Tämän kuun postaus ei olekaan Kuukauden Kovimmat-sarjaa, vaan uutta Bisseä ja Biisejä-sarjaa, jossa maistelen ja arvioin olutta, samalla kuunnellen siihen liittyvää tai sen olemukseen sopivaa musiikkia.
Tämän kuun postauksen tähtenä on pirkkalalaisen Panimo Himon barley wine-lajityylin luomus THROAT: Dessert Sessions. Mainitsen myös näin alkuun Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyvän tavan mukaisesti, että kyseessä on Panimo Himolta saatu ilmaistuote.
Itse Panimo Himo kuuluu mielenkiintoiseen, melko uuteen pienpanimoiden kategoriaan – se on olemassa täysin K-Citymarket Pirkkalan sisällä. Toinen samankaltainen konsepti löytyy varhaislapsuudenkotini lähellä sijaitsevasta K-Citymarket Länsikeskuksesta, osana kaupan Food Factory-projektia. Käsittääkseni tällaisia järjestelyjä joudutaan tekemään Suomen antiikkisen alkoholilainsäädännön takia – kuluttajan voi päästää juoksentelemaan vapaasti runsaudensarvimaisen valikoimansa myötä liitoksistaan natisevaan megamarkettiin, josta saa kallista ja dekadenttia lihaa, naurettavat kalorimäärät sisältäviä leivonnaisia ja uskomattoman kirjon helvetin kaukaa tuotuja mereneläviä, mutta auta armias, jos se sama kuluttaja tahtookin ostaa kotimaista pienpanimotuotantoa, jossa on voltteja yli 5,5% – se ei kerta kaikkiaan käy! Tai no, nyt käy – sitä varten joutuu vain pykäämään kokonaisen panimon kaupan sisälle. No, hauskaa pienpanimokulttuurin kehitystä silti.
Itse olut, THROAT: Dessert Sessions, on tehty yhteistyössä turkulaisen noise rock-bändi THROATin kanssa. Yhtye on tehnyt Panimo Himon kanssa myös toisenkin oluen, jonka nimi on ytimekkäästi vain THROAT. Saatan tehdä myös kyseisestä oluesta oman postauksensa tulevaisuudessa. Mainitsen tässä välissä myös, että etsiessäni lisätietoa THROAT-yhtyeestä törmäsin loistavaan suomalaiseen webzineen nimeltä GRIP, jonka kakkosnumerosta löytyi THROAT-haastattelun lisäksi myös haastattelut Oranssin Pazuzun ja Hebosagilin kanssa – suosittelen lehteä vahvasti.
Oluen nimi on mitä todennäköisimmin viittaus Josh Hommen pyörittämään Desert Sessions-albumisarjaan, jonka julkaisut äänitetään perinteisesti legendaarisella Rancho De La Luna-aavikkostudiolla. Studion tunnelmia voi observoida esimerkiksi etsimällä internetin ihmemaasta Anthony Bourdainin timanttisen No Reservations-sarjan seitsemännen kauden kolmannentoista jakson, jossa kirjailijavirtuoosi matkaa Queens of the Stone Agen täydellisen debyyttialbumin säestämänä aavikolle oppimaan, miten rockia tehdään. Needless to say, täytenä desert rock-fanaatikkona koen tästä oluesta kirjoittamisen suureksi etuoikeudeksi, ja aion tänään nautiskella sen aavikon mahtavimpien musiikillisten tuotosten säestämänä, samalla teille kokemukseni kirjallisesti jakaen. Päivä tuntuu tälle tekstille harvinaisen sopivalta, sillä juuri tänään Helsingissä soittaa Kyuss-coverkokoonpano One Inch Band, jonka esitys päättää kaksipäiväisen Desert Hel 2024-festivaalin. Menisin muuten itsekin katsomaan keikkaa, mutta se alkaa kello 1:20 yöllä, jonka myönnän olevan jopa kaltaiselleni yökyöpelille hieman liian myöhäinen aloitusaika. Toivotan kuitenkin kaikille Desert Hel-kävijöille hauskaa festarikokemusta!
Panimo Himo – THROAT: Dessert Sessions (9 % dessert barley wine)
Tästä lähtee. Laitoin kaiuttimesta soimaan ensimmäisen biisin, kenties kaikkien aikojen aavikkosuosikkini, Queens of the Stone Agen kappaleen Rickshaw. Avasin tölkin, joka sihahti antaumuksella. Oluen väri näyttäytyy lasituopissani sitä ikkunan auringonvalossa tarkastellessani kauniin meripihkaiseksi – odotin itseasiassa jotakin tummempaa, stoutin väriprofiilia lähempänä olevaa väriä, joten väri tuli yllätyksenä.
Rickshaw-kappaleen hypnoottisen keinuvan rytmin pauhatessa haistan olutta ensimmäisen kerran. Tuoksu on todella omintakeinen, ja päällimmäisenä tuoksussa erottuu kahvisuus ja suklaisuus – loogista, kun otetaan huomioon, että tämän oluen tähtiainesosa on Kahiwa Capricornio-pavut.
Ensimmäinen hörppy. Suutuntuma on yllättävän kevyt, ja maku puolestaan jykevän suklainen mukana olevan kaakaonibsin johdosta. Hyvin hellää polttoa nieltäessä.
Laitan soimaan kakkoskappaleen: Kyuss – Gardenia, legendaariselta vuoden 1994 albumilta Welcome to Sky Valley – todennäköisesti koko Palm Desert -skenen historian paras albumi.
Biisin ja bissen kombo stimuloi pohdintaa: Aavikko-olosuhteisiin ajattelisi äkkiseltään sopivan pikemminkin Coronan kaltaiset kevyet ja raikkaat oluet, eivät yhdeksänvolttiset hellästi polttavat barley winet. Mieleeni tulee kuitenkin vääjäämättä myös hassu ilmiö ruokakulttuureissa – Meksikossa, jonka ruokakulttuuri on vaikuttanut myös Palm Desertin alueen ruokakulttuuriin, on perkeleen kuuma, mutta maan ruokakulttuurin kuuluu silti todella mausteinen, hien virtaamaan saava ruoka – ehkä tässä on kuljettu samankaltaista ajatuskulkua pitkin. Toinen looginen huomioonotettava muuttuja taas on aavikolla koettavat lämpötilavaihtelut, joiden johdosta päivällä on toki lämmintä, mutta yöllä puolestaan yllättävän kylmää. Kun ottaa huomioon, että tässä on kyseessä juuri dessert barley wine, eli pitkän, iltaan asti jatkuneen antoisan aterian päälle digestiivimäisesti nautittava olut, oluen olemassaolossa alkaa olla enemmän järkeä. Tätä olisi varmasti aivan mahtava juoda maha täynnä aavikkomökin terassilla tähtitaivasta tuijotellen.
Laitan soimaan kolmannen kappaleen: Brant Bjork – Low Desert Punk (livenä Rockpalast-festareilta, 2019). Brant Bjorkin mahtavalla asenteella soitetun aavikkorockin soidessa jalka alkaa vääjäämättä vipattamaan.
Olut on useiden hörppyjen jälkeen kattanut suuni kokonaisvaltaisesti makeudella ja etenkin suklaisuudella, mikä sopii Low Desert Punkin messevän grooven vahvuuteen erinomaisesti. Eräs keskeisimmistä ominaisuuksista, mikä tekee desert rockista niin mahtavan genren, on sen kyky yhdistää hypnoottisuus ja soundillinen raskaus. Kalifornian aavikon musiikki voi olla asenteella tehtyä rock-vääntöä, mutta mukana on myös mahtavia rytmejä ja tyydyttävällä tavalla kerta toisensa jälkeen toistuvia sointukiertoja ja riffittelyjä, jotka mielestäni erottavat Palm Desert -skenen musiikin monista muista rock-skeneistä.
Toisaalta samaisen skenen vahvuuksiin kuuluu myös musiikillinen herkkyys ja aavikon valtavien mittasuhteiden ja suhteellisen tyhjyyden musiikillinen kuvaaminen, joka tulee loistavasti esille neljännessä kappaleessamme, Kyuss-alumni John Garcian Zun-yhtyeen biisissä Nothing Farther. Tämä harmillisen vähäiselle huomiolle jäänyt kappale on toiminut omien kesäiltojeni soundtrackina jo useita vuosia, ja sitä kelpaa kuunnella siemaillessani tätä huomiota ansaitsevaa ja sitä jopa vaativaa olutta. THROAT: Dessert Sessions ei ole niin sanotusti sessiotavaraa, vaan hiljalleen makusteltavaa nautiskeluolutta. Maistoin ensimmäisen kerran barley wine-tyylistä olutta vuoden 2022 Suuret Oluet, Pienet Panimot-festareilla Turussa, jossa silloin opiskelin. Oli hauska päästä maistamaan ensimmäistä kertaa oluttyyliä, josta olin kuullut, mutta jota en ollut vielä päässyt maistamaan, mutta myönnän, ettei hektinen festarialue ehkä ollut omiaan barley wine-tyylisten oluiden vaatimaan hitaaseen fiilistelyyn.
Koen luontevaksi näin Dessert Sessions-olutta juodessani kuunnella viimeisenä kappaleena biisin itse Desert Sessionsilta – Make It Wit Chu. Biisi päätyi myöhemmin myös Queens of the Stone Agen vuoden 2007 albumille Era Vulgaris.
Kaiken kaikkiaan Panimo Himon ja Throat-yhtyeen Dessert Sessions on erittäin onnistunut tuotos. Makuprofiililtaan se muistuttaa jopa monia imperial stouteja, mutta erottuu niistä kuitenkin selkeästi kevyemmällä, vähemmän “mämmimäisellä” suutuntumallaan. Oli suuri ilo, kunnia ja etuoikeus päästä kokeilemaan tätä kirjoitushetkellä jo valitettavasti loppuunmyytyä small batch-olutta, ja voin todeta, että se sopi loistavasti desert rockia kuunnellessa nautittavaksi. Kiitokset Panimo Himolle ja Throat-yhtyeelle näin korkeatasoisen makuvision keksimisestä, onnistuneesta toteuttamisesta ja kanssani jakamisesta!
Toivotan puolestani mukavaa viikonloppua, ja jätän tähän vielä loppuun desert rock -pioneeri Mario Lallin luotsaaman Yawning Man-yhtyeen erinomaisen kappaleen Skyline Pressure. Kiitos!
Tässä myös vielä Panimo Himon ja Throat-yhtyeen nettisivut – go check ’em out!
