkäisestä, jykevästä industrial trancesta suoraan letkeään afrobeats-biisiin.
Aloittakaamme perjantai uuden Ratapiha-nimisen psytrance- ja industrial rock -vaikutteisen muusikkoduon singlellä Betonishamaani. Ratapihan tekijöistä löytyy sekä punk- että hardcore-skeneissä marinoitua musisoijaa että demoskenessä vaikuttanutta konkaria.
Betonishamaani on kymmenen minuutin hypnoottinen yhdistelmä ysärin industrial metalin mieleen tuovaa rumputyötä ja perinteisempää, vanhemman tyylisen psytrancen mieleen tuovaa syntikkajyystöä. Kappaleen selkeimpänä musiikillisena innovaationa erottuu konemusiikin päälle tuotettu mystinen puheraita, joka kuulostaa jonkinlaisen urbaanin, porttikongien varjoissa tapahtuvan rituaalin verbaaliselta selkärangalta. Näin joskus opiskeluaikoinani Turun yliopiston opiskelijaravintola Assarin Ullakolta kirkkaassa, kuumassa auringonpaisteessa ulos kävelevän salaperäisen hahmon, jolla oli päällään musta kaapu – kenties hän oli matkalla juuri tällaiseen valittujen ja vannoutuneiden ihmisten seremoniaan.
Kappaleen kymmenen minuutin pituus on mielestäni toimiva musiikillinen valinta, sillä tätä tekstiä kirjoittaessani ja kappaletta kuunnellessani todella tunnen vaipuvani jonkinlaiseen transsiin – ehkä siksi kappale tuottaa niin mystisiä mielleyhtymiä, joita olen tähän tekstiin avannut.
Noin seitsemän minuutin kohdalla mukaan tuleva hieman pelimusiikkimaiselta kuulostava syntikka tuo kappaleeseen mukavan tutun tunnelman, tietynlaisen lämmittävän retrovivahteen, joka nostaa kuuntelijan pois täyteen synkkyyteen vaivuttavasta transsista kohti jonkinlaista toivon tai sinnikkyyden mahdollisuutta. Kaupunki on harmaa, muttei valoton. Ratapiha ehdotti minulle lähettämässään sähköpostissa kappaleelle optimaalista kuuntelutilannetta:
“Biisi on suunniteltu kuunneltavaksi maksimivolalla samalla kiertäen oman kaupunkisi keskustaa. Jos kaupungistasi ei löydy tarpeeksi harmautta, vaihda kaupunkia.“
Arvostan tällaista visiota, jossa yhtye on pohtinut kuuntelukokemusta laajemminkin. Myönnän, ettei asuinalueellani Espoossa juuri harmautta ole, ja biisi olisi varmasti kolahtanut paremmin kävelyllä Turun keskustassa, jonka lähellä vielä reilu kuukausi sitten asuin, mutta pääsin silti kappaleen tunnelmaan mukaan täältä työhuoneestanikin käsin. Toivottavasti pääset sinäkin – käy kokeilemassa täältä: https://open.spotify.com/track/1oEomIciT7Q2vbyGRXka7S?si=48aad53f8dab4bf4
Pshowpray – Fendi (2023)
Tätä kappaletta minulle ehdotti kuunneltavaksi käsittääkseni joku tämän Nigerian Lagosista kotoisin olevan artistin fani – yhteys jäi hieman hämäräksi, mutta itse biisi on kesäiseen maisemaan sopivaa kuunneltavaa, joten kyllä siitä kelpaa pikaisesti kirjoitella.
Fendi on hip-hopille usein tyypilliseen tapaan luksusvaatebrändin mukaan nimetty kappale, jossa Pshowpray tykittelee letkeän biitin tahdissa romanttisia lyriikoita autotunella kuorrutetulla äänellä. Vaikken yleensä itse pidäkään tämän tyylisestä yksinkertaisen biitin ja rankan autotunen päälle rakennetusta musiikista, on tämän kappaleen rytmin letkeys ja vokaaliraidan sulavuus yllättävän mukavaa kuunneltavaa.
Vaikka lyriikat sinänsä rimmaavatkin, en oikeastaan pidä niitä elementtinä, johon on tarkoitus kiinnittää suuremmin semanttista huomiota, vaan pikemminkin vain omana melodisena instrumenttinaan, joka tuo kappaleen kiillotetun instrumentaalin päälle hieman rouheampaa äänenväriä. All in all, eiköhän tälle teokselle paikka hieman rytmipainotteisemmista terassisoittolistoista löydy – linkki biisiin vielä uudemman kerran tässä: https://open.spotify.com/track/7FrRaNZ9CUXqSSQIWoHsnH?si=5a033db33e1b4e28
Ei muuta kun virkistävää juhannuksenjälkeistä viikonloppua – till we meet again!
