Tähtien asento on tänään synkronoitunut, sillä kuun 27. päivä osui perjantaille, mikä on kuukausittaisen blogipostauspäivän lisäksi Perjantainen postilaatikkopyrähdyspäivä. Luvassa on siis kaksi postausta samana päivänä, ja päivän aloittaa tämä Telm & Wilson -tuottajaduon uusi debyyttisinkku. Duon nimi on varmasti tuttu useimmille kotimaista drum’n’bass-skeneä seuraaville, sillä tämä Ossi Williamsin ja Arttu Tickin muodostama kaksikko on toiminut jo pitkään ahkerasti suomalaisen junkkaskenen edistämiseksi. Kaksikolla on kätensä esimerkiksi Redditin DnB-alaredditin elvyttämisessä nykyiseen loistoonsa, ja he tarjoavat myös Suomen drum’n’bass-skenen nouseville tähdille mahdollisuuksia näyttää miksaustaitonsa useita kertoja kuukaudessa järjestämissään Twitch-livestriimeissä. Kaksikko myös kiertää aktiivisesti heittämässä DJ-keikkoja suomalaisissa rumpubassobileissä, ja soitti alkukesällä DJ Orionin Ylex-ohjelmassakin mixin täynnä tiukkaa tavaraa: https://areena.yle.fi/podcastit/1-65756335. Saan itsekin kiittää Ossi Williamsia siitä, että olen aikoinaan saanut käsiini useita legendaarisen Hospital Recordsin julkaisemia albumeita ennakkoon, ja pääsin kirjoittamaan niistä arvioita DnB-alareddittiin.
Telm & Wilson astuu tänään vihdoin itsekin areenalle artistin roolissa, ja kyseessä on vahva sisääntulo. BLEM on single duon ensi viikolla 3.11. brittiläisellä Yamatai Recordsilla ilmestyvältä samannimiseltä EP:ltä, josta kirjoitan tietysti ensi viikon postauksessa lisää, kun koko kolmen biisin tehopaketti on käsissämme. Sain itse kunnian kuunnella koko EP:n ennakkoon, ja uskallan paljastaa sen verran, että luvassa on stydiä settiä.
EP:ltä tänään ilmestynyt sinkku BLEM on tunnelmaltaan synkkä ja soundiltaan minimalistinen, eli se sopii hyvin duon juontamien livestriimien musiikilliseen virtaan, jossa ideana on lasauttaa ilmoille monta tuntia kestävä kattaus painavaa, aggressiivista bassomusiikkia. Kappaleen bassosoundit ja syntikat jylisevät ja hytkyvät hallitusti ja jopa hivenen hypnoottisesti, kun taas rumpuraita on elementtien määrältään hillitty, mutta sitäkin harkitumpi. Kappaleen rumpurytmiä ei voi väittää erityisen svengaavaksi, vaan se seuraa pikemminkin raskaan drum and bassin ja neurofunkin stoalaista polkua, jossa rumpujen tehtävänä on yksinkertaisesti murskata edestään jokainen este konemaisen ja teollisen soundin avulla. Vahva avaus, se on selvää.
Tämän viikon postilaatikkopyrähdys jää lyhyenpuoleiseksi, mutta ensi viikon postauksesta on näillä näkymin tulossa poikkeuksellisen sisältörikas, sillä luvassa on tekstiä BLEM-EP:n ohella Toisen Antin uudesta Alien-albumista, Katri Somerjoen uudesta singlestä Olin kuin puu, ja Markus Asunnan singlestä Annikki Tähti. In the meanwhile, voitte kuunnella BLEM-kappaleen alhaalta:
Postaan myöhemmin tänään myös perinteisen kuun 27. päivän pohdintapostauksen.