Tämä on ollut kyllä omituisin vuosi omassa elämässäni, siitä ei ole epäilystäkään. Pandemian pauhatessa on kuitenkin ollut ainakin aikaa kuunnella paljon musiikkia. Spotify Wrapped osasi kertoa minulle, että olin kuunnellut vuoden aikana reilut 86 tuhatta minuuttia musiikkia ja 17 tuhatta minuuttia podcasteja. Olin iloinen erityisesti siitä, että löysin paljon hyviä, itselleni uusia artisteja.

Ajattelin näin vuoden lopuksi aloittaa perinteen, jota aion ylläpitää tästä lähtien vuosittain. Aion yksinkertaisesti listata omat tämän vuoden suosikkijulkaisuni. Vaikka vuodessa on vielä kaksi uuden musiikin perjantaita jäljellä, en usko, että mitään kovinkaan merkittävää on enää ilmestymässä. Jos Kendrick Lamar tai Drake julkaisee yllätysalbumin, saatan joutua syömään sanani. En kuitenkaan usko näin käyvän.

Ennen valintoja reflektoin lyhyesti omaa vuottani.

Tämä oli itselleni todella tapahtumarikas vuosi, ilman pandemiaakin. Loin tammikuussa tämän blogin, ja olen ylpeä siitä, että kirjoitin tänne jonkinlaisen postauksen joka kuukausi. Ainoa tauko oli huhtikuussa, joka oli aika hektistä aikaa pandemian takia, ja myös siksi, että lopettelin ensimmäistä lukuvuottani yliopistossa. Onneksi kirjoitin useita postauksia per kuukausi vuoden alkukuukausina, postausten määrä tasaantuu siis vähintään yhteen per kuukausi.

Kun pandemiatilanne laantui ja olin kiireisen koulukevään jälkeen kesälomalla, mursin olkaluuni heinäkuussa. Tänä vuonna sattui ja tapahtui. Uskon kuitenkin, että kyseinen kokemus teki minusta henkisesti vahvemman. Se näytti, että vittumaisistakin tilanteista voi selvitä yllättävän hyvin. Yksi hienoimpia hetkiä koko elämässäni oli syyskuussa, kun sain lopettaa kantositeen käytön käytyäni viimeisen kerran Helsingin Pohjola-sairaalassa. Lääkäri, joka oli muuten sattumoisin Suomen MM-jääkiekkojoukkueen joukkuelääkäri, sanoi, ettei ollut lähes ikinä nähnyt niin nopeasti ja hyvin parantunutta olkaluumurtumaa. Sen kuuleminen tuntui hyvältä, sillä olin tehnyt sairaalasta saamiani fysioterapiaharjoituksia joka päivä, sinnikkäästi ja tasaisesti. Työstä oli ollut hyötyä.

Tämä vuosi oli omalla kohdallani mielenkiintoinen mikrokosmos elämästä. Jotakin pahaa tapahtuu, sitten jotakin hyvää tapahtuu. Murran olkaluuni, viikkoa myöhemmin Taylor Swift ilmoittaa julkaisevansa yllätysalbumin. Joudun tekemään muutaman syyslukukauden kurssin tentit vasta 2021 tammikuussa, ja matkustamaan takaisin Turkuun vain muutaman pahaisen sadan sanan kirjoittamisen takia, viikkoa myöhemmin Taylor Swift ilmoittaa julkaisevansa yllätysalbumin.

Hetkinen…

(Kuuntelen siis tätä kirjoittaessani Swiftin aikaisemmin tänä vuonna julkaiseman folklore-albumin sisaralbumia, tänään julkaistua evermore-albumia. Artisti, joka ei ole koskaan aikaisemmin julkaissut yllätysalbumia julkaisikin tänä vuonna kaksi, vaikka julkaisi jo viime vuonnakin albumin. Kiirettä pitää, ja uskomatonta mutta totta, musiikin laatu on vain parantunut. Tänä vuonna on ollut todella mukavaa olla Taylor Swift-fani.)

Nyt on kuitenkin valintojen aika. Tässä tulevat vuoden suosikkialbumini ja kappaleeni. Kun kutsun jotain albumia vuoden parhaaksi albumiksi tässä postauksessa, tarkoitan sen olevan vuoden paras albumi omasta mielestäni, ei millään objektiivisilla mittareilla katsottuna.

Vuoden kappaleet:

Vuoden rap-kappale:

Big Sean ft. Nipsey Hussle – Deep Reverence

Tämä oli vaikea valinta. Muita vaihtoehtoja olivat Draken Deep Pockets, Action Bronsonin Mongolia, Nasin Ultra Black, Rick Rossin Pinned to the Cross, Freddie Gibbsin 1985, ja The Weeknd:in Heartless. Voitto meni Big Seanille lopulta tilastojen perusteella, sillä hänen kappalettaan olin soittanut vaihtoehdoista eniten, ja onhan se helvetin hyvä biisi, jonka vahvin osa tuntuu tosin olevan biitti, rakastan sen melodioita. Nipsey Husslen kohtalo surettaa aina biisiä kuunnellessa, mutta ainakin mies jätti uskomattoman hienon taiteellisen perinnön.

Vuoden drum and bass-kappale:

Netsky – I See The Future In Your Eyes

Vaikka miehen albumilta löytyikin liialliset määrät filleriä, joukossa oli myös todellisia timantteja, ja niistä yksi ylsikin vuoden suosikki-drum and bass-kappaleekseni. Netsky näyttää kyntensä, ja syyt miksi miehen tuotantoa rakastetaan niin paljon. Kauniit ja inspiroivat melodiat, hyvät vokaalit, mukaansatempaavat rummut ja erinomaiset äänivalinnat. Todellinen mestariteos.

Vuoden pop-kappale:

Lady Gaga, Ariana Grande – Rain On Me

Nyt kävi muuten tuuri. Aioin alunperin jakaa tämän tittelin kahtia, toisena vastaanottajana olisi ollut The Weeknd:in Blinding Lights. Ajattelin, että koska tämä on minun blogini, saan rikkoa sääntöjä ja valita kaksi voittajaa samaan kategoriaan. Sitten havahduin: Blinding Lightshan julkaistiin jo vuonna 2019! Kappale on vain absoluuttisesti dominoinut Billboardia niin kovaa, että se on vieläkin Hot 100-listan yhdennellätoista sijalla, ja oli viime viikolla vielä huippukymmenikössäkin. Alun hämmennystäni lisäsi myös se, että Blinding Lights oli mukana vasta tänä vuonna julkaistulla After Hours-albumilla, joten meinasin unohtaa, että kappale julkaistiin jo viime vuoden puolella.

Tilanne ratkaisi onneksi itsensä, ja tämän vuoden parhaan pop-biisin tittelin nappaa Rain On Me. Todella tarttuva biisi, ja esimerkki juuri sellaisesta pop-biisistä, josta itse tykkään. Tuottajan näkökulmasta kaikki on viilattu huippuunsa, ja juuri ne pienet yksityiskohdat loistavat. Rakastan kertosäkeen kliimaksissa taustalla kuuluvia vokaaliedittejä, juuri tuollaiset pienet asiat erottavat jumalaiset popkappaleet ja “ihan ok” popkappaleet. Molemmat laulajat tuovat tietysti parastaan, ja korvia hivelevät melodiat sopivat erinomaisesti tarttuvan four on the floor-biitin päälle. Mukana on vielä Gagan klassista puhelauluakin, joka on yksi artistin tunnusomaisimmista musiikillisista eleistä.

Vuoden kappale:

Taylor Swift – august

Folklore-albumilta löytyvä august on rauhoittava kappale. Siinä tuntuu elokuun polttava aurinko, sen rytmi on letkeä ja kesäinen, laulu rauhallista ja tunnelma täydellinen. Ei minulla oikeastaan ole kappaleesta paljoakaan sanottavaa analyyttisesta näkökulmasta, vaikka se onkin vuoden kappale. Uskomattoman hyvä biisi.

Vuoden albumit:

Vuoden rap-albumi:

Curren$y, Harry Fraud – The OutRunners

Pientä disclaimeria tähän alkuun: Kyllä, tiedän, että valitsin vuoden rap-albumiksi teoksen, joka on teknisesti EP. Mielipiteeni on kuitenkin se, että koska projekti on yhdeksän biisin pituinen, se on riittävän pitkä albumiksikin.

Tämä valinta saattaa tulla monille yllätyksenä. Muina vaihtoehtoina tähän kohtaan olivat esimerkiksi Freddie Gibbsin ja Alchemistin Alfredo, Benny The Butcherin Burden of Proof, Nasin King’s Disease, ja myös Draken Dark Lane Demo Tapes, vaikka mies sitä itse mixtapeksi kutsuikin. Sivuhuomiona on pakko sanoa, että varsinkin Draken kohdalla kaikkien eri projektimuotojen (kuten EP, albumi, mixtape) merkitys sekoittuu. Muistaakseni vuoden 2017 More Lifea Drake kutsui jopa soittolistaksi.

The OutRunnersin koheesiivinen soundi, Harry Fraudin sielukas tuotanto yhdistettynä Curren$yn rentoon räppäämiseen luo mieleenjäävän kokoelman biisejä. Myös vierailevat tähdet tuovat hyvän lisän projektiin, minulle uppoaa aina Rick Ross-feature.

Vuoden drum and bass-albumi:

Calibre – Shelflife Six

Hetki piti puntaroida, mutta oli tämä loppujen lopuksi aika helppo valinta. Ainoat todelliset kilpailijat Calibrelle olivat Keenon I Live, I Learn ja GLXY:n Research & Development. Sinänsä tänä vuonna ilmestyi myös monia erinomaisia levy-yhtiöiden kokoelma-albumeita, kuten Med School: Graduation, Hospital Recordsin Sick Music 2020, ja Soulventin Soul Music 2020. Näitä en kuitenkaan viitsi huomioida tässä, kokoelmalevylle vuoden parhaan albumin tittelin antaminen tuntuisi minusta hieman omituiselta.

Tässä on myös hyvä muistaa, että menen täysin oman makuni mukaan valintoja tehdessäni, kuuntelen melko vähän drum and bassin painavempaa puolta, ja liquidinkin puolella minulla on oma spesifi makuni. Kyllähän tänä vuonna tuli ulos uusi Metrik-albumi, Sub Focuksen ja Wilkinsonin kollaboraatio ja jopa Netsky-albumikin. Nämä soundit eivät kuitenkaan olleet suurilta osin mieleeni, ja vaikka jokaiselta mainitsemistani albumeista jäikin muutamia kappaleita soittolistaani, eivät ne kokonaisina teoksina tehneet minuun vaikutusta.

Vuoden pop-albumi:

The Weeknd – After Hours

Oli hyvin lähellä, että olisin tehnyt myönnytyksen ja luokitellut Taylor Swiftin folkloren pop-albumiksi, mutta albumin soundi on sen verran vahvasti folk-musiikin puolella, että päätin olla sisällyttämättä sitä tähän kategoriaan.

Pop-musiikissa on nähty monenlaista soundia tänä vuonna, Dua Lipan ja Kylie Minoguen disco-throwbackkia, Lady Gagan euforista elektro-poppia, Ariana Granden trap-r&b-pop-fuusiota, The Weeknd:in kasaritunnelmia, ja jopa Grimesin industrial poppia.

The Weeknd nousi kuitenkin ylitse muiden, After Hours on suoranainen pop-mestariteos. Grammyt ovat todistaneet kerta toisensa jälkeen olevansa täysi vitsi, ja kohellus jatkui tänäkin vuonna, kun The Weeknd ei saanut yhtäkään palkintoehdokkuutta. Tätä vääryyttä en blogissani toista!

After Hours on kiistämättömän kova suoritus, ja ansaitsee vuoden pop-albumin tittelin. Yksi vuoteni hauskimpia hetkiä oli albumin Hardest To Love-kappaleen kuuleminen ensimmäistä kertaa. Jumalauta, tämähän on liquid drum and bassia globaalin megatähden albumilla!

Vuoden albumi:

Taylor Swift – folklore

Tämä valinta oli todella helppo, en ole soittanut toistolla mitään muuta tänä vuonna julkaistua albumia läheskään yhtä paljon kuin folklorea.

Suosikkialbumini Swiftin diskografiasta oli ennen vuoden 2012 RED, enkä uskonut tämän ikinä muuttuvan. Folklore teki kuitenkin tiensä sydämeeni, ja toimi soundtrackina kesälleni. Siitä tuli näin suosikkialbumini Taylor Swiftiltä. Se on myös valintani tämän vuoden parhaaksi albumiksi.

En oikeastaan tiedä, miksi en arvioinut albumia blogissani. Kirjoittaminen yhdellä kädellä oli sinänsä aika vaivalloista, ja heinäkuun blogipostaukseni keskittyi jo musiikin voimaan. Olisin kaiketi voinut arvioida albumin myöhemminkin, mutta tykkään arvioida albumin enintään viikon sisällä sen ilmestymisestä, mieluiten jo samana viikonloppuna.

Kun nyt fiilistelen albumia, tulen siihen tulokseen, että sen arvosana olisi ollut hyvin todennäköisesti 10, ja se olisikin näin ollut ensimmäinen blogissa antamani kymppi. Tämä teksti ei ole kokonainen albumiarvio, joten varaan oikeuden nimittää ensimmäiseksi antamakseni kympiksi vasta sitä kymppiä, joka esiintyy ihan kunnollisessa, erillisessä levyarviossa.

Pähkinänkuoressa, folklore on ihan helvetin hyvä albumi. Suosikkikappaleeni olivat august, the last great american dynasty, the 1, seven ja peace. Tätä tekstiä kirjoittaessani en ole vielä ehtinyt sulattelemaan kunnolla folkloren tänään julkaistua sisaralbumia nimeltä evermore, enkä usko arvioivani sitäkään. Tuntuisi oudolta arvioida vain toinen “sisaruksista”. Tässä vaiheessa osaan sanoa vain sen, että nautin myös evermoresta suuresti.

Loppusanat

Twilight Zone-vuotemme alkaa olemaan vihdoin lopussa. Maaliviiva häämöttää. Toivotaan, että ensi vuonna asiat olisivat paremmin.

Haluan toivottaa mukavia pyhiä ja turvallista uuttavuotta kaikille lukijoilleni, joita vierailijatilastosovellukseni mukaan oli tänä vuonna kokonaiset kahdeksan kappaletta. Nauttikaa joululomasta!

Ps: Mäti on paras jouluruoka don’t @ me