Perjantainen postilaatikkopyrähdys: Vakuuttava thrash-debyytti Kotkasta ja lupaava grungesinkku Oulusta: Apocrypth – Down to the Crypt, River Below – If Only (2023)

Apocrypth – Down to the Crypt (2023)

Viime viikolla käsittelin thrash rockia, tällä viikolla thrash metallia. Apocrypth on Kotkasta ponnistava vuonna 2012 perustettu thrash-pumppu, joka julkaisi hiljattain debyyttialbuminsa Down to the Crypt. Bändin kokoonpano on seuraavanlainen: Timi Häkkinen (kitara, laulu), Simo Karhu (kitara, taustalaulu), Elias Jetsonen (rummut, taustalaulu), Tuure Suomalainen (basso, taustalaulu).

Levyn tuotti, äänitti ja miksasi esimerkiksi Insomnium-yhtyeen kanssa tekemästään työstä tunnettu Teemu Aalto, ja masteroinnista vastasi toinen kovan luokan kultakorva Svante Forsbäck, jonka työnjälki on kuultavissa esimerkiksi Rammsteinin uusimman Zeit-albumin miksauksessa ja masteroinnissa. Omakustannelevyksi tässä on siis todellakin panostettu parhaaseen mahdolliseen kuuntelukokemukseen.

Kun bändin esittelytekstissä mainitaan inspiraatioiksi muiden muassa Slayer, Strapping Young Lad ja Death, ei luvassa mikään kovinkaan sietämätön kuuntelukokemus todellakaan voi olla, ja Down to the Crypt onkin onnistunut sekoitus thrashia ja death metallia. Sanon suoraan, että oli jotenkin helvetin mukava kuulla tällaista vähän perinteisemmän soundin tyylistä tavaraa kaiken modernin vereslihalle kiillotetun, tylsyyteen asti kvantisoidun core-metallin valtakaudella.

Levy lähtee käyntiin melodisemman version Slayer-introista Darkness Of Christ ja Delusions of Saviour mieleen tuovalla reilun minuutin aloitusfiilistelyllä Prelude for Disaster. Sen jälkeen lähdetäänkin täyteen juoksuun klassista thrash-jyräystä anteliaasti tarjoavan Uncivil Rest -kappaleen mukana. Tämä kappale toi ensimmäisellä kuuntelukerralla hymyn huuleen, sillä tiesin sen perusteella, että tällä levyllä oli luvassa ihan oikeata thrashia, ei pelkkää sekalaista genrecocktailia. Vaikka levyllä sekoitellaankin paikoin vaikutteita useista genreistä, thrash pysyy aina kantavana selkärankana.

Reign Forever -biisissä on kuultavissa Metallican Death Magnetic -albumin tyylistä hieman jykevämpää metallia yhdistettynä Megadethin temmon mieleen tuovaan äkäiseen soittonopeuteen, ja loistavassa Cryptic Desolation -biisissä kuultava riffityö on todella vaikuttavaa. Tässä vaiheessa on myös sopivaa mainita tämän levyn olevan oikeastaan konseptialbumi, joka kertoo tarinan apokalyptisestä skenaariosta, jonka myötä ihmiskunta joutuu menemään maan alle ja etsimään suojaa löytämästään kryptasta. Kuten arvata saattaa, metallille ominaiseen tapaan kryptasta ei kuitenkaan löydy nirvanaa, vaan KUOLEMAA! Tilannetta kuvataan osuvasti nimetyn Down to the Crypt -kappaleen lyriikoissa:

Looking for a shelter
In this decaying world
I follow these steps to darkness
To this open tomb
Mind crumbles to ash
As darkness gains control
I’m nothing but a living carcass
Without a soul I last
Forever

As I lie here, I realize
I am not here alone
Dormant corpses risen from the grave

Wait by the door
I see their eyes around me
I feel their breath on my neck
Is this the final
is this the final way to the grave?

Näissä lyriikoissa on mukana juuri sellaista paranormaalia ja synkkää tarinankerrontaa, joka tuo mieleen esimerkiksi Slayerin alkuaikojen tarinat nekrofiliasta tai, samalta levyltä, osuvasti kryptistä.

Yksi kappaleista, jossa tuodaan esiin ihmiset kryptaan pakottanut voima, on sokaisevalla nopeudella etenevä The Swarm, joka on levyn parhaimmistoa. Tämä on täyttä paahtoa alusta loppuun, ja onkin pitkälti levyn “puhtain” thrash-biisi. Kappale on omiaan kirvoittamaan esiin mielikuvia armottomasti etenevästä supermassasta lentäviä kulkusirkkoja tuhoamassa edestään kaiken Ilmestyskirjamaisessa mittakaavassa. Aiheesta tulikin mieleen Machine Head -klassikko Locust, jossa sirkkaparvesta puhutaan suoremmin. Sinänsä Apocrypthin kappaleessa ei suoranaisesti mainita kulkusirkkoja, ja jos haluaisi vetää oikein korkealentoisen tulkinnan, voisi kappaleen lyriikoissa mainittu “The horde of million eyes” viitata jopa ihmisiinkin. Kun tarinaan tuo mukaan kappaleessa mainitun vallanvaihdon “Behold the force that will strike you down / As we take back the crown”, voi halutessaan nähdä kappaleessa mainitun lauman viittaavan esimerkiksi kehitysmaista tuleviin ilmastopakolaisiin, joiden asuinmaat ovat kuivuneet rikkaiden maiden kolonialistisen riiston takia. Tämä on toki vain oma tulkintani, ja bändi itse puhuu kappaleesta antamassaan lyhyessä kuvauksessa The Swarm -kappaleesta tarinana ihmisen ja luonnon välisestä taistelusta, ei niinkään kahden ihmisryhmän (rikkaiden ja riistettyjen) välisestä taistelusta. Ymmärrän tämänkin narratiivin: Kun luontoa raiskaa tarpeeksi kauan, se pyyhkii lopulta ihmiskunnan muotoisen paskatahran pinnaltaan pois lopullisesti, ja ottaa kruunun takaisin itselleen. Either way, lyriikoita on hauska tulkita, ja oman blogin etu onkin se, että omistamallaan alustalla tulkintojaan saa viskoa vapaasti juuri haluamassaan pituudessa.

The Swarm -kappaleessa yhdistyy koukuttava instrumentaatio ja onnistuneet lyriikat, ja se toimii hyvänä esimerkkinä yhtyeen jäsenten kyvyistä. Laulajan lauluääni on motivoivan perkelöitynyt ja jämäkkä, kitaratonet ovat rouheita ja riffit miellyttäviä, basistilla ei varmaan ole tuon biisin jälkeen enää edes sormenpäitä jäljellä, ja rumpali vetää sen tason tappohurmoksessa tykitystään, että kapuloista on biisin lopussa jäljellä pelkät nysät, kuin loppuun terotetut lyijykynät. Näin thrashia kuuluu soittaa.

Albumi päättyy melko suoraviivaisten thrash-vetojen The Unseen ja Down To The Crypt jälkeen Sacred Decay -biisiin, jota pidän vahvana lopetuksena sekä soundin että lyriikoiden tematiikan myötä. Pyhä mätäneminen on se, mitä maailmanlopun jälkeisen planeetan pinnalla on enää jäljellä. Kappaleen sanoituksista löytyy kauneutta esimerkiksi ihmiskunnan kuoleman todistaneen silminnäkijälausunnossa:

Then came the rain as Gaia began to cry
And I got to witness them all die

Down to the Crypt-albumilla on selkeästi kuultavissa ekokriittisiä näkemyksiä, ja mielestäni metallimusiikki on rujoutensa ja tunnelatauksensa vahvuuden ansiosta taidemuodoista parhaita ihmislajimme itseaiheutetun tuhon reaaliaikaisesta seuraamisesta aiheutuvan vitutuksen ilmaisuun. Gaia itkee, rahaa tulee, koirat haukkuu, Dacia kulkee. Tulevaisuutemme on todennäköisesti annettu profetiana tässä Cattle Decapitationin vuoden 2015 The Anthropocene Extinction -levyn kannessa:

Ennen oli lyijybensa ja asbesti, nykyään mikromuovi. Ei tässä tilanteessa auta muu kuin kuunnella vahvaa suomalaista metallia, ja sitä Apocrypth alhaalta löytyvällä debyyttialbumillaan tarjoaa:

River Below – If Only (2023)

Albumin lisäksi tämän viikon postilaatikkopyrähdykseen mahtui vielä yksi singlekin, ja se tulee oululaiselta River Below -yhtyeeltä. If Only (jonka nimestä tuli mieleeni väistämättä samanniminen QOTSA-klassikko) on bändin omien sanojen mukaan “grungemaista post-hardcorea” – yhdyn kuvaukseen. Kyseessä on katkeransuloinen teos, jossa instrumentaatio puskee paikoin hyvin optimistisen kuuloisia melodioita, joiden sekaan punotaan kuitenkin lauluraidan kautta grungelle ominaisen vahvan angstitason tekstejä. Kappaleen kertosäkeistö tekee selväksi sen, että biisin päähenkilö on elämässään niin sanotusti mankelissa, ja kokee tässä vaiheessa tarvitsevansa uskoon tulemisen vahvuisen kokemuksen päästäkseen henkisestä kuopastaan askeltakaan ylemmäs, muu ei enää riitä:

Kappale on instrumentaation osalta toimiva ja miksauskin on pääosin kunnossa, mitä nyt crash-symbaali kuulostaa omaan makuuni hieman liian rapealta ja tomien kumina valtaa myös ehkä tärkeyttään enemmän äänialaa. Nämä ovat kuitenkin henkilökohtaisia minihuomioita, joita enemmistö kuulijoista ei todennäköisesti edes huomaa, eivätkä ne biisiä ojaan aja. Kyseessä on myös tosiaan yhtyeen toinen ikinä julkaisema single, joten en minä tässä vaiheessa uraa mitään täydellisyyttä odotakaan.

Pidän kappaleessa kuultavista kitaratoneista, ja snaren jykevyys on omaan makuuni. Bassoraita on pitkälti “you only feel it, you don’t hear it” tasolla, mikä ei sinänsä ole rockille mitenkään harvinaista. Bändin tasapainottelu hiljaisten osien ja täydellä volyymilla soitettujen hetkien välillä luo kappaleeseen dynaamisuutta, ja laulajan ääni pysyy osaavasti mukana sekä hiljaisemmissa että äänekkäämmissä kohdissa. Kohdassa 2:42 soitettu kitarariffi on myös maukkaan rouhea, ja sitä olisin kuullut mielelläni kappaleessa enemmänkin. Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että Oulusta puskee jatkuvasti ulos osaavaa rock-kokoonpanoa toisensa perään (esimerkki 1, esimerkki 2), ja River Below sopii mainiosti kyseiseen letkaan mukaan. Tässä vielä linkki biisiin:

Ai niin, ja jos kaipaat vielä lisää kuunneltavaa, niin tänään ilmestyi EDM-trap-legenda RL Grimen, yhden kaikkien aikojen suosikkiartisteistani, uusi albumi. Levy on konseptialbumi elektronista musiikkia, jonka APEX-osio on raskasta EDM-trap-tyylistä bassovääntöä, GRID-osio enemmän laulusämplejä sisältävää pehmeämpää tavaraa, ja RUSH-osio erittäin tunnelmallista four on the floor -taiteilua. Suosittelen vahvasti.

Eipä siinä, omalta osaltani esitän kiitoksen, kumarruksen ja viikonlopun toivotuksen.