Piti hetki pohtia, miten tätä projektia lähestyisin, mutta lopulta vastaus ilmaantuikin kirkkaana mieleeni: Tässä on tiivistetty kolmeen biisiin draaman kaari. Kehä I on solisti ja kitaristi Tuomas Aron perustama bändi, jonka ensimmäisen, Pitkän yön jälkeen-nimisen EP:n on tuottanut esimerkiksi Ismo Alanko Säätiössä soittanut rautainen ammattilainen Timo Kämäräinen.

EP alkaa kappaleella Pitkän yön jälkeen, jonka voisi nimen perusteella luulla olevan pikemminkin projektin päätösbiisi kuin sen aloittaja. Kappaleen lähtiessä käyntiin sen pirteä ja miksauksessa edessä oleva soolokitarasoundi määrittää tunnelman ja meiningin iloiseksi ja energiseksi. Kappaleessa on kuitenkin huomattavissa selkeä kontrasti instrumentaation iloisuuden ja lyriikoiden synkkyyden välillä. Lyriikoissa toistuva lausahdus “Kirkas valo jättää synkimmät varjot / Sydämeen” on kaunista lyriikkaa ja sisältää kappaleen muun sydänaiheisuuden (“Taivas on jo tummunut / Mun sydän ei sammunut”) ohella syvemmän tarkoituksen, joka ilmeni kappaleiden sanoittamisesta ja säveltämisestä sekä laulamisesta vastaavan Tuomas Aron minulle lähettämässä meilissä:

“Olen Kehä I:n laulaja-kitaristi ja biisintekijä. Vuonna 2018 jouduin sydänleikkaukseen, jossa vasen äänihuuleni halvaantui pysyvästi. Luulin, että lauluni olisi laulettu. Nopeasti huomasin, että äänihuulihalvaus ei estänyt laulamista, päinvastoin. Ääneeni ilmaantui käheyttä ja säröä, joka tuntui kiinnostavalta. Löysin uusia sävyjä ja aloin kirjoittaa raa’an rehellisiä lauluja elämästäni. Niitä syntyikin nopeasti. Keräsin ympärille ystäväni ja luottosoittajani. Niin syntyi Kehä I.“

Levyllä kuultavan lauluäänen rosoinen luonne johtuu siis tuosta traagisesta tapahtumasta, joka ei kuitenkaan onneksi vienyt mieheltä sentään koko lauluääntä, vaan antoi sille uuden soundin.

EP:n keskimmäinen kappale on nimeltään Miten ihmiset pitää hauskaa täällä, ja se tuntuu juuri draaman kaaren keskiosassa tapahtuvaan toimintaan sopivan uhkaavan kuuloiselta. Instrumentaatio on ensimmäiset kaksi minuuttia suhteellisen kevyttä rumpukone- ja syntikkapohjaista tasaista etenemistä, mutta kappaleen loppukolmanneksessa mukaan liittyvät loistavaa painoa ja tunnetta tuovat perinteisemmät bändi-instrumentit.

Suurimman valokeilan tahdon asettaa kappaleen lauluraidalle, jossa ilmenevä vahva efektien käyttö tuo Aron lauluäänelle hypnoottisen ominaisuuden. Jos en aivan pihalla ole, niin käytetty efekti on käsittääkseni niin kutsuttu vocoder. Olen itsekin kikkaillut aikoinani vocoder-plugareilla, ja tässä kappaleessa efekti, josta voi helposti tulla robottimainen, on onnistettu valjastamaan lauluäänen käyttöön tavalla, joka luokin ääniraidasta lumoavan.

Tässä suhteessa vocoderia käyttävän kappaleen alkupään laulun kontrasti kappaleen loppukliimaksin intohimosta käheään ja rosoiseen lauluääneen on onnistunut tapa kuvata kappaleen päähenkilön turhautumista tilanteeseensa. Tilanne ilmenee kappaleen toistoa tehokeinona vahvasti hyödyntävissä sanoissa, joissa kappaleen päähenkilö pui nyrkkiään sille universumin voimalle, joka hänet kappaleen tilanteeseen laittoi. Itse tulkitsen kappaleen lyriikoiden kertovan sekä rakkauden menettämisestä että myös uuden, odottamattomalla tavalla ja pyytämättä saadun lauluäänen kanssa elämään oppimisesta. Kappaleen alkupuolella epätoivoisesti toistetut kysymykset “Kuka rakastaa, kun kaikki romahtaa?” ja “Kuka pelastaa, kun vajoan usvaan?” saavat vielä rankemman sävyn, kun kappaleen loppupuolella päähenkilö karjuu kohtalolle “Huudan turhaan / Ajaudun nurkkaan”. Voi olla, että nojaan liikaa pelkkään äänenmenetysperspektiiviin, mutta mielestäni lyriikka “Huudan turhaan” saattaa hyvinkin viitata ensimmäisiin uuden äänen kanssa vietettyihin päiviin, jolloin huutaa saattoi toki yrittää, mutta ääntä ei välttämättä tullut ulos. Kyllä siinä itsekin nurkkaan ajautuisi.

EP päättyy katarttiseen Veri kohisee-kappaleeseen, joka alkaa sulavalla, tasaisesti eteenpäin jyskyttävällä rytmillä, ja muuttuu kappaleen puolivälissä nopeatempoisempaan, rockahtavampaan paahtoon. Aron hillitty laulutulkinta sopii hektiseen instrumentaatioon, jossa kuullaan ajoittain jopa nopeita kosketinsoitinriffailuja. Tässä kappaleessa toistuu samankaltainen ilmiö kuin levyn ensimmäisessä biisissä, eli instrumentaatio on jälleen hyvin pirteää, mutta lyriikoiden tunnesisältö on edelleen kiistämättömän synkkää. Itse pidän tätä fiksuna taiteellisena valintana, sillä instrumentaation energisyys valaa kappaleen tunnelmaan toivoa, joka itse lyriikoista usein puuttuu. Näin sekä instrumentaatiolle että sanoituksille annetaan tilaa kontribuoida kappaleiden narratiiviseen etenemiseen, eikä instrumentaatio ole läsnä vain palvellakseen yksin lauluääntä. Lyriikoiden puolesta Veri kohisee tuntuu kaikista runollisimmalta EP:n kolmesta kappaleesta, ja etenkin sen ensimmäiset neljä säettä antavat tilaa kuuntelijan tulkinnoille:

Laskeuduin lasin reunaa pitkin
Maistoin lempeän ikuisuuden
Nuorennuin, nauroin ja itkin
Raastoin esiin salaisuuden

Mukaan on osattu sisällyttää rimmaavuutta, josta itse nautin, mutta se on sisällytetty tavalla, joka ei kuitenkaan vie tehokeinona liikaa huomiota itse sanojen merkityksiltä.

Kehä I-yhtyeen debyytti-EP on lupaavaa, tunteellisesti painavaa kuunneltavaa, jossa yhdistyvät taitavista muusikoista koostuvan bändin ja selkeän taiteellisen vision omaavan nokkamiehen parhaat puolet – toki annan myös tuottaja Kämäräiselle respectit. Levyltä löytyy tarttuvaa bassomiestyötä, kivenvankkaa rumpalointia, ja toisiaan näppärästi täydentävää soolo- ja rytmikitarointia. Kun mukaan heitetään vielä ajoittain toimivia kosketinsoitinosuuksia, on bändiltä kasassa laadukas ensinäyttäytyminen. Täältä voitte käydä testaamassa itse:

Tässä myös linkki bändin Instagramiin: https://www.instagram.com/keha101/

Ei muuta kun viikonloppuja, toivottavasti terassi on lämmin ja kalja kylmää!