Musiikkikeskusteluissa kuulee välillä käytettävän termiä objektiivisuus. Usein kyseessä on äkäisemmän osapuolen yritys osoittaa musiikillisen makunsa “paremmuus” sanomalla jonkin albumin olevan objektiivisesti parempi kuin jokin toinen albumi. Kyseiseen väittämään voi yleensä vastata esimerkiksi klassisella “makuasioista ei kannata kiistellä”-repliikillä.
Käytännössä musiikkikeskusteluissa, kutein useimmissa muissakin niin sanotusti ruohonjuuritasoilla käytävissä keskusteluissa, on kuitenkin nyansseja. Jos sinulla on paljon aikaa, kurkunkostuketta, ja mukava sohva, voit sukeltaa hyvinkin syvälle keskusteluun lähes mistä tahansa aiheesta. Vaikka mitään musiikillista teosta ei voi määritellä toista musiikillista teosta objektiivisesti paremmaksi, kannattaa makuasioista kuitenkin kiistellä. Perustelut eivät vain voi perustua objektiivisuuden olettamukseen.
Objektiivisuuteen viitataan omasta näkökulmastani useimmiten tilanteissa, joissa ei joko ole aikaa nyansseille, tai nyanssien tutkiminen ei ole retorisesti tehokas tapa voittaa mahdolliset katsojat tai fooruminlukijat puolelleen. Vapaa-ajalla tapahtuvassa keskustelussa kaveriporukan kesken on kuitenkin useimmiten tarpeeksi aikaa ja ainakin jokseenkin rakentavalla mielellä oleva kuuntelijakunta ja keskusteluilmapiiri, mikä tekee nyansseihin pureutumisesta mahdollista. Internetissä voit sanoa yhden kuuntelun jälkeen “it’s trash”, ja saat yleensä ainakin jonkun nauramaan. Oikea arvo ja taika piilee kuitenkin syväluotaavissa kirjoituksissa ja puheenvuoroissa, jotka perustuvat tarkkaan kuunteluun ja järkevään argumentointiin.
Erittelen seuraavaksi parhaani mukaan kaikki musiikista löytämäni objektiivisesti määriteltävissä olevat piirteet. Lista on melko lyhyt, minkä pitäisi osoittaa, miten turhaa minkäänlainen objektiivisuuteen viittaaminen musiikillisessa keskustelussa on.
Levymyynti. Levymyynti on objektiivisesti mitattavisssa, ja tuottaakin usein mielenkiintoista keskustelua. Se ei kuitenkaan kerro paljoakaan musiikin laadusta. Listahittien genrejen evoluutio aikojen myötä on esimerkki siitä, miten mikä vain voi olla suosittua, eikä korrelaatiota tai kausaatiota musiikin laadun ja sen suosion välillä voi löytää.
Sävelkulku, sävellaji, tempo, tahtilaji. Nämä ovat useimmiten löydettävissä ja määriteltävissä suuresta osasta musiikkia. Ne eivät kuitenkaan tuo kovinkaan paljon sisältöä musiikin arvottamiseen keskittyvään keskusteluun, mutta voivat olla hyödyksi esimerkiksi genrejen ominaispiirteiden esiintuomisessa. Tietty sävellaji tai tempo ei kuitenkaan tarkoita kappaleen olevan automaattisesti “hyvä”.
Laadun käsite musiikissa
Viittasin aiemmin laatuun musiikillisessa kontekstissa. Tässä kohtaamme yhden perustavanlaatuisimmista konsepteista liittyen musiikkiin:
Laadukasta musiikkia ei ole. On vain noin seitsemän ja puoli miljardia ihmistä, jotka kaikki aistivat ja nauttivat musiikista eri tavoin.
Ei ole hyvää tai huonoa musiikkia. On vain erilaisia kuuntelijoita. Jokainen kuuntelija löytää musiikista omat merkityksensä. Tämähän ei sinänsä ole näkemyksenä mitään vallankumouksellista, ja muotoilinkin vain ilmauksen “makuasioista ei kannata kiistellä” eri tavalla. Millä vain teoreettisella hetkellä maailman suosituinta musiikkiakin voidaan siis ajatella vain kappaleena, josta suurin määrä ihmisiä saa samojen viikkojen ja kuukausien aikana jotakin irti. Kyseessä ei ole mitään ihmeellisempää.
Ilmaisu “makuasioista ei kannata kiistellä” on kuitenkin huono. Ilman musiikillista keskustelua ja erityisesti arvottamista ei olisi olemassa minkäänlaisia musiikillisia kaanoneita, mikä taas vaikeuttaisi uuteen musiikkigenreen tutustumista huomattavasti.
Postaus alkaa menemään jo jaaritteluksi, joten yritetäänpäs sitoa ne langat viimeinkin yhteen.
Tämä postaus oli hyvin monimutkainen ja pitkä tapa sanoa, että musiikista kannattaa keskustella ja kiistellä, mutta asioita ei kannata ottaa kaiken ylittävänä totuutena. Jos kysyt hip-hop-foorumilla ihmisiltä suosituksia levyistä, jotka kannattaisi kuunnella jos haluaa päästä genreen sisään, saat todennäköisesti monia samoja ehdotuksia: 2Paccia, Biggietä, JAY-Z:tä, OutKastia, Nasia, ja muita rap-legendoja. He ovatkin kaikki tehneet klassikkolevyjä, ja ovat hyvä tapa päästä genreen sisään. Onkin tärkeää kunnioittaa ja tunnustaa musiikillisten edelläkävijöiden luomuksia, sillä ne mainitaan genretietäjien taholta hyvästä syystä.
Niistä ei kuitenkaan tarvitse tykätä.
Musiikillisten keskustelujen taika ja hyöty piilee niiden tuottamassa viihteessä, niiden provosoimissa ajatuksissa, ja niiden kyvyssä saada ihmiset argumentoimaan ja perustelemaan kantaansa intohimoisesti, ei niiden lopputuloksessa. Matka on tärkeämpi kuin määränpää.
Sopuun ei päästä koskaan, mutta aina on hauska yrittää.