Huhhuh. Olipahan vuosi.
Tässä linkit edellisiin vuosiretrospektiiveihin:
Ei muuta kuin asiaan.
10. Nav – Myself (2017)
Kyllä, olen itsekin yllättynyt, että biisi kanadalaisräppäri Navilta päätyi kymmenen eniten kuuntelemani kappaleen joukkoon, mutta kanadalainen räp on toisaalta minulle kuin kryptoniittia – Drake oli jälleen kerran, käsittääkseni viidettä vuotta putkeen, vuoden eniten kuuntelemani artisti.
Navin musiikkiin törmäsin ensimmäisen kerran vuonna 2016, kun joku linkkasi tämän Up-nimisen kappaleen Hiphopheads-alareddittiin. Kappale oli mielestäni ihan onnistunut, mutta sen enempää en Navia tuon jälkeen kuunnellut. Altistukseni koko artistille rajoittuikin tuon jälkeen lähes eksklusiivisesti Anthony Fantanon verbaalisille silpomissessioille naureskeluun.
Spotify-algoritmini toimitti kuitenkin kahdeksan vuoden jälkeen Navin musiikkia taas korviini, ja tämän Myself-kappaleen rauhallinen tyyli sopi hienosti musiikkimakuuni, joten sitä tuli kuunneltua kerta toisensa jälkeen. Yksi suurimmista syistä, jonka takia nautin Drakenkin musiikista, ovat juuri tällaiset rauhalliset kappaleet, joiden taustoittamana voi kadota ajatuksiinsa. Minkä sitä maulleen mahtaa.
9. Devin Townsend – Hyperdrive (2007)
Pysymme edelleen Kanadassa seuraavankin kappaleen kohdalla. Devin Townsend on Draken ohella itselleni vuodesta toiseen kuunteluajan huippusijoilla pysyvä artisti, jonka musiikki ei tunnu vanhenevan ikinä. Hyperdriven optimistinen alkuriffi piristää aina päivääni, ja kertosäkeistöjen tahdissa levitoi äkäisempikin yrmy. Erittäin vahva suositus.
8. Mac Miller – Objects in the Mirror (2013)
Surullisen nuorena menehtyneen Mac Millerin musiikkiin olen päässyt kunnolla sisään vasta tänä vuonna. Myönnän, etten edelleenkään ole kuunnellut yhtäkään kyseisen artistin albumia kokonaan, mutta vuodesta 2018 alkaen räpsoittolistalleni on löytänyt tiensä jo 21 kappaletta, jotka ovat joko hänen omiaan tai joissa hän on mukana.
Objects in the Mirrorin instrumentaali on harvinaisen tunnelmallinen, ja Rhodesin hellä hurina toimii täydellisenä taustana Millerin introspektiivisille sanoituksille, jotka voisi helposti tulkita rakkausaiheisiksi, mutta jotka liittyvätkin valitettavasti erääseen hänen uransa toiseen muusaan: riippuvuuksiin.
Teos on niin laadukkaasti luotu, että on vaikea uskoa, että Miller oli vain 21-vuotias sen julkaisun aikaan. Vielä vaikeammalta tuntuu sen hyväksyminen, että vain viisi vuotta tuon jälkeen hän jo menehtyi, 26-vuotiaana. Täytin itse tänä vuonna 26, ja tietyissä asioissa tunnen olevani vielä aivan keskenkasvuinen. Peilaan itseäni Milleriin, joka oli kuolemaansa mennessä ehtinyt julkaista viisi studioalbumia (ja luoda tarpeeksi materiaalia kahteen hänen kuolemansa jälkeenkin julkaistuun albumiin), 13 mixtapea ja kaksi EP:tä. Hän oli uskomattoman tuottelias ja taitava artisti, joka vieläpä kehitti ja muutti soundiaan melkein jokaisella julkaisullaan. Hänen ennenaikainen poistumisensa on valtava menetys musiikille.
7. Mk.gee – Dream police (2024)
Tämä TikTok-bongaus piti seuraa monina päivinä, ja nautin kappaleen kuuntelusta etenkin aamuisin. Päivän alkuun oli helppo liukua Mk.geen sulavaakin sulavamman kitaransoiton säestämänä. Artistista olin kuullut jo vuosia sitten, mutta tyypilliseen tapaan en kuitenkaan ollut viitsinyt nähdä vaivaa ja oikeasti paneutua hänen musiikkiinsa, vaan sen piti ilmestyä elämääni ikään kuin vahingossa, valmiiksi tarjoiltuna TikTok-algoritmini toimesta. Kiitokset jälleen algoritmille.
6. Alex G – Gnaw (2010)
Tämäkin on alunperin TikTok-bongaus, mutta kappaleen ensikuulemastani on jo vuosia. Alex G on jälleen yksi artisti, jolla on useita biisejä, joita rakastan syvästi, mutta jolta en ole edelleenkään kuunnellut yhtäkään kokonaista levyä. Suorastaan röyhkeää toimintaa osaltani.
Teoksen tunnelma on unimaisen viaton ja rauhoittava, ja sen yksinkertainen kansitaide auttaa rakentamaan haavemaailmaa, johon kuunnellessani pakenen. Se on jonkinlainen Windows XP:n taustakuvaan sijoittuva paikka, jossa saa nauttia auringosta ja loputtomiin jatkuvasta vihreästä nurmikosta ja edetä omaa tahtiaan.
5. Devin Townsend – Thing Beyond Things (1997)
Jatketaan jälleen Devinillä. Tämä Ocean Machine -albumin päättävä rauhallinen teos on yksi miehen koko diskografian hienoimpia luomuksia. Varoitan kuitenkin, että kappale päättyy pienen hiljaisuuden jälkeen kuuluvaan erittäin kovaääniseen ja kimeään alkukantaiseen huutoon, jossa Devin kajauttaa keuhkonsa tyhjäksi. Olen onnistunut skippaamaan tämän huudon luomalla Spotifyn miksaustoiminnolla kahden kappaleen soittolistan, jossa on siis Thing Beyond Things kaksi kertaa, ja kappale ehtii alkamaan uudestaan ilman loppuhuutoa käyttämieni miksausasetusten ansiosta. Miksaustoiminto ei tosin aina toimi virheettömästi, joten välillä kuuntelusessioni keskeytyy edelleen mainitsemaani huutoon.
Townsend on harvinaisen dynaaminen artisti. Hän on luonut sekä Strapping Young Ladin kaltaista armotonta mättöä, että äärimmäisen pehmeää musiikkia, kuten mahtavan Casualties of Cool -albumin. Hänen musiikkinsa kantaa mukanaan vuodesta toiseen.
4. Alex G – Mary (2012)
Lisää Alex G:tä. Mitäpä tästä pystyy enää sanomaan, menee pitkälti samaan sarjaan Gnaw-kappaleenkin kanssa, eli erittäin rentoa ajatuksissaolomusiikkia. Todellakin toimii.
3. Childish Gambino – III. Telegraph Ave. (“Oakland” by Lloyd) (2013)
Oma tämän vuoden Song Of The Summer. Lauantaikeskipäivä, pilvettömältä taivaalta paistavan auringon syleilyssä lähikaupasta kotiin käveleminen. Työviikko takana. Repussa ujo olutkokoelma ja paketti makkaraa, kotona avoin terassi. Ai saatana.
Onneksi talvipäivänseisaus on jo ohitettu.
2. Charlie Martin – Swirl (2021)
Tämä ei ole edes ensimmäistä kertaa Wrappedini kymmenen kuunnelluimman kappaleen joukossa! On kyllä musabloggarinplanttu jumahtanut täysin menneisyyteen, helvetti sentään.
Aika samankaltaista kamaa kuin edellä esitellyt Alex G -kappaleet, tosin ehkä hieman optimistisemman kuuloinen. Jokin tässä kitaramelodiassa vaan kolahtaa kerta toisensa jälkeen. Nyt kirjoitushetkellänikin tätä kuunnellessani kappale ei tunnu vieläkään puhkisoitetulta.
Ei mestariteokseen tarvita paljoa. Mies, kitara, jotain pientä musiikillista tilpehööriä päälle. Maistuu.
1. Nav – Rexdale (2024)
Huoh. Kyllä, vuoden kuunnelluin kappaleeni on Navin Rexdale, ja kyllä, Nav todella onnistui saamaan kaksi kappaletta vuoden kuunnelluimpieni joukkoon. Minkä sille mies mahtaa, että tällainen ns. välitilamusiikki soveltuu niin hyvin arkeen kuunneltavaksi. Päiväni ovat hyvin rutinoituneita, olen käännösalan etätyöläinen. Ei arkeni yksinkertaisesti ole täynnä suuria tunnekuohuja, vaan useimmiten tällainen vellomismusiikki sopii aivan loistavasti taustakuunneltavaksi.
Jos sitä nyt lausuisi sanasen itse musiikista, voisi todeta, että Rexdalessa tasaisesti keinuvaan, pehmeään instrumentaaliin yhdistyy hienosti sanoitusten angstinen kuvailu huumeriippuvuudesta, varallisuuden aiheuttamista paineista ja kuuluisuuden luomasta vainoharhaisuuden ilmapiiristä.
I woke up sick
I’m on the way to Rexdale
I don’t know what I need
Kappaleen hahmo on niin pahassa päihdemankelissa, ettei enää edes tiedä, mitä kamaa tarvitsee. Heräsi yksinkertaisesti vieroitusoireisiin ja matkaa Rexdaleen ostamaan, noh, jotain – “I don’t know what I need.”
Huomasin vääjäämättä tätä kymmenen kappaleen kokoelmaa purkaessani, että Childish Gambinon kappaletta ja Devin Townsendin Hyperdrivea lukuunottamatta eniten kuuntelemani biisit olivat funktionaalista rauhoittumismusiikkia. Mies ja kitara tai mies ja erittäin pehmeä trap-biitti.
Vaikka muistankin kuunnelleeni näitä kärkikymmenikön kappaleita paljon, kiteyttäisin oman vuoteni silti kappaleisiin Rush – Test for Echo ja VOLA – Applause Of A Distant Crowd, jotka olivatkin 11. ja 12. eniten kuuntelemani biisit. Nämä olivat ne biisit, jotka todella jäivät vuodesta mieleen, ja ne olivat myös molemmat itselleni täysin uusia löytöjä.
Rushista sanon sen verran, että vuosi 2025 oli vihdoin se vuosi, jolloin kuuntelin Rushin joka ikisen studioalbumin, ja löysin bändin diskografiasta kymmeniä valtavan hienoja deep cut -kappaleita, joita sitten luukutinkin kuukaudesta toiseen. Sanon jopa suoraan, että muutamia ikivihreitä klassikkokappaleita lukuunottamatta nautin paljon enemmän Rushin vuodesta 1989 vuoteen 2012 ajoittuvasta uraosuudesta kuin sitä edeltäneistä albumeista. Kyllä, olen todellinen omien sääntöjeni mukaan pelaava bad boy.
VOLA-yhtyeestä puolestani kirjoitin ja maaliskuussa, ja sitä pidän vuoden hienoimpana täysin itselleni uutena musiikkilöytönä. Bändin iloisemmanpuoleinen progemetalli piristi vuottani valtavasti.
Aural – December (2025)
Päivä koitti viimein. Tuntuu omituiselta.
Olen seurannut kokonaisen vuoden kestänyttä taideprojektia – ja nauttinut siitä kirjoittamisesta täysin rinnoin, kuukausi ja teos toisensa jälkeen.
Kuunnellaan nyt vielä kuitenkin sarjan viimeinen teos ennen laajempia loppureflektioita.
December on… leikkisä. Sen sävelkuluissa on tyydyttäviin loppusointuihin ratkeavia melodioita, jotka antavat kuuntelijalle tunteen työn valmistumisesta, vuoden loppumisesta ja ansaitusta levosta. Sävelsarjat seuraavat toisiaan ripeinä paketteina, ja niitä rauhoittaa vain hitaammin ja hyvin pehmeästi soitettu pohjaharmonia.
Tuntuu siltä, että kappale voisi hyvin olla vaikka viisiminuuttinenkin, sävelkulut etenevät sen verran luontevasti ja tunnelma on niin ystävällinen. Teos sulkee kuuntelijan käden omaansa ja taluttaa rauhalliseen tahtiin penkille istumaan ja katsomaan talviaurinkoista maisemaa. Oikeastaan juuri tällaista tarvitsinkin. Tunnen myös, että tämä sävellys sopii täydellisesti ilmestymiskuukauteensa. Sen paikka on juuri joulukuussa, ei missään muussa kuussa.
Kansitaiteessa puolestaan on värien osalta paljon samoja sävyjä kuin marraskuunkin teoksessa, tosin joulukuun puolelta puuttuvat punaiset värit. Värimaisema vastaa hyvin ainakin täällä Espoossa koettua joulukuuta, joka on ollut lumeton ja lämmin. Pidän teoksen asettelusta, jossa on hahmotettavissa puiden vierustama polku, joka johtaa kohti valoa – osuva vertauskuva uuden vuoden alkamiselle ja talvipäivänseisauksen ohittamiselle.
Kansitaiteet ovat pysyneet viime kuukausien ajan suhteellisen abstraktilla puolella, kuvaten vuoden loppupuolella erinäisiä enemmän tai vähemmän selkeitä metsämaisemia. Valo ei ole koskaan kadonnut teoksista, ja onkin hauska nyt verrata tätä joulukuun maalausta tammikuun ja helmikuun vahvan sinisiin talvimaisemiin. Onhan joulukuukin jo talvikuukausi, mutta se on silti värimaailmaltaan paljon tammikuun ja helmikuun teoksia valoisampi ja väreiltään lämpimämpi. Kutkuttava kontrasti.
Loppusanat + A Year -teossarjan kappaleiden henkilökohtainen sovittaminen vuoden kuukausiin
On jotenkin sellainen olo, että.. voiko tämä todella olla tässä? Yhtäältä tuntuu tyydyttävältä olla seurannut teossarjaa alusta loppuun asti, ja koen merkitykselliseksi sekä taidokkaan pianonsoiton ja sävellyskyvyn että erittäin viehättävien kuvataideteosten esilletuomisen – etenkin, kun molempien takana seisovat itsenäiset suomalaiset tekijät.
Toisaalta tuntuu hassulta, että kun koittaa aika kirjoittaa tammikuun teksti, se täytyy luoda täysin puhtaalta pöydältä. Blogin sähköpostilaatikko on toki ollut kovassa käytössä, eli ei materiaalista sinänsä pulaa ole, mutta on tunnelma silti hieman veikeä. Osin helpottunut, osin haikea.
Loin alle oman järjestykseni vuoden kappaleille kuunneltuani kaikki kaksitoista kappaletta uudemman kerran, ja jokaisen kappaleen kohdalle kuvauksen siitä tunnelmasta, jota koen kappale-kuukausiyhdistelmän ilmentävän. Kyseessä on siis vain kuvaus niistä tunteista, joita teokset herättivät juuri minussa, ei mikään objektiivisena järjestyksenä tarkoitettu listaus.
Muoto: Kuukausi – Kappale
1. Tammikuu – 3. March | Rauhallinen astelu vuoden alkuun.
2. Helmikuu – 10. October | Ensimmäisten valonsäteiden valloittava voima.
3. Maaliskuu – 5. May | Lumen sulaminen ja astuminen kevääseen.
4. Huhtikuu – 4. April | Oikukas sää, paikoin viileää ja sateista, paikoin lämmintä ja aurinkoista.
5. Toukokuu – 9. September | Pikkuhiljaa kesän rytmiin ja vauhtiin pääsy, mahdollisesti vuoden ensimmäiset terassikelit.
6. Kesäkuu – 11. November | Kesä on viimein todella alkanut, ja kaikki on vielä edessä – optimismia ja odotusta.
7. Heinäkuu – 6. June | Ollaan täydessä vauhdissa, jatkuvasti tapahtuu jotakin, valtatiet ovat ratketa niitoksistaan mökkeilijämassojen määrästä.
8. Elokuu – 8. August | Yhtäkkiä siihen havahtuu – kesä onkin jo loppupuolella. Paljon on koettu, ja nyt on aikaa rauhallisempaankin elämään.
9. Syyskuu – 7. July | Syksy saapuu hiljalleen. Vielä voi olla yllättävänkin lämmintä, mutta vuosi etenee vääjäämättä.
10. Lokakuu – 2. February | Tasaista arkista puurtamista pimeässä ja märässä. Tuulitakki on viimeistään nyt kaivettu esiin.
11. Marraskuu – 1. January | Erittäin valoton välikuukausi ennen joulua. Tästä pitää vain selvitä.
12. Joulukuu – 12. December | Joulu, loma, ruoka, uuteen vuoteen siirtyminen. Vanhan muistelua ja uuden odotusta.
Haluan kiittää lämpimästi musiikista vastannutta Laura Sippolaa ja kuvataiteesta vastannutta Marjo Hyväristä heidän hienosta taideprojektistaan. A Year toi minulle paljon iloa ja antoi tilaisuuden reflektoida vuoden kulumista kuukausi kerrallaan. Kiitos taiteesta – ja kiitos kaikesta.
Taiteilijat löydät alta:
Kiitän kaikkia lukijoita kuluneesta vuodesta ja toivotan kaikille rauhallista uutta vuotta. Muistakaahan suojalasit ja välivesi.
