Lausahdus and now for something completely different oli ensimmäinen päähäni pyörähtänyt tapa kuvata tätä minulle lähetettyä hyvin omalaatuista musiikkiprojektia. Herra Linkola ei kerro itsestään paljoa, ja tätä projektiakin kutsutaan lyhyen meilin aikana neljällä eri nimellä visioksi, albumiksi, EP:ksi ja mini-albumiksi. Omasta mielestäni EP tuntuu sopivimmalta termiltä.

Tämä on poikkeuksellinen teos, se ei muistuta suoranaisesti mitään aikaisemmin kuulemaani. Se erottuu jopa julkaisuajaltaankin, sillä kriitikkomeilissäni on ollut sen verran rauhallista viimeaikoina, että oletan monien muusikoiden pitävän julkaisuista kesätaukoa ja keskittyvän keikkailuun. Tämä EP katkaisee mukavasti sähköpostilaatikkoni kuivan kauden.

Tulidemoni-teoksen musiikissa on mukana tajunnanvirtamaista, todennäköisesti jonkinlaiseen vapaa-assosiaatioon perustuvaa lyriikkaa, jota osaan ehkä lähimmin verrata aikaisemmin tässä blogissanikin käsittelemäni Mahlsin tapaan tuottaa sanoituksia. Mahlsin sanoitukset ja koko tuotantotyyli olivat kuitenkin huolitellumpia ja ne sisälsivät selkeämmin havaittavia rakenteita sekä tyylipuhdasta laulua. Linkolan verbaalinen ulosanti taas on metallitaustojen tunnelmaan sopivaa, kaoottisemman ja puhtaammin täysin improvisoidun tajunnanvirran tuntuista. Siinä missä Mahlsin lausuminen oli erittäin selkeän ja harkitun kuuloista, on Linkolan ulosanti ajoittain hyvinkin epäselvää ja ikään kuin suusta ulos syljettyä, ei niinkään lausuttua. Tulkitsen tämän olevan tietoinen taiteellinen valinta esimerkiksi EP:n aloituskappaleessa, jonka nimi on Bilerubiini.

Kappaleen sanoitukset tulevat ulos ketjuna kännimäiseltä tai kamapäiseltä kuulostavia älynväläyksiä, ja lyriikoissa puhutaankin alkoholin ja lääkkeiden väärinkäytöstä. Tuntuu siltä, että kappaleessa on useampikin hahmo, sillä ajoittain kuuluva huudahdus Vitun dena! on lausuttu selkeästi, ja oletan sen olevan ulkopuolisen sivustakatsojan huutama kappaleen päähenkilölle osoitettu kommentti. Päähenkilö itse jakaa päihtyneellä sammalluksella suhteellisen hämäriksi jääviä tunnekokemuksiaan, joista voi lähinnä päätellä protagonistin sekakäyttävän jonkinlaisella satama-alueella sanojen laivaviittauksien perusteella. Sanan “bilerubiini” teoretisoin pikaisen Google-haun perusteella olevan lääketieteellisestä bilirubiini-termistä väännetty temaattinen sanaleikki, mikä kävisi kappaleen aiheen perusteella järkeen, sillä alkoholin ongelmakäytöstä johtuvalle alkoholihepatiitille tyypillisen ihon keltaisuuden aiheuttaa juurikin taudin johdosta elimistöön kertynyt tavallista suurempi määrä bilirubiinia, ja kappaleen päähenkilöä haukutaan biisissä denaksi.

EP:n instrumentaatio kuulostaa suhteellisen osaavalta. Perustason kevytmetalli- tai pikemminkin hard rock -jyystöä sietää kuunnella, vaikkei se sointukulkujen tai harmonioiden osalta mitään erityisen innovatiivista olekaan. Instrumentaatio tuntuu monissa tapauksissa olevan EP:llä juuri taustoituksen roolissa, eli ei niinkään jakamassa valokeilaa verbaalisen ulosannin kanssa, vaan tukemassa sitä takalavalta. EP:n pisimmässä kappaleessa, yli kuusiminuuttisessa nimikkokappale Tulidemonissa, instrumentaatio on aidosti mukavaa kuunneltavaa ja hyvin tuotettua, yhdistellen hitaampaa grungemaista tunnelmointia maksimalistisempaan, nopeatempoiseen metallitykitykseen.

EP tuo itselleni mieleen jonkinlaisen hieman hiotumman muodon outsider-musiikista, josta hyviä esimerkkejä löytyy esimerkiksi tältä kokoelmalevyltä. Linkolan EP:n instrumentaatio ja koko tuotantoestetiikka ei edes ole mielestäni mitenkään erityisen lo-fi-tavaraa, ja se on jopa miksaukseltaankin kuunneltavassa kunnossa, mutta kun se yhdistetään näin omalaatuiseen verbaaliseen ulosantiin, koko asetelma on pakosti nähtävä uudessa valossa. Tulidemoni ei ole teos, jota laittaisin ensimmäisenä soimaan vaikkapa kaveriporukan illanvietossa, mutta se kuitenkin onnistuu erottumaan massasta ja saa kuuntelijan, ainakin itseni, ajattelemaan taidetta ja etenkin sen suhdetta konventioihinsa pidempään. Tämä EP ei olisi pelkän instrumentaationsa pohjalta juurikaan erottunut siitä valtavasta määrästä musiikillista dataa, joka joka päivä nettiin ladataan, mutta koska mukana on niin poikkeuksellisen kuuloista sanailua ja lauluntynkää hankalasti hahmotettavine draaman kaarineen, projekti jää mieleen. Uniikit taiteelliset valinnat ovat siis tässä mielessä onnistuneet luomaan eräänlaisen muistijälkien Search Engine Optimization -efektin.

A beautiful confusion

Tämä teos on niin hämmentävä ja salakavalan kiehtova, koska se sekoittaa niin monen tason ymmärrystä taiteesta sekaisin. On instrumentaatiota, jonka soittamiseen vaaditaan vähintäänkin keskitason osaaminen valituista instrumenteista, on laulu- tai pikemminkin puheraitaa, joka taas kuulostaa siltä, että kuka tahansa kaduntallaaja osaisi höpistä samalla tavalla musiikin päälle, ja on toisaalta sanaleikkejä, jotka osoittavat suhteellisen korkean tason yleissivistystä – en minä ainakaan ollut ikinä edes kuullut mistään helvetin bilirubiinista ennen tätä EP:tä. Toinen samankaltainen väännös on viimeisen kappaleen nimi, Post Scrotum, joka on tietysti termi post scriptum muunnettuna uuteen, falloskeskeisempään muotoon. Kappaleiden lyriikoistakin löytyy ajoittain haparoivaa, mutta jopa hämmentävän kauas historiaan ulottuvaa sanailua, kuten Kaatukoot-kappaleessa kuultava julistus “Abraham Linkola ei kiipeä mihinkään vuorelle mitään tauluja hakee!” – onko tämä kenties ollut tajunnanvirtaa, jossa on muistettu, että joku ukkohan siellä Raamatussa sinne Siinainvuorelle ne kaksi kymmenen käskyä sisältävää kivitaulua kiipesi hakemaan, ja että Raamatussa oli myös Linkolan kaima Abraham, ja nämä kaksi yksityiskohtaa on liitetty vapaa-assosiaatiohurmoksessa yhteen? Mooses ne taulut toki haki, mutta luulen silti saaneeni visiosta kiinni, jos siihen siis oli edes tarkoitus tai mahdollisuuskaan tarttua. En tiedä, kai näitä jokainen tulkitsee omalla tavallaan.

Abraham Linkolan debyytti-EP Tulidemoni on jotakin hyvin erilaista, ja hankalasti ymmärrettävää. Mielestäni tämä matka kannattaa käydä kokemassa vähintään kerran, kyseessä on sen verran uniikki kokemus. Kun biisejä on kuusi ja koko projektilla on kestoa parisenkymmentä minuuttia, viuhahtaa tämä odysseia hektisen ajatuksenmuodostuksen ytimeen ohi nopeammin kuin huomaatkaan. Tässä vielä kerran kuuntelulinkki: https://open.spotify.com/album/3CHBqf2sJB7E74MICOmqxp?si=0VOICAnpRBWtXV6vJfwgwg

Mukavaa viikonloppua once again, rakkaat lukijani!