Valtakuntaa on järisyttänyt viikon verran pääministerin astetta railakkaammat vapaaillat – valtakunnassa ei ollut kaikki hyvin. Vaikka tästä kohelluksesta on kirjoitettu jo enemmän kuin laki sallii, heitän vielä oman lusikkani soppaan, sillä vuoden päästä musiikkitieteilijäksi valmistuvana henkilönä tuntuisi oudolta, jos en kommentoisi jotenkin kansallista skandaalia, joka liittyy ainakin osittain musiikkiin.
Pakko sanoa jo näin alkuun, että skandaalin alkumurunen, eli kasa videoklippejä pääministeristämme ja possestaan riehumassa jossain yksityisasunnossa ei oikeastaan aiheuttanut itsessäni mitään kovinkaan vahvoja reaktioita. Korkeintaan kehoni lävisti heikko myötähäpeän tunne, ja myös vitutus siitä, ettei pääministerin bileissä kuunneltu parempaa musaa. Nygård on varmasti ihan mukava tyyppi, eikä tässä mitään henkilökohtaista ole – mies on tehnyt monia kiistämättömän tunnettuja bileanthemeita, kaikki kunnia siihen suuntaan. Jotenkin tuntuu vain siltä, että pääministerin arvolle sopisi paremmin jokin klassisempi. Heittäisivät vaikka Juicea tai Rollareita soimaan! Video Marinista heilumassa Plundered My Soul:in tai Aamu alkaa a:lla-kappaleiden tahtiin olisi ollut suorastaan mahtava! Sekin olisi riittänyt, jos olisi ollut edes jotain geneeristä bilehousea, tai jos oikein innostuisivat, teknoa jostain beneluxmaasta. Paras mahdollinen lopputulos olisi kuitenkin ollut Sanna tanssimassa jonkin oikein mehukkaan junkkabiisin, kuten Shy FX:n ja UK Apachin Original Nuttahin tahtiin, inspiroituen Men Behaving Badly-sarjan Garyn liikkeistä yhdessä maailmankaikkeuden historian parhaista tanssikohtauksista.
Noh, we take what we can get. Mutta kohu ei tietysti loppunut siihen, ei tietenkään. Jengi meni kunnon tappelukiimaan, kansan ja etenkin monet journalistit valtasi varsinainen hurmos, kun muutama oman elämänsä sankari sai Twitterissä päähänsä idean fokusoitua tarkemmin videon känniseen ölinään: Syntyi #jauhojengi.
Ei saatana.
Tässä vaiheessa itsekin kiinnostuin aiheesta enemmän, ja tein jopa oman (myönnettävästi alkeellisen) teknologia-avusteisen analyysini videon audiosta, josta postasin myös elämäni ensimmäisen Twitter-langan:
Sinänsä tiesin jo ennen analyysin tekemistä, että “nimettömät äänitekniikan asiantuntijat” eivät tulisi oikeasti löytämään mitään, ja koko analyysihurmos oli aivan turhaa säätämistä. Jopa alan todelliset ammattilaiset, kuten tällä videolla esiintyvä professori eivät loppujen lopuksi pysty saamaan spektrogrammeista irti mitään sataprosenttisen varmaa, korkeintaan valistuneita veikkauksia. Koko analyysikohellus oli aivan epäolennaisiin lillukanvarsiin tarttumista. Vaikka tein itsekin spektrianalyysin, tein myös taajuusanalyysin, ja se on se analyysityyppi, josta langassa puhun.
Tässä vaiheessa videon musiikki alkoi myös liittyä paljon kriittisemmin videon tapahtumiin. Videolla kuullaan ihmisten laulavan Petri Nygårdin Selvä Päivä-biisiä, jonka lyriikoissa sana “jallu” on oleellisessa osassa. Perustuen omaan kokemusasiantuntijuuteeni kännissä musiikin hoilaamisesta, nojaan vahvasti sille puolelle, että videolla huudettiin “jallujengi”. Tarpeeksi päihtyneessä tilassa aivoista alkaa tulla aikamoisia vapaan assosioinnin mestareita, kuten tietää jokainen, joka on koskaan jutellut kännissä tai känniselle – keskustelut tuppaavat rönsyilemään sinne tänne. Minusta tuntuu loogiselta, että päihtynyt henkilö oli yksinkertaisesti kuullut sanan “jallu” kappaleen lyriikoissa, ja sitten huutanut täydellä nollan prosentin impulssikontrollilla “jallujengi”.
Tätä enempää en ainakaan jaksa enää kyseistä videota ja siihen liittyvää diskurssia puida.
Marin ei kuitenkaan ollut vielä poissa myrskyn silmästä, sillä vain muutaman päivän sisään pinnalle pulpahtivat Sabina Särkkä-nimisen mallin sosiaaliseen mediaan postaamat Kesärantaan sijoittuvat videot, joiden tunnelmaa ja sisältöä voisi kuvailla termillä “vapautunut”. Tämä oli ainoa osa tapahtumista, joka herätti itsessäni närää. Sinänsähän Marin ei edes ollut videoissa mukana, eikä niitä käsittääkseni kuvannutkaan. Hänen kontolleen liukui korkeintaan velvollisuus joko ympäröidä itsensä vastuuntuntoisemmilla ystävillä, tai olla päästämättä nykyistä konkkaronkkaansa visiitille Kesärantaan – tai ainakin selittää ystävilleen selkein sanoin, minkälainen käytös on alueella sopivaa (tämän pitäisi kyllä olla jonkin tason itsestäänselvyys, mutta ehkä se ei kaikille sitä ole – ja jos ei ole, silloin siitä voi vaikka kysyä).
Ärsytystä itsessäni herätti se, että mielestäni Särkän videot liittyivät suoremmin pääministeriyteen instituutiona. Marin voi bailata jossain yksityisasunnossa, siitä vaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että suoraan pääministerin edustustyöhön liittyvät paikat saisivat säilyttää tietynlaisen arvokkuuden, oli se sitten kuinka vanhanaikaisena pidetty tapa ajatella asioita, jotka ovat loppujen lopuksi sosiaalisia konstruktioita. Olen 23, ehkä tämä on ensimakua tulevaisuudessa vahvemmin ilmenevistä vanhan jäärän piirteistäni. Olen yleensä todella sosiaalisesti ja ekonomisestikin liberaali, mutta jostain syystä minulla on vahva kunnioitus tiettyjä instituutioita ja etikettisääntöjä kohtaan, ja valtiojohdon toimintatavat ja niihin liittyvät paikat tuntuvat mielessäni todella merkittäviltä.
Tämä postaus liittyi lopulta aika hentoisesti musiikkiin, ja oli enemmänkin vain 700 sanaa jonkun ukkelin höpinää ja röhinää asioista, joista on jo kirjoitettu liikaa artikkeleita. Silti, ehkä näitä postauksia on hauska selailla joskus tulevaisuudessa taaksepäin, ja nähdä omat reaktiot yhteiskunnallisiin tapahtumiin reaaliajassa. Vaikka tämä onkin ensisijaisesti musiikkiblogi, niin olen sivunnut teksteissäni esimerkiksi pandemiaa, Ukrainan sotaa, elämää markkinataloudessa ja sen vaikutusta musiikkiin, ja nyt tätä pääministerin bilejengin häröilyä. Se kertoo siitä, miten musiikki liittyy elämiimme. Maailmassa tapahtuu koko ajan kaikenlaista, ja itse jäsennän tapahtumia usein musiikin kautta. Kun psyykkaan itseäni ennen tenttiä, kuuntelen motivoivaa musiikkia. Kun juhlin jotakin ystävien ja läheisten kanssa, kuuntelen iloista musiikkia. Kun vituttaa, heitän Slayerin soimaan. Musiikki on aina läsnä. Joskus se on läsnä hyvin konkreettisesti, kuten tässä Marin-kohussa, ja joskus se on vain kanava, jonka kautta filtteröimme elämämme tapahtumia.
Joka tapauksessa, tulen aina olemaan musiikista helvetin kiitollinen.